Lausunnot > Lausunto

27.05.2009

FiComin lausunto maksupalvelulakia koskevasta HE-luonnoksesta

Oikeusministeriö,
PL 25, 00023 Valtioneuvosto
oikeusministerio@om.fi

Asia: Lausuntopyyntö asiassa OM 23/41/2007

FiCom lausunto

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry on saanut Oikeusministeriöltä lausuttavakseen ehdotuksen hallituksen esitykseksi maksupalvelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja esittää kunnioittaen seuraavaa:

Maksupalvelulailla pannaan täytäntöön maksupalveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin (2007/64/EY) III ja IV osaston säännökset. Maksupalveludirektiivi saatetaan voimaan Suomessa maksupalvelulailla ja valtiovarainministeriössä valmisteilla olevalla maksulaitoslailla, joiden vaikutuksia tulee arvioida kokonaisuutena. FiComilla on ollut edustaja lakeja valmistelevissa työryhmissä. FiCom on jättänyt eriävän mielipiteen maksupalvelulakia koskevasta työryhmämietinnöstä ja lausuman maksulaitoslakia koskevasta mietinnöstä. Esitysluonnoksessa on jo otettu useassa kohdin huomioon FiComin esille tuomia näkökohtia erityisesti teleyritysten toimintaan liittyen. Alla on tuotu esille yleisiä huomioita sääntelyn käytännön vaikutuksista ja toistettu huomautuksista, joita FiCom on jo työryhmävaiheessa esittänyt. Lisäksi tuomme esiin vielä eräitä havaitsemiamme huomioita ja parannusehdotuksia yksittäisiin asiakokonaisuuksiin liittyen.

Yleistä

FiCom pitää Direktiivin tavoitteita yhtenäisen lainsäädäntökehikon luomisesta, kilpailun edistämisestä, tehokkuuden luomisesta ja kuluttajien oikeuksien turvaamisesta kannatettavina. FiCom pitää valitettavana sitä, että lakiehdotusten pohjana oleva direktiivi ei ota huomioon soveltamisalan piiriin ehdotettujen maksupalvelujen ja maksuvälineiden ominaispiirteitä, ei tue tietoyhteiskuntakehitystä eikä sähköisten palvelujen edistämispyrkimyksiä. FiComin näkemyksen mukaan uhkana on, että direktiiviin perustuvalla sopimusvapautta merkittävästi rajoittavalla sääntelyllä ylisäännellään tarpeettomasti ja kahdenkertaisesti sellaisia uusia palvelukokonaisuuksia, joiden toiminnassa ei ole sellaisia puutteita, joiden ehkäisemiseen direktiivin säätämisellä on pyritty. Maksupalveludirektiivi on pääosin täysharmonisaatiodirektiivi. Ehdotetun sääntelyn negatiiviset vaikutukset johtuvat siten pääosin direktiivistä. Kansallisilla valinnoilla ja tulkintaratkaisuilla voidaan kuitenkin vaikuttaa lopputulokseen.

Sääntelyn vaikutukset ja soveltamisala

Ehdotettu lainsäädäntö on teleyritysten näkökulmasta tarkasteltuna uudentyyppistä. Ehdotetulla lainsäädännöllä on vaikutusten arvioinnista ilmenevin tavoin erittäin huomattavia vaikutuksia teleyritysten ja näiden sopimuskumppanien toimintaan. Sääntelyn edellyttämät sopeuttamistoimet ovat erittäin merkittäviä ja sääntelyllä voi olla yllättäviäkin vaikutuksia, joiden ennakoiminen on vaikeaa.

Maksupalvelulain vaikutukset kohdistuisivat erityisesti niihin teleyrityksiin, jotka tulevat jatkossa tarjoamaan maksupalveluja. Vaikutusten arviointia on hankaloittanut käytännössä se, että säännösten soveltamisala on ollut teleyritysten näkökulmasta epäselvä.

Maksupalvelua tarjoavien teleyritysten yritysten tulisi jatkossa käytännössä erotella maksupalvelutoiminta muusta toiminnastaan ja rakentaa viestintäpalvelujen toimivuuden ja laskutuksen kannalta keskeiset tietojärjestelmänsä merkittäviltä osin uudestaan siten, ne muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden myös numeroinnin ja jo käytössä olevien palvelujen estojärjestelmien kanssa. Muutokset tulisi FiComin näkemyksen mukaan voida toteuttaa niin, että ne eivät edellyttäisi ensisijaisesti viestintäpalvelujen tarjontaa ja jo viestintälainsäädännön asettamia edellytyksiä vastaavien järjestelmien uudistamista kokonaisuudessaan, eivätkä vaikututtaisi negatiivisesti viestintäpalvelujen ja laskutuksen toimivuuteen.

Teleyritysten järjestelmät on rakennettu siten, että ne perustuvat viestinvälityksen reaaliaikaisuuteen. Maksupalvelujen erotteleminen ja järjestelmien muokkaaminen aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia ja erittäin suuria kustannuksia. Siitä, millä tavoin muutokset voitaisiin toteuttaa ei vielä ole täyttä selvyyttä. Esimerkiksi tiedonantovelvoitteiden täyttämisestä ja 34 §:n mukaisen määräaikaistenkin puitesopimusten irtisanomisoikeudesta johtuvien tietojärjestelmä- ja sopimusmuutosten tekeminen johtaa myös todennäköisesti tarpeeseen muuttaa Viestintäviraston antamia teknisiä määräyksiä puhelinverkon numeroinnista ja estoluokituksista siten, että maksupalveluille määritellään oma estoluokkansa. Muutosten toteuttamisen ei ole arvioitu olevan mahdollista esitetyssä voimaantuloaikataulussa.

Ehdotettu laki aiheuttaa yrityksille erittäin merkittäviä kertaluotoisia ja jatkuvia kustannuksia, joiden on arvioitu johtavan maksupalveluja koskevien hintojen nousuun. Kertaluontoiset kustannukset johtuvat erityisesti järjestelmä- ja sopimusmuutostarpeista ja jatkuvat kustannukset esitettyjen tiedonantovelvollisuuksien edellyttämästä lisääntyvästä tarpeesta toimittaa asiakkaille tietoja käytännössä usein postitse kuukausittain. Lain edellyttämien muutosten aiheuttamien kustannusvaikutusten on arvioitu olevan teleyritysten tarjoamien maksamispalvelutoiminnan laajuuteen nähden niin suuria, että soveltamisalan piiriin tulevien palvelujen tarjonta voidaan joutua lopettamaan.

Tiedonantovelvoitteita koskevissa tulkintaratkaisuissa tulisi FiComin näkemyksen mukaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tietoja voitaisiin toimittaa maksupalvelun käyttäjille teleyritysten käytössä olevien järjestelmien mahdollistamissa puitteissa ja sähköisessä muodossa käyttäen hyväksi viestintävälinettä, jossa itse palvelua käytetään tai se tilataan. Tällä tavoin voitaisiin edistää sähköisten palvelujen kehitystä ja vähentää olennaisesti sääntelystä johtuvia kustannuksia.

FiCom pitää tärkeänä, että direktiivin implementoinnin voimaansaattamisen yhteydessä uuden lainsäädännön vaikutuksia seurataan ja arvioidaan jatkuvasti kansallisesti erityisen tarkasti tietoyhteiskuntakehityksen ja sähköisten palvelujen edistämispyrkimysten näkökulmasta siten, ettei se aiheuta esteitä uusien palvelujen kehitykselle ja markkinoille tuomiselle.

Direktiivin implementointi etenee eri jäsenvaltioissa eri vaiheissa. Direktiivin soveltamisalan kriteerit ja niitä koskevat tulkintapaperit, ovat siinä määrin avoimia ja tulkinnanvaraisia, että niihin liittyy väistämättä epävarmuustekijöitä. Direktiivin implementointi etenee eri jäsenvaltioissa eri vaiheissa, eikä soveltamisalaa koskevista muiden maiden tulkinnoista tai kansallisista impelementointiaikatauluista ole saatu tarkkoja tietoja. On tärkeää, että muiden maiden tilannetta seurataan edelleen, eikä suomalaisten operaattoreiden kilpailukykyä vaaranneta asettamalla kansallisessa implementoinnissa muita maita tiukempia kriteerejä soveltamisalan määrittelylle.

FiComin näkemyksen mukaan ehdotetun lainsäädännön soveltamisala on perusteltua pyrkiä rajaamaan viestintäpalvelun yhteydessä maksettavien palvelukokonaisuuksien osalta mahdollisimman suppeaksi joustavuuden lisäämiseksi ja uusien maksutapojen kehittämisen edistämiseksi. FiCom pitää hyvänä sääntelyn perusteena olevaa keskeistä ajatusta siitä, että samanlaista toimintaa harjoittaviin yrityksiin sovelletaan samanlaisia säädöksiä. Samaa teleyrityksen välityksellä tarjottavaa lisäarvopalvelua ei kuitenkaan tulisi FiComin näkemyksen mukaan tarpeettomasti asettaa kahdenkertaisen erityissääntelyn ja valvonnan piiriin sekä viestintäpalveluna, että maksupalveluna. Arvoitaessa yksittäistä palvelukokonaisuutta koskevaa lisäsääntelyn tarvetta tulisi ottaa huomioon myös se, että käyttäjillä on halutessaan jo voimassa olevaan viestintälainsäädäntöön perustuen mahdollisuus asettaa euromääräinen käyttöraja puhelimen käytölle tai estää kokonaisuudessaan puhelimen käyttö Viestintäviraston määrittelemien estoluokkiin perustuen. Estoluokkien avulla asiakas voi halutessaan estää maksuttomalla palvelunestolla kokonaan soittamisen taikka viestien lähettämisen määriteltyihin numeroihin ja niiden vastaanottamisen näistä numeroista.

Esimerkiksi mobillimaksaminen ei ole kehittynyt eikä toteutunut sillä tavoin, kuin direktiiviä valmisteltaessa on ennakoitu. FiComin näkemyksen mukaan nykyiset mobiilipalvelut, joihin liittyy palvelukokonaisuuden maksaminen viestintäpalvelun yhteydessä, eivät kilpaile pankkien tai luottokorttiyhtiöiden tarjoaman maksunvälityksen kanssa. Teleyritysten nykyisin tarjoamista maksamispalveluissa on kysymys sen tyyppisistä räätälöidyistä palvelukokonaisuuksista, joissa palvelukokonaisuuden maksaminen viestintäpalvelun yhteydessä hyödyntämällä teleyrityksen tarjoamaa jakelukanavaa ja laskutuspalvelua helpottaa olennaisesti palvelun saatavuutta ja tuottaa sekä käyttäjälle, että palveluntarjoajalle merkittävää lisäarvoa.

FiComin näkemyksen mukaan direktiivin voimaansaattamisessa ja voimaantuloaikataulussa sekä soveltamisalaa koskevissa tulkintaratkaisuissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ratkaisuilla pyrittäisiin edistämään uudenaikaisten palvelukokonaisuuksien ja pienille käteismaksuille vaihtoehtoisten sähköisten maksutapojen kehitystä viestintävälinettä hyväksikäyttämällä. Tulkintaratkaisuissa tulisi varmistaa se, ettei direktiivin voimaansaattaminen vaaranna sellaisten palvelujen saatavuutta edistävien ja kuluttajan valinnanmahdollisuuksia parantavien lisäarvoa sisältävien palvelukokonaisuuksien, kuten tekstiviestimatkalipun tarjontaa. Teleyritysten tarjoamien maksamispalvelujen lisäsääntelyn tarvetta tulisi FiComin näkemyksen mukaan arvioida uudelleen, jos teleyritysten tarjoamat maksamispalvelut laajenisivat merkittävästi nykyisestä (esim. matkapuhelimen yleinen käyttö maksuvälineenä NFC-tekniikan avulla).

Tietojen toimittaminen pysyvällä tavalla (8 §)

Palveluntarjoaja on useissa lain kohdissa velvoitettu toimittamaan tietoja käyttäjälle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Tietojen antaminen pysyvällä tavalla on määritelty 8 § 21 kohdassa. Tietojen antamisella pysyvällä tavalla tarkoitetaan tietojen antamista maksupalvelun käyttäjälle henkilökohtaisesti, kirjallisesti tai sähköisesti siten, että maksupalvelun käyttäjä voi tallentaa ja toisintaa ne muuttumattomina. Esityksen perustelujen mukaan säännösten tarkoituksena on turvata se, että maksupalvelun käyttäjä saa tiedot siten, että hän voi säilyttää tiedot ja tarvittaessa vedota niihin. Jos tiedot annetaan pysyvällä tavalla sähköisesti, olennaista on, että maksupalvelun käyttäjällä on tosiasiallinen mahdollisuus tallentaa ja toisintaa ne. Kun palveluntarjoajan on lain mukaan toimitettava tiedot maksupalvelun käyttäjälle, sen on luovutettava ne hänelle henkilökohtaisesti, lähetettävä ne hänelle postitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä taikka saatettava ne hänen tietoonsa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. Perustelujen mukaan olennaista on se, että tietojen saaminen ei edellytä maksupalvelun käyttäjän omaa aktiivisuutta enempää kuin postilähetysten tai muiden luottamuksellisten viestien vastaanottaminen yleensäkin vaatii. Perusteluissa on edelleen todettu, että, vaikka esimerkiksi tiedon lähettäminen nykymuotoisella tekstiviestillä täyttääkin vaatimuksen tiedon toimittamisesta maksupalvelun käyttäjälle, tekstiviesti ei ole riittävä silloin, kun laki edellyttää tietojen toimittamista pysyvällä tavalla, sillä tekstiviestiä ei yleensä voi tallentaa ja toisintaa.

Direktiivin vastaava säännös (4 artiklan 25 kohta) on muotoiltu välineriippumattomasti, Direktiivin mukaan maksupalvelunkäyttäjän on voitava pystyä tallentamaan hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että tiedot ovat helposti saatavilla myöhempää käyttöä varten tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan, sekä tulostamaan tallennetut tiedot muuttumattomina.

Tietojen antaminen pysyvällä tavalla ja sen määrittely liian ahtaasti voi aiheuttaa ongelmia esityksen säännösten tulkinnassa. Teleyrityksillä on niin sanottuja anonyymejä prepaid-liittymiä eli matkapuhelinliittymiä, joiden käyttäjästä ei ole rekisteröity henkilötietoja. Tällaisen liittymän käyttäjästä teleyrityksellä ei yleensä ole muuta yhteystietoa kuin liittymän puhelinnumero ja tekstiviesti on ainoa tapa tavoittaa käyttäjä. Ehdotetun maksupalvelulain 30.1 § edellyttää, että puitesopimuksen ehtoja koskeva muutosehdotus on toimitettava maksupalvelun käyttäjälle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Käytännössä 30.1 §:n soveltaminen johtaisi ehdotuksen mukaisena siihen, että prepaid-liittymien ehtoja ei voisi muuttaa niiden liikkeeseenlaskun jälkeen, maksupalveluiden käyttö liittymistä tulisi estää tai käyttöä rajoittaa pienmaksuvälineitä koskevan poikkeuksen (31 §) mukaisesti taikka liittymien käyttäjät tulisi nykykäytännöstä poiketen rekisteröidä. Edellä mainittuja seurauksia ei voida pitää sääntelyn tarkoituksen mukaisena. Ehtomuutosten osalta on huomioitava lisäksi, että muutokset voivat johtua lainsäädännön muuttumisesta tai sellaisesta syystä, joka on palveluntarjoajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.

