Hakutulokset haulla "Antenna Ready HD"

Tulokset: 1-18 (18)

Tarkkana telkkariostoksilla

FiCom koordinoi televisiolaitteiden testaus- ja sertifiointijärjestelmää Suomessa. Testaus käynnistettiin yhteistyössä operaattoreiden ja laitevalmistajien kanssa vuonna 2006. Tuolloin haluttiin varmistaa, että televisiolaitteet toimivat oikein jo ennen kuin ne saapuvat kuluttajien saataville kauppoihin. Laitevalmistajille vapaaehtoinen testaus ei ole laatutesti, emmekä laita laitteita paremmuusjärjestykseen, vaan tavoitteena on varmistaa niiden toiminta kaikkien eri suomalaisoperaattoreiden televisioverkoissa. Antenniverkkoa Suomessa operoi Digita ...

Uutiset

Monipuolinen mediaympäristö tarjoaa valtavasti katsottavaa –  vietämme Televisioviikkoa 19. – 25.10.2020

Televisio on tänä päivänä monipuolisempi kuin koskaan. Sisältöä katsotaan edelleen perinteisiltä tv-kanavilta ohjelmien lähetysaikaan, mutta myös erilaisia suoratoistopalveluita käytetään yhä enemmän. Jakelutekniikka on kehittynyt ja kuvan laatu parantunut. Teräväpiirtokuva on nykypäivän normaali kaikissa jakelukanavissa. Kolmatta valtakunnallista Televisioviikkoa vietetään 19. – 25.10.2020. Televisioviikon aikana voi veloituksetta tutustua maksullisten teräväpiirtokanavien sisältötarjontaan. Viikonloppuna 23. – 25.10. vapaasti katsottavissa ...

Uutiset

Nykypäivän antenni-tv: teräväpiirtokuvaa ja lisäpalveluita verkosta

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa kotitaloutta, joissa televisiolähetykset vastaanotetaan antenniverkon kautta. T2-tekniikkaan siirtyminen tekee mahdolliseksi teräväpiirto- eli HD-sisältöjen lähettämisen sekä nykyistä kattavamman kanavatarjonnan. Antenniverkon maksu-tv-kanavilla uutta lähetystekniikkaa käytetään jo nyt. Uuteen tekniikkaan siirtyminen perustuu valtioneuvoston vuonna 2012 eduskunnalle selontekona antamaan sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan sekä kansainvälisiin päätöksiin. Siirtymän lopullista aikataulua ei ole vielä päätetty.  On tärkeä varmistaa, ...

Uutiset

MTV3-kanavan Putous entistä terävämpänä AntenniTV:ssä

Digita on tulevana lauantaina alkavan Putous Allstarsin yhteistyökumppani ja mahdollistaa ohjelman teräväpiirtona AntenniTV:ssä MTV3 HD-kanavalla kanavapaikalla 23. MTV3 HD-kanavan lähetykset käynnistyivät antenni-tv-verkossa 1.9.2020. ”Teräväpiirtoisen kuvan lisäksi ohjelma sisältää jo aiemmilta Putous-kausilta tuttuja, yhteistyössä mediayhtiöiden kanssa kehittämiämme vuorovaikutteisia HybridiTV-palveluja. Tällä kertaa HybridiTV-katsojilla on mahdollisuus vaikuttaa ohjelman sisältöön ja osallistua ohjelman yhteistyökumppanin arvontaan”, kertoo Digitan videojakeluliiketoiminnasta vastaava ...

Jäsenistön tiedotteet

Digitan antenni-tv-verkon teräväpiirtotarjonta kasvaa – MTV3 HD aloittaa 1.9.2020

Antenni-tv-verkon HD-tarjonta laajenee syyskuun alussa MTV3 HD:n aloittaessa lähetykset 90 prosentin väestöpeittoalueella. MTV3 HD täydentää MTV:n teräväpiirtotarjontaa antenniverkossa, sillä C Moren maksu-tv-sisällöt lähetetään jo HD-laadulla. MTV3 HD-kanava on ollut aiemmin saatavilla muissa jakeluteissä. MTV ja Digita syvensivät pitkäaikaista yhteistyötään jo aiemmin kesällä lanseeratessaan uuden tuotteen suomalaisille antennitalouksille: osoitteesta cmore.fi/antenni kuluttajat voivat jatkossa hankkia vaivattomasti yhdellä tilauksella antenniverkon maksu-tv-kanavat ...

Jäsenistön tiedotteet

Ylen HD-kanavia voi nyt katsella koko Suomessa

1.6.2020 alkaen kanavat näkyvät myös antenniverkossa koko maassa, ja samalla myös oman alueen uutislähetykset alkavat näkyä antenniverkossa Yle TV1 HD -kanavalla. Jo aiemmin Ylen HD-muotoiset kanavat ovat olleet kaikkien Suomen kaapeli-tv- ja IPTV-operaattoreiden jakelussa, satelliitti-tv-operaattori Canal Digitalin jakelussa ja Yle Areenassa.  ”Tämä on meille tärkeä hetki: pystymme tarjoamaan sisältömme parhaalla laadulla kaikkialle Suomeen. Kaikkien suomalaisten ...

Jäsenistön tiedotteet

Ylen HD-muotoiset tv-kanavat saatavissa kaikilta Digitan antenni-tv-verkon päälähetinasemilta

Ylen HD-muotoiset tv-kanavat Yle TV1 HD, Yle TV2 HD ja Yle Teema & Fem HD ovat nyt vastaanotettavissa Digitan kaikilta 40 päälähetinasemalta, kun lähetykset käynnistettiin Pellonkin päälähetinasemalta tiistaina 5.5.2020. Täytelähettimistä 52 kappaletta on jo HD-valmiudessa ja loput täytelähetinasemat valmistuvat toukokuun aikana. Nopean rakentamisvaiheen jälkeen 1.6.2020 alkaen Ylen HD-muotoiset tv-kanavat ovat vastaanotettavissa kaikkialla Suomessa Digitan antenni-tv-verkossa. ...

Jäsenistön tiedotteet

Ylen HD-muotoiset lähetykset näkyvät nyt 90 prosentille suomalaisista

Digita on saanut valmiiksi HD-verkon käynnistykseen liittyvät muutostyöt. Työt sujuivat ongelmitta ja Digitan HD-verkko kattaa nyt 90 prosenttia väestöstä. Ylen HD-muotoiset kanavat Yle TV1 HD, Yle TV2 HD, Yle Teema & Fem HD näkyvät Digitan antenniverkossa kanavapaikoilla 21, 22 ja 25. Vastaanottoon riittää UHF-antenni ja teräväpiirtolähetysten katseