Lausunnot > Lausunto30.11.2007
FiComin lausunto hallituksen esityksestä viestintämarkkinalain muuttamiseksi (siirtovelvoitteen osalta)
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt FiCom ry:ltä lausuntoa hallituksen esityksestä viestintämarkkinalain 134 §:n muuttamiseksi. FiCom lausuu muutosehdotuksesta kunnioittaen seuraavaa:
Siirtovelvoitteen piirin supistaminen yleisesti kannatettavaa
FiComin suhtautuu myönteisesti siihen, että siirtovelvoitteen piiriin kuuluvien ohjelmistojen määrää supistetaan nykyisestä. Katsomme, että uusi säännösehdotus vastaa nykyistä paremmin yleispalveludirektiivin 31 artiklan vaatimuksia siirtovelvoitteen asettamisesta.
FiCom pitää tärkeänä, että must carry - velvoitteen piiriin kuuluvat kanavat luetellaan mahdollisimman yksiselitteisesti ja tyhjentävästi. Siirtovelvoitteeseen kuuluvista kanavista päätettäessä tulee valintaperusteina käyttää selkeitä ja läpinäkyviä kriteereitä, kuten kanavien valtakunnallisuutta, monipuolista ohjelmatarjontaa, moniarvoisuutta korostavia elementtejä sekä korkeita katsojalukuja.
Maksullisten kanavien poistaminen siirtovelvoitteen alaisuudesta kannatettavaa
FiComin mielestä on hyvä asia, että maksulliset televisio-ohjelmistot jätetään siirtovelvoitteen ulkopuolelle heti uuden säännöksen astuttua voimaan. Maksullisten televisioiden veloitukseton siirtovelvoite ei täytä yleispalveludirektiivin 31 artiklan mukaista yleisen edun vaatimusta.
Kaupallisten vapaasti vastaanotettavien valtakunnallisten kanavien säilyminen must carryn piirissä tulee selvittää hyvissä ajoin ennen siirtymäajan päättymistä
FiCom pitää tärkeänä, että säännöksen sisältöä tarkistetaan säännöllisin, lakiin kirjattavin väliajoin. Mainosrahoitteisille kanaville säännösehdotuksessa asetettu siirtymäaika edellyttää, että must carry - velvoitteen tarve ja sen ulottuvuus tulee saattaa seuraavan kerran tarkasteluun hyvissä ajoin ennen nykyisten toimilupien päättymistä elokuun lopussa 2010. Katsomme, että sopiva tarkastelujakso olisi viimeistään 2 vuoden kuluttua lakimuutoksen voimaan tulosta.
FiCom katsoo, että siirtovelvoitteen piiriin kuuluvista mainosrahoitteisista kanavista päätettäessä tulee valintaperusteina käyttää edellä jo mainittuja selkeitä ja läpinäkyviä kriteereitä, ja näiden perusteella korvauksettoman siirtovelvoitteen piiriin kuuluvat kanavat tulee voida tyhjentävästi luetella.
Katsomme kriteereiden täyttyvän, jos korvaukseton siirtovelvoite koskisi ainoastaan vapaasti vastaanotettavissa olevia "täyden ohjelmistopalvelun sisältäviä" ohjelmistoja. Nämä "täyden ohjelmistopalvelun sisältävät" ohjelmistot pitäisivät sisällään eri väestöryhmiä palvelevia, monipuolisia ohjelmia kuten kulttuuria, tiedeohjelmia, urheilua, uutisia, ajankohtaisohjelmia, lastenohjelmia, elokuvia ja televisiosarjoja. Muut kuin em. kriteerit täyttävät kaupalliset kanavat voitaisiin poistaa korvauksettoman siirtovelvoitteen piiristä ehdotukseen kirjatun siirtymäajan jälkeen.
FiComin mielestä arvioinnissa tulee huomioida Niemelän työryhmän raportin "Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta 2010"(LVM julkaisuja 59/2004) kirjaus, jonka mukaan siirtovelvoitteen piiriin kuuluviin valtakunnallisiin kaupallisiin ohjelmistoihin tulee sisältyä suomalaisen viestinnän moniarvoisuuden vahvistamiseen liittyviä velvoitteita.
Must carry-velvoitteen piiriin kuuluviin ohjelmistoihin tulee jatkossakin soveltaa tekijänoikeuslain 25 i §:n mukaista korvauksettomuutta
FiCom yhtyy hallituksen esityksen kirjaukseen, jonka mukaan must carry - velvoitteen alan supistaminen ei aiheuta muutoksia tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeuslain 25 i §:n mukainen korvauksettomuus tulee säilyttää jatkossakin kaikissa siirtovelvoitteen piiriin kuuluvissa ohjelmistoissa.
Perustuslakivaliokunta on viimeisimmän tekijänoikeusuudistuksen yhteydessä todennut, että siirtovelvollisuuden kohteena olevia yrityksiä on kohtuutonta asettaa tekijänoikeudelliseen vastuuseen must carry - velvoitteen piiriin kuuluvien tv- ja radiokanavien jakelusta.
Siirtovelvollisuutta tulee soveltaa teknologianeutraalisti
FiCom pitää tärkeänä, että must carry-säännöksessä huomioidaan tekninen kehitys ja uudet jakelutiet (mm. IPTV) ja säännös kirjoitetaan teknologianeutraaliksi.
FiCom katsoo, että hallituksen esitystä täsmentää siltä osin kun siellä puhutaan siirtovelvoitteen kohdistumisesta ainoastaan ns. perinteisiin kaapelitelevisioverkkoihin. Silloin kun kysymys on kiinteistökohtaisen kaapelitelevisioverkon televisiopalveluiden tarjoamisesta suljetussa verkossa kotitalouskohtaisesti laajakaistayhteyden kautta, tällainen IPTV-verkko tulee katsoa osaksi kaapelitelevisioverkkoa ja siten must carry-velvoitteen piiriin kuuluvaksi. Tilanteessa, jossa toimija laajentaa kaapelitelevisioverkkoaan IP-teknologialla toteutetulla verkon osalla, kyse on edelleen yhdestä ja samasta kaapelitelevisioverkosta (perinteisen kaapelitelevisioverkon jatkamisesta uudella teknologialla), johon must carry soveltuu. Tällaisessa verkossa, jossa on eri teknologioin toteutettuja osia, täyttyy myös loppukäyttäjän arvioinnissa käytettävä 40 %:n kriteeri eli merkittävä määrä loppukäyttäjiä käyttää verkkoa pääasiallisena keinona vastaanottaa televisio- ja radiolähetyksiä. Samalla ko. verkko täyttää viestintämarkkinalain mukaisen kaapelitelevisioverkon määritelmän (VML 2 §:n 8 kohta).
Edellä esitetyn perusteella FiCom katsoo, että hallituksen esityksen perusteluista tulee poistaa jaottelu "perinteisiin" ja muihin kaapelitelevisioverkkoihin. FiCom toivoo valiokunnan kiinnittävän tähän huomioita mietinnössään ja toteavan, että perinteisen kaapelitelevisioverkon jatkeena uudella teknologialla suljetussa verkossa tarjottava IPTV kuuluu viestintämarkkinalain 134 §:n mukaisen siirtovelvoitteen piiriin.
Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry
Lisätietoja
Riikka Tähtivuori
riikka.tahtivuori@ficom.fi
 | . |