FiCom
Etusivulle  |  Palaute  |  Haku  |  Sivukartta  |  Käyttöehdot  |  In English
Ajankohtaista
FiCom lyhyesti
»Osaamisalueet
»Hallitus
»Henkilöstö
»Tiedotusmateriaali
»Yhteiskuntavastuu
Yhteystiedot
Jäsenet
Jäsenpalvelut
Säännöt
Jäsenanomus
Lausunnot
Ohjeita ja oppaita
Tietoa toimialasta
Toimialakatsaus
FiCom lyhyesti > Yhteiskuntavastuu

FiComin yhteiskuntavastuuraportti 2010

(julkaistu 5.5.2011)

Sisällys

Pääkirjoitus
Raportoinnin periaatteet
Yleistietoa FiComista
Arvot
Organisaation rakenne
Taloudellinen vastuullisuus
Sosiaalinen vastuullisuus
Ympäristövastuullisuus

Pääkirjoitus

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry on elinkeinopoliittinen edunvalvontajärjestö ja yhteistyöfoorumi. Toiminnan avoimuus ja yhteiskuntavastuullisuus ovat kuuluneet FiComin toimintakulttuuriin järjestön perustamisesta lähtien. Vuodesta 2003 FiCom on julkaissut toiminnastaan yhteiskuntavastuuraportin.

FiComin hallituksen keväällä 2010 hyväksymät hallitusohjelmatavoitteet esiteltiin syksyn aikana keskeisimmille eduskuntapuolueille.

Esitykset oli laadittu siten, että niissä tuotiin esiin ICT-alan palveluiden ja tuotteiden tarjoama apu yhteiskunnan isojen haasteiden edessä. Tällaisia haasteita ovat muun muassa tuottavuusongelmat, ilmastonmuutoksen seuraukset sekä väestön nopea ikääntyminen. Puolueet suhtautuivat FiComin esityksiin myönteisesti.

FiComin vuonna 2008 käynnistämä Vihreä ICT -hanke on edennyt toivotulla tavalla, kun lukuisat yhteistyötahot ovat käynnistäneet omia Vihreä ICT -hankkeitaan. Muun muassa Tekes on ottanut Vihreän ICT -näkökulman mukaan useisiin ohjelmiinsa. Liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö ovat jo aloittaneet yhteisiä hankkeita, joita on tarkoitus syventää seuraavalla vaalikaudella.

FiComin hallituksen perustama Väestörakennemuutostyöryhmä aloitti työnsä syksyllä 2010. Työskentelyn tavoitteena on löytää keinoja, joilla yhä kasvava vanhusväestö voi helposti, mukavasti ja turvallisesti asua entistä pidempään omassa kodissaan hyödyntäen muun muassa etälääketiedettä, turvapalveluita ja sosiaalisen median virikkeitä.

FiComin omassa toiminnassa vastuullisuus näkyy tässä raportissa kuvaillulla tavalla. FiCom hillitsee ilmastonmuutosta neutralisoimalla toiminnastaan aiheutuneet hiilidioksidipäästöt. Vuosittain FiCom sijoittaa vaaditun summan Native Energy -hankkeen ilmastonmuutosta ehkäiseviin projekteihin.

Helsingissä 28.4.2011

Nora Elers
viestintäjohtaja
FiCom ry


Raportoinnin periaatteet

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry julkaisee nettisivuillaan vuosittain keskeiset tiedot yhteiskuntavastuullisesta toiminnastaan. Raportissa noudatetaan Finnish Business&Society ry:n vuonna 2003 julkaiseman PK-Avaimen raportointisuositusta järjestötoimintaan sovellettuna.


Yleistietoa FiComista

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry on ICT-alan edunvalvoja ja yhteistyöjärjestö, jonka jäsenkuntaan kuuluu tietoliikenne- ja tietotekniikka-alalla Suomessa toimivia yrityksiä ja yhteisöjä.

FiComin tavoitteena on toimialan kannalta esteetön toimintakenttä. Siis sellainen toimintaympäristö, jossa liiketoiminnalle ei ole ylimääräisiä lainsäädännöllisiä, teknisiä tai mielikuvallisia esteitä. Tavoitteen saavuttamiseksi FiCom

  • vaikuttaa alaa koskevaan sääntelyyn (lähinnä erityissääntelyyn, jota todella riittää),
  • hallinnoi alan tilastoja ja tunnuslukuja sekä ylläpitää kattavaa ICT-alan tietopankkia
  • toimii alan yhteistyöfoorumina ja aktiivisena aloitteentekijänä
  • viestii avoimesti alan ajankohtaisasioista eri kohderyhmille sekä
  • vaikuttaa alan julkiseen kuvaan.
Lisäksi FiCom kehittää yhdessä toimialan yritysten kanssa tietoverkkoalan toimintavarmuutta sekä edistää alan varautumista vakavien häiriöiden ja poikkeusolojen varalle.

Lainsäädännöllistä edunvalvontaa tehdään sekä kansallisella että EU-tasolla.

FiComin toiminta perustuu vuorovaikutukseen eri sidosryhmien kanssa. FiComin tärkein sidosryhmä on oma jäsenistö. Ulkoisista sidosryhmistä keskeisimpiä ovat poliittiset päättäjät ja viranomaiset Suomessa ja Euroopan unionissa, muut alan kotimaiset ja kansainväliset järjestöt ja yritykset sekä media.


Arvot

FiComin toiminta perustuu kolmeen arvoon, jotka ohjaavat järjestön vastuullista toimintaa:

Asiantuntemus

FiComissa työskentelee edunvalvonnan, lainsäädännön, teknologian, tietopalvelun ja viestinnän asiantuntijoita. Hyödynnämme laajasti myös jäsenistömme osaamista ja toimimme verkottuneesti kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Haluamme omalta osaltamme vaikuttaa suomalaisen tietoyhteiskunnan kehitykseen.

Avoimuus

Työskentelemme avoimesti yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa ja kerromme alan ajankohtaisista asioista viipymättä, tarvittaessa myös suurelle yleisölle.

Aktiivisuus

Selvitämme asiat etukäteen ja vaikutamme alan tärkeisiin asioihin oikealla hetkellä. Osallistumme aloitteellisesti tietoyhteiskunnalliseen keskusteluun.


Organisaation rakenne

Liiton ylintä valtaa käyttävät jäsenyritykset kaksi kertaa vuodessa pidettävässä liittokokouksessa. Syyskokouksessa vahvistetaan mm. seuraavan vuoden talousarvio sekä päätetään liitolle suoritettavista maksuista. Kevätkokouksessa hyväksytään liiton toimintakertomus ja tilinpäätös.

Jäsenet, hallitus ja henkilöstö

Jäsenet 31.12.2010
Aina Group Oyj
Alcatel-Lucent Suomi Oy
Corenet Oy
DNA Oy
Digita Oy
Draka Comteq Finland Oy
Elisa Oyj
Ericsson
Etelä-Satakunnan Puhelin Oy
Finnet-liitto ry ja sen jäsenyritykset
Google Finland Oy
Hewlett-Packard Oy
Itella Oyj
Maxisat-konserni
Microsoft Oy
Nestor Cables Oy
Relacom Oy
Suomen Erillisverkot Oy
Suomen Numeropalvelu Oy
SSP Yhtiöt Oy
TDC Oy
Teleste Oyj
TeliaSonera Finland Oyj
Turun Kaapelitelevisio Oy

Konsernien tytäryhtiöt ja Finnet-liiton jäsenyritykset kuuluvat FiComin jäsenkuntaan.

Liiton asioita hoitaa hallitus, joka valitaan syyskokouksessa. Hallitus puolestaan valitsee toimitusjohtajan ja muut johtavassa asemassa olevat toimihenkilöt.