Tiedonantovelvoitteita koskevissa tulkintaratkaisuissa tulisi FiComin näkemyksen mukaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tietoja voitaisiin toimittaa asiakkaille mahdollisimman kattavasti sähköisessä muodossa käyttäen hyväksi viestintävälinettä, jossa itse palvelua käytetään tai se tilataan. Viestintätekniikan tulevaa kehitystä, kuten esimerkiksi suojatun sähköpostin, sähköisten asiointitilien tai tekstiviestiteknologian kehittymistä, on vaikea ennakoida. Em. syistä johtuen säännös olisi FiComin näkemyksen mukaan perusteltua kirjoittaa teknologiariippumattomaan muotoon esimerkiksi seuraavasti:

21) pysyvällä tavalla tietojen antamista maksupalvelun käyttäjälle henkilökohtaisesti, kirjallisesti tai sähköisesti siten, että maksupalvelun käyttäjä voi tallentaa ja toisintaa ne muuttumattomina.

Perustelut voitaisiin muotoilla selkeämmin tietoyhteiskuntakehitystä tukeviksi esimerkiksi seuraavasti:

"Tiedon lähettäminen sähköpostitse tai nykymuotoisella tekstiviestillä täyttää vaatimuksen tiedon toimittamisesta maksupalvelun käyttäjälle. Silloin, kun laki edellyttää tietojen toimittamista pysyvällä tavalla, tekstiviesti täyttää edellytykset, mikäli se voidaan tallentaa ja toisintaa. Käytännössä tietojen toimittaminen pysyvällä tavalla sähköpostin tai nykymuotoisen tekstiviestin avulla voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että tiedot toimitetaan esimerkiksi sähköpostilla tai tekstiviestillä ja viestissä ohjataan maksupalvelun käyttäjää tallentamaan ja tulostamaan tiedot tai liittämällä tekstiviestiin ominaisuus, jossa (pelkän) vastausviestin lähettämällä palveluntarjoaja lähettää tiedot muulla pysyvällä tavalla asiakkaalle. Toimitettaessa tietoja henkilökohtaisesti sähköisessä muodossa olisi kuitenkin otettava huomioon tässä laissa säädetyn lisäksi muusta lainsäädännöstä johtuvat esimerkiksi tietosuojaa ja tietoturvaa koskevat vaatimukset."

Edellä kuvatun anonyymejä pre-paid liittymiä koskevan ongelman välttämiseksi perusteluissa tulisi joka tapauksessa todeta, että "tietojen antaminen tekstiviestillä on mahdollista niissä tilanteissa, joissa niiden toimittaminen ei ole mahdollista esimerkiksi puuttuvien yhteystietojen vuoksi."

Maksutapahtumasta maksajalle annettavat tiedot (19§)

Ehdotetun säännöksen mukaan maksutapahtumia koskevat tiedot voidaan saattaa käyttäjän saataville tietoverkossa. Edellytyksenä on tällöin, että tiedot on pidettävä saatavilla tietoverkossa vähintään vuoden ajan. Vuoden määräaika ei perustu direktiiviin. FiCom ei pidä tarkoituksenmukaisena sitä, että kansallisessa laissa säädettäisiin sellaisia direktiiviä tiukempia velvoitteita tietojen saatavilla pitämiselle, jotka aiheuttavat merkittäviä lisäkustannuksia yrityksille ja voivat estää sähköisten palvelujen kehitystä ja markkinoille saattamista. Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan teleyritysten tulee tallentaa tunnistamistiedot laskutusta varten pääsääntöisesti 3 kk ajalta. Maksupalvelujen eritteleminen järjestelmissä on erittäin haasteellista, eivätkä teleyritykset numerointi/estojärjestelmässä voi tietää, minkä numeron/estoluokan alle palveluntuottaja on sisällyttänyt ehdotetun soveltamisalan piiriin tulevia maksupalveluja. Käytännössä ehdoton vaatimus vuoden saatavilla pitämisestä voisi merkitä sitä, että teleyritysten olisi pidettävä saatavilla kaikki viestintäpalveluja koskevat tiedot vuoden ajalta. Viestintäpalvelutapahtumien erittäin suuresta lukumäärästä johtuen tämä aiheuttaisi yrityksille erittäin merkittäviä lisäkustannuksia.

