Tietoa toimialasta > Toimialakatsaus 2009 > Toimitusjohtajalta: Taantumaa, laajakaistaa ja huutokauppojaTaantumaa, laajakaistaa ja huutokauppoja

Teksti:
Reijo Svento
toimitusjohtaja
FiCom ry
Vuosi 2009 oli taantuman aikaa. Työttömyysluvut kasvoivat ja monien alojen liikevaihdot tippuivat tuntuvasti. Pahiten taantuma kohteli perinteisiä, viennistä riippuvaisia toimialoja ja rakentamista. Vientikriittisillä aloilla liikevaihdot laskivat keskimäärin noin neljänneksen, ja rakentamisessa pahimmallaan jopa puolet.
Taantuma tuntuu ICT -alalla aina hieman jälkijättöisesti. Vuosi 2009 ei tälläkään alalla ollut kasvun vuosi, mutta alan yritysten liikevaihdot pysyivät kuitenkin lähes edellisen vuoden tasolla. Vuosi sitten FiComin toimialakatsauksessa arvioitiin, että taantuma voi olla toimialalle myös mahdollisuus. Taloudellisen taantuman vallitessa asiat halutaan tehdä mahdollisimman tehokkaasti ja turhaa matkustamista välttäen.
Vuonna 2009 erilaisten ICT-palveluiden käyttö onkin lisääntynyt. Verkossa toimivien niin sanottujen pilvipalveluiden käyttö kasvoi, laskutuksessa siirryttiin kiihtyvällä vauhdilla sähköiseen muotoon ja työmatkustamista korvattiin videoneuvotteluilla ja etätyöllä. ICT-alan oma energiankulutus ja sen myötä ilmastonmuutosta kiihdyttävät kasvihuonekaasupäästöt ovat viime vuosina olleet kasvussa. Sähköisen viestinnän suorastaan räjähdysmäinen lisääntyminen on osaltaan vaikuttanut tähän. Samaan aikaan on alettu pohtia, miten ICT:tä hyväksikäyttäen muut toimialat voisivat parantaa energiatehokkuuttaan. FiComin Vihreä ICT -hanke antoi vuonna 2009 näihin kysymyksiin vastauksia ja toimi herättäjänä suomalaisen ICT-alan ympäristötoiminnassa.
Laajakaista kaikille, myös satamegaisena?
Vuonna 2009 jatkettiin kansallisen laajakaistastrategian toteutusta. Strategiassa on asetettu tavoitteeksi, että vuoden 2010 kesään mennessä kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus halutessaan saada 1 Mbit/s- laajakaistayhteys.
Vuoteen 2015 mennessä on tavoitteena saada huippunopeat 100 Mbit/s-laajakaistayhteydet kattavasti koko Suomeen korkeintaan kahden kilometrin päähän vakituisesta asunnosta. Yhteys asunnon ja huippunopean verkon välillä jää asukkaan kustannettavaksi. Maakuntien liitot laativat alueelliset suunnitelmat ja käynnistivät ensimmäiset pilotit verkon rakennushankkeista. Hankkeita tulee kaikkiaan olemaan noin 800. Toimialan etukäteisarvion mukaan hankkeiden kokonaiskustannus tulee ylittämään alkuperäisen 200 miljoonaan euron arvion kaksinkertaisesti. Erityisesti reuna-alueiden asukkaiden halukkuus osallistua verkon liityntäosuuskustannuksiin näyttäisi olevan toivottua vähäisempää. Jatkon suhteen onkin syytä käydä kansallinen pohdinta tämän valtakunnallisen hankkeen kokonaisrahoituksen ratkaisemisesta. Toteutukseen tarvittaneen julkista rahoitusta.
Huutokaupoista vaihtelevia kokemuksia
Osittain kansalliseen laajakaistahankkeeseen liittyen Suomessa käytiin syksyllä 2009 ensimmäisen kerran mobiililaajakaistaan tarkoitettujen radiotaajuuksien huutokauppaa. 3,8 miljoonan euron hinta ja kaupatut taajuudet jakautuivat perinteisille toimijoille. Hinnat eivät karanneet pilviin, toisaalta huutokaupan tuotto valtiolle jäi alhaiseksi. Perimmäisenä syynä lopputulokseen lienee se, että maamme pieni, saturoitunut ja tiukan kilpailun kautta yksi maailman alhaisimman hintatason markkinoista ei kiinnosta uusia ulkomaalaisia toimijoita.
Vuoden 2009 aikana oli havaittavissa jo valmistautumista vuoden 2011 eduskuntavaalien hallitusohjelman pohjaesitysten tekoon. Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan työskentelyn yhteydessä aloitettiin seuraavan vaalikauden uuden, erityisesti digitaalisiin palveluihin keskittyvän strategian valmistelutyöt. Neuvottelukunnan työn yhteydessä valmistui myös viestinnän elinkeinopoliittinen ohjelma, jonka selkeitä toimenpide-ehdotuksia tulee nyt ryhtyä toteuttamaan ja sisällyttämään myös hallitusohjelmaesityksiin.