Hallitus 31.12.2010

Puheenjohtaja
Toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström (TeliaSonera Finland Oy)

Varapuheenjohtajat
Toimitusjohtaja Jukka Alho (Itella Oyj)
Johtaja Asko Känsälä (Elisa Oyj)

Muut jäsenet
toimitusjohtaja Tero Kauppinen (Finnet-liitto ry)
toimitusjohtaja Janne Laitala (Oy L M Ericsson Ab)
toimitusjohtaja Sirpa Ojala (Digita Oy)
toimitusjohtaja Esa Parjanen (TDC Oy)
toimitusjohtaja Ari Rahkonen (Microsoft Oy)
toimitusjohtaja Pekka Salokangas (Relacom Oy)
toimitusjohtaja Mika Sarhimaa (Hewlett-Packard Oy)
konsernijohtaja Riitta Tiuraniemi (DNA Oy)

Henkilöstö 2010
toimitusjohtaja Reijo Svento
assistentti Arja Huhtimo (osa-aikainen)
lakiasioiden päällikkö Mika Enäjärvi
lakiasioiden päällikkö Marko Lahtinen
televisioasioiden yhteyspäällikkö Sari Laine-Lassila
varautumispäällikkö Kari Wirman
tietopalvelupäällikkö Merja Malkki
viestintäjohtaja Nora Elers
talouspäällikkö Ann-Marie Huhtimo


Taloudellinen vastuullisuus

Taloudellinen vastuullisuus: käytännöt

FiCom raportoi taloudellisesta toiminnastaan kevään liittokokouksessa, jossa esitetään hallituksen kertomus edellisen kalenterivuoden toiminnasta, esitetään tilintarkastajien kertomus sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle.

Toimintavuonna FiComin tilintarkastajina toimi Anu Tanner 30.6.2010 saakka ja Janna Kivimäki 1.7.2010 alkaen KPMG Oy Ab:sta. FiComin kirjanpidosta huolehti talouspäällikkö Ann-Marie Huhtimo ja palkanlaskennasta Tiliaktiiva Oy.
Taloudellinen vastuullisuus: keskeiset tapahtumat ja tunnusluvut

FiComin jäsenmaksu perustuu jäsenyrityksen kotimaiseen liikevaihtoon ja viennin laskutukseen. Jäsenmaksu koostuu kahdesta osasta: prosentuaalisesta jäsenmaksusta ja perusmaksusta.
FiComin prosentuaalinen jäsenmaksu vuonna 2010 oli 0,013 prosenttia jäsenyrityksen kotimaan liikevaihdosta ja viennin laskutuksesta. Lisäksi jäsenyydestä peritään vuosittain perusmaksua 4500 euroa / jäsenyritys.

Vuonna 2010...

  • Jäsenmaksut: 870.951 euroa
  • Korkotuotot: 7.616,91 euroa
  • Huoltovarmuuskeskuksen poolitoiminnan maksu: 120.000 euroa
  • Kaapelitelevisiotoimintaan liittyviä tuottoja (muun muassa maksulliset seminaarit): 190.161,40 euroa
  • Kulujäämä: 938.725,34 euroa
  • Alijäämä: 60.194,19 euroa
  • Taseen loppusumma: 231.024,12 euroa.

Sosiaalinen vastuullisuus

Sosiaalinen vastuullisuus: henkilöstö

Tunnusluvut

FiComin palveluksessa oli 31.12.2010 yhteensä 9 työntekijää. Henkilöstön keski-ikä oli 47,5 vuotta.

Työhönotto

FiComin avoimista työpaikoista ilmoitetaan internetin rekrytointipalveluissa tai rekrytointi tehdään suorahaulla. Kun työpaikasta on ilmoitettu avoimesti, valitaan haastatteluihin työhakemusten perusteella noin kolme henkilöä. Haastattelutilanteessa on mukana toimitusjohtaja ja mahdollisuuksien mukaan muita FiComin työntekijöitä. Päätös rekrytoinnista tehdään työhakemusten ja haastattelun perusteella.

Uusien työntekijöiden valinnassa arvostetaan ennen kaikkea koulutusta, kokemusta ja persoonallisuutta. Työntekijöiden valintaan eivät vaikuta sukupuoli, ikä tai rotu.

Vuonna 2010 FiComissa ei aloittanut uusia työntekijöitä.