Ehdotuksen mukaan puitesopimuksessa ei voida sopia ehdosta, jonka mukaan tiedot toteutetusta maksutapahtumasta voisi antaa harvemmin kuin kuukausittain. Tapahtumaerittelyjen toteuttaminen on voitu suunnitella teleyritysten järjestelmissä siten, että laskutusjärjestelmä tuottaa erittelyn laskun sen muodostumisen jälkeen. Teleyrityksillä on yleisesti käytössään vähimmäislaskutusrajat, eikä asiakkaalle lähetetä laskua ennen kuin tietty summa on ylittynyt. Jos vähimmäislaskutusraja ei ylity lasku voidaan lähettää esimerkiksi 3 kk välein. Jos liittymällä tehtäisiin maksupalvelun soveltamisalaan kuuluva tapahtuma ja lasku muuten jäisi alle vähimmäislaskutusrajan, tulisi laskutusjärjestelmän tunnistaa ja erotella maksupalvelutapahtuma muusta viestiliikenteestä ja pakottaa järjestelmä lähettämään lasku kuukausittain.

Suomessa oli Viestintäviraston julkaisemien markkinatietojen mukaan vuoden 2008 lopussa yhteensä yli 8 miljoonaa puhelinliittymää. Arvion mukaan vähimmäislaskutussopimuksia on yli puolella liittymäasiakkaista. Lähetettävien laskujen määrä lisääntyisi merkittävästi. Pelkästään postituskulujen merkittävästä lisääntymisestä aiheutuvat jatkuvaluonteiset kustannukset olisivat jo kuukausitasolla arvioituna teleyritysten tarjoaman maksamispalvelutoiminnan laajuuteen nähden suuria. FiCom ehdottaa, että ehdotetun lain 19 §:ä ja sen perusteluja muokattaisiin siten, että teleyritys voi perustellusta syystä toimittaa tiedot asiakkaille sovitun laskutusjakson mukaisesti harvemmin kuin kerran kuukaudessa.

Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä (62§)

Ehdotuksen mukaan käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä on rajattu 150 euroon. Euromääräistä rajoitusta ei sovelleta, jos käyttäjä tai muu haltija on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti. Perustelujen mukaan esimerkiksi maksukortin ja siihen liittyvän tunnusluvun säilyttäminen samassa lompakossa voidaan katsoa törkeäksi huolimattomuudeksi. Perusteluissa todetaan myös, että esimerkiksi sitä, että matkapuhelimen käyttäjältä jää matkapuhelin joukkoliikennevälineeseen ei vielä sinänsä voida pitää törkeänä huolimattomuutena.

Säännös merkitsee merkittävää lievennystä käyttäjän vastuuseen. FiComin näkemyksen mukaan ei ole yritysten kannalta kohtuullista ohjata tulkintakäytäntöä siihen suuntaan, että esimerkiksi avoinna olevan matkapuhelimen jättämistä joukkoliikennevälineeseen ei voitaisi pitää törkeänä huolimattomuutena. FiComin näkemyksen mukaan säännöksen perusteluissa tulisi ainakin korostaa käyttäjän erityistä huolellisuusvelvoitetta matkapuhelimen säilyttämisen ja väärinkäytöksiltä suojaumisen osalta myös näiltä osin. Kuluttajariitalautakunta on ratkaisukäytännössään katsonut, että matkapuhelinliittymän oikeudeton käyttö rinnastuu pankki- ja luottokortin oikeudettomaan käyttöön, koska riski väärinkäytöksistä ja toisaalta mahdollisuudet suojautua niiltä ovat molemmissa samanlaiset (dnro 01/39/426). Lautakunta on katsonut, että kuluttajan voidaan edellyttää säilyttävän matkapuhelinliittymää yhtä huolellisesti kuin luotto- tai pankkikorttia. Liittymän säilyttämisen huolellisuutta arvioitaessa voidaan ottaa lisäksi huomioon se, että matkapuhelin voidaan tarvittaessa pitää suljettuna, jolloin liittymän käyttöön ottaminen edellyttää PIN-koodin tuntemista.

Käyttäjällä on mahdollisuus suojautua väärinkäytöksiltä esimerkiksi asettamalla puhelimelle käyttöraja. Myös turvateknologiat kehittyvät jatkuvasti ja käyttäjillä on mahdollisuus suojautua väärinkäyttöä vastaan myös estämällä puhelimen käyttö suojakoodin avulla. Useissa matkapuhelimissa on esimerkiksi mahdollista asettaa turvakoodi, jolla voidaan lukita päällä oleva matkapuhelin siten, että lukitus ei estä puhelujen tai tekstiviestien vastaanottamista tai soittamista yleiseen hätänumeroon. Puhelin voidaan usein lukita myös lähettämällä siihen ennalta määritelty tekstiviesti toisesta päätelaitteesta. FiComin näkemyksen mukaan perusteluissa tulisi todeta se, että kysymys voi olla törkeästä huolimattomuudesta esimerkiksi silloin, jos käyttäjä ei ole ottanut suojausta käyttöön. Edellä kuvattu esimerkki on FiComin näkemyksen mukaan rinnastettavissa siihen, että käyttäjä säilyttäisi sekä maksukorttia että tunnuslukua samassa lompakossa.

Voimaantulo

Ehdotettujen lakien on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2009. Direktiivin voimaantuloaika on soveltamisalan piiriin tulevien teleyritysten kannalta kohtuuttoman lyhyt. Ehdotetun lain edellyttämien tiedonantovelvoitteiden ja käyttäjille esitettävän määräaikaisten puitesopimusten irtisanomisoikeuden toteuttaminen edellyttää maksupalveluja tarjoamaan tulevien yritysten osalta merkittävien sopimus- ja tietojärjestelmämuutosten tekemistä.

Maksupalveluja tarjoavien teleyritysten tulee voida toteuttaa tarvittavat lain edellyttämät muutokset asiakastieto- ja laskutusjärjestelmiinsä siten, ne muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden myös viestintäpalvelujen tarjoamisen kannalta keskeisen numeroinnin ja jo käytössä olevien lisämaksullisten palvelujen estojärjestelmien kanssa. Muutosten toteuttaminen voi johtaa myös tarpeeseen muuttaa Viestintäviraston antamia teknisiä määräyksiä puhelinverkon numeroinnista ja estoluokituksista esimerkiksi siten, että maksupalveluille määritellään oma estoluokkansa. Muutostarpeiden arvioiminen ja muutosten tekeminen vaativat riittävän siirtymäajan, jotta voidaan välttää mahdollisista virheistä johtuvat ongelmat, jotka voivat vaikuttaa myös viestintäpalvelujen toimintaan ja laskutukseen.

FiCom esittää, että ehdotetut lait tulisivat voimaan teleyritysten osalta maksulaitoslain mukaisen toimiluvan hakemista koskevan siirtymäajan päättyessä 1.4.2011.

Toimitusjohtaja

Reijo Svento

Tietoliikenteen ja tietoliikenteen keskusliitto FiCom ry

.