Palkitseminen

Ennen työsuhteen alkamista tehdään kirjallinen työsopimus, jossa sovitaan työehdoista ja jokaisen kohdalla henkilökohtaisesti neuvotellusta palkasta. Eri työtehtäviä tekevien työntekijöiden palkat eivät ole keskenään vertailukelpoisia. FiComin palkkataso vastaa muiden vastaavien organisaatioiden palkkatasoa.

FiComin palkkausjärjestelmä perustuu kuukausipalkkaan. Mahdollisia ylitöitä ei korvata rahallisesti vaan vapaina. Vapaiden pitäminen on jokaisen työntekijän omalla vastuulla ja niistä sovitaan erikseen toimitusjohtajan kanssa.

Palkan lisäksi kaikki FiComin työntekijät saavat lounas- ja virkistyssetelit sekä puhelinedun. FiCom tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden etätyöskentelyyn tarjoamalla sen edellyttävät tietotekniikka- ja tietoliikennelaitteet ja -palvelut.

FiCom palkitsee kymmenen vuotta organisaatiossa työskennelleet yhdellä lisävuosilomaviikolla.

Koulutuksen tukeminen

FiComin henkilöstöltä odotetaan asiantuntemusta ja osaamista, yhteisiin tavoitteisiin ja arvoihin sitoutumista, tavoitteellista ja tehokasta toimintaa sekä valmiutta itsensä ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.

Apuna osaamisen hallinnassa käytetään kehityskeskusteluja ja -suunnitelmia sekä koulutusta. Kaikkia FiComin työntekijöitä kannustetaan osallistumaan omaa osaamista kehittävään koulutukseen ja jokaisen talousarvioon varataan vuosittain rahaa osaamisen kehittämiseen.

Vuonna 2010 FiCom käytti henkilöstön koulutukseen 798,50 euroa henkilöä kohti.

Työkyvyn ylläpito

FiCom kannustaa työntekijöitään ylläpitämään työkykyään muun muassa tukemalla liikuntaharrastuksia. Henkilöstön liikunta- ja virkistystoimintaan käytettiin vuonna 2010 rahaa yhteensä 6.232,34 euroa.

Työterveydenhoito ja sairauspoissaolot

FiCom korvaa työntekijöilleen yleislääkärin terveystarkastukset ja sairaudenhoidon, erikoislääkärin terveystarkastukset, laboratoriotutkimukset allergiatestejä lukuun ottamatta sekä erikseen luetellut muut tutkimukset.

Alle kolmen päivän sairauspoissaolot ilmoitetaan työnantajalle. Yli kolmen päivän poissaoloista toimitetaan pyydettäessä lääkärintodistus. Sairauspoissaolon ajan palkan maksamisessa noudatetaan yleistä työlainsäädäntöä.

Työnantaja maksaa sairasloman ajalta palkan suoraan työntekijälle ja hakee sairausvakuutuslain perusteella maksettavan korvauksen Kansaneläkelaitokselta. FiComin työntekijöiden sairauspoissaoloja ei tilastoida.

FiComissa tehtävän työn luonteen vuoksi työtapaturmia ei juuri tapahdu. Työntekijöillä on mahdollisuus käyttää fysioterapeutin palveluita tarvittaessa.

Vanhempainvapaat ja -lomat

FiCom suhtautuu myönteisesti vanhemmuuteen sekä äitiys- ja isyysvapaisiin. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta työntekijälle maksetaan palkka yhteensä kolmelta kuukaudelta. Palkan maksaminen edellyttää, että työsuhde on jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen loman alkamista ja että työntekijä valtuuttaa työnantajan nostamaan itselleen sen sairausvakuutuslain mukaisen päivärahaosuuden, johon työntekijällä olisi oikeus palkallisen vapaan aikana.

Lapsen sairauden takia FiComin työntekijä voi olla poissa töistä kolme työpäivää hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi. Sairaan lapsen hoitamisesta johtuvia poissaoloja ei tilastoida.

Työsuhteen päättäminen ja irtisanominen

Irtisanomistilanteissa FiComissa noudatetaan yleistä työlainsäädäntöä. FiCom auttaa irtisanottavia muun muassa joustamalla irtisanomisaikojen suhteen tarvittaessa ja auttamalla irtisanottuja uudelleen työllistymisessä muun muassa hyödyntämällä laajaa kontaktiverkostoa.

Sosiaalinen vastuullisuus: yhteistyöhankkeet

FiCom toimii vetäjänä tai on jäsenenä monissa tietoyhteiskunnan kansalaisia palvelevissa yleishyödyllisissä hankkeissa. Hankkeiden tavoitteena on auttaa kaikkia kansalaisia tietoverkkojen turvallisessa ja helpossa käytössä.

Vuonna 2010 FiCom oli mukana muun muassa seuraavissa sosiaalisen vastuun yhteistyöhankkeissa:

  • Kansallinen laajakaistahanke: laajakaista ulotetaan kaikille suomalaisille
  • Teleoperaattoreiden yhtenevät mallisopimukset yhteistyössä Kuluttajaviraston ja Viestintäviraston kanssa (helpottaa kuluttajien tietoliikennepalveluiden valintaprosessia)
  • Opetusministeriön käynnistämä laaja kansallinen tekijänoikeushanke: Viestintäkampanja laillisen digikaupan puolesta
  • Viestintäviraston johtama Kansallinen tietoturvapäivä (valistuskampanja)
  • Tietosuojavaltuutetun ja FiComin yhteinen, tietosuojakysymyksiä käsittelevä työryhmä
  • Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta ja sen seuraavat alatyöryhmät: Lasten ja nuorten mediafoorumi (median haitallisia sivuvaikutuksia selvittävä ja ehkäisevä hanke), Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa -hanke, Julkisen tiedon saatavuus -työryhmä
  • Esteettömyystyöryhmä (tietotekniikka ja tietoliikenne esteettömäksi myös vammaisille)
  • Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta välttämättömien tieto- ja viestintäjärjestelmien käytettävyyden kehittämistyöryhmä
  • Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta (MAPEL)
Sosiaalinen vastuullisuus: yhteiskuntasuhteet

Toimivat yhteistyösuhteet viranomaisten ja poliittisten päättäjien kanssa sekä Suomessa että Euroopan unionissa ovat edunvalvonnan kannalta olennaisia vaikuttamiskanavia. FiCom on yhteistyössä säännöllisesti, avoimesti ja aktiivisesti erityisesti liikenne- ja viestintäministeriön, Viestintäviraston, Kuluttajaviraston, Kilpailuviraston, Huoltovarmuuskeskuksen, poliisiviranomaisten ja Tietosuojavaltuutetun toimiston edustajien kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään niiden Euroopan komission, parlamentin ja neuvoston edustajien kanssa, jotka seuraavat tietoliikenne- ja tietotekniikka-alaa.

Alaa seuraavan median kanssa FiComilla on luontevaa ja säännöllistä yhteistyötä. Alaa seuraaville toimittajille sekä muille FiComin ulkoisille sidosryhmille lähetetään noin kuusi kertaa vuodessa FiCom-katsaus. Sen tavoitteena on tarjota medioille ja poliittisille päättäjille sekä viranomaisille oikeaa ja ajantasaista tietoa toimialan erityiskysymyksistä.

Kahdesta kolmeen kertaa vuodessa FiCom järjestää mediatapaamisia, joissa FiComin ja sen jäsenistön edustajat taustoittavat ajankohtaisia tietoliikenne- ja tietotekniikka-alan asioita ja ilmiöitä. Lisäksi kerran vuodessa kaikille FiComin sidosryhmille järjestetään avoin seminaari ajankohtaisesta aiheesta.

Media hyödyntää aktiivisesti FiComin tietopalvelua ja muuta asiantuntemusta artikkelien ja ohjelmien materiaalina.


Ympäristövastuullisuus

Ympäristövastuullisuus: käytännöt

FiComin perustoiminta on aineetonta palvelua ja sellaisenaan ympäristöystävällistä. Tietoliikenne- ja tietotekniikka-alan perustoimintaa tukien myös FiComin viestintä on pääosin sähköistä.

Edunvalvonta edellyttää jonkin verran työmatkailua, josta osa tehdään lentäen. Kodin ja työpaikan väliset työmatkat taitetaan pääsääntöisesti julkisilla kulkuneuvoilla ja/tai kävellen/pyöräillen. Työhön liittyvissä palaverimatkoissa käytetään julkista liikennettä, taksia ja tarvittaessa omaa autoa. FiComin toimisto on Helsingin ydinkeskustassa, joten usein palaverimatkat on mahdollista taittaa jalan.

Palavereita pidetään myös puhelinneuvotteluina.

FiComin toimistolaitteet on vuokrattu. Vuokraus tarkoittaa ympäristön kannalta sitä, että toimistolla on aina uusimman teknologian tietokoneet ja tulostimet, mutta vanhat laitteet eivät kolmen vuoden käytön jälkeen joudu kaatopaikalle vaan uusiokäyttöön. FiComin työntekijöille on myös tarjottu mahdollisuutta lunastaa vaihdettavat vuokrakoneet omaan käyttöön.

FiComin kaikissa tietokoneissa on energiasäästöasetukset eli koneet menevät tietyn käyttämättömän ajan jälkeen virransäästötilaan. Osaa tietokoneista ei sammuteta kokonaan silloinkaan, kun toimistolla ei olla: tämä on etäyhteyden toimivuuden edellytys.

Tulostamista pyritään välttämään ja henkilökohtaisista pöytätulostimista on pääsääntöisesti luovuttu. Kun tulostetaan, otetaan tulosteet aina mahdollisuuksien mukaan kaksipuolisina.

FiComin toimiston valot ovat automaattisesti sammuksissa klo 20-7.

FiComin jätteet lajitellaan sekajätteeseen (sisältää biojätteen), paperiin, sekä kartonkiin ja pahviin. Toimistolla ei käytetä kertakäyttöastioita.

Ympäristövastuullisuus: yhteistyöhankkeet

  • FiComin vuonna 2008 käynnistämä Vihreä ICT -hanke on edennyt toivotulla tavalla, kun lukuisat yhteistyötahot ovat käynnistäneet omia Vihreä ICT -hankkeitaan. Muun muassa Tekes on ottanut Vihreän ICT -näkökulman mukaan useisiin ohjelmiinsa. Liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö ovat jo aloittaneet yhteisiä hankkeita, joita on tarkoitus syventää seuraavalla vaalikaudella. Motivan kanssa FiComin tekee yhteistyötä mm. Energiatehokas konesali -selvityshankkeessa
  • FiComin toimitusjohtaja on kansallisen Älyliikenteen neuvottelukunnan jäsen ja viestintäjohtaja viestintätyöryhmän jäsen.
  • FiComin viestintäjohtaja on Ympäristöjohtamisen yhdistyksen jäsen
  • FiCom osallistui Motivan Energiansäästöviikkoon lokakuussa.
  • FiCom osallistui vuonna 2010 sähkömagneettisten kenttien mahdollisia terveysvaikutuksia ja näitä koskevia kysymyksiä käsittelevän kansallisen EMF-työryhmän toimintaan.
Toiminnasta syntyneet hiilidioksidipäästöt

Omalta osaltaan FiCom hillitsi ilmastonmuutosta neutralisoimalla toiminnastaan aiheutuneet hiilidioksidipäästöt sijoittamalla 448 USD Native Energy -hankkeen offset-projekteihin. Tällä kertaa FiCom hyödynsi Native Energyn automaattilaskuria, jonka mukaan tämän kokoinen, toimistotyötä tekevä tuottaa 200m2 toimistossa 32 tonnia CO2-päästöjä.

Lisätietoja yhteiskuntavastuusta FiComissa

Nora Elers, viestintäjohtaja, FiCom ry
puhelin: (09) 6812 1015
sähköposti: etunimi.sukunimi@ficom.fi

Share |
FiCom ry | Korkeavuorenkatu 30 A | 00130 Helsinki | Puh. (09) 681 2100 | Fax. (09) 6812 1017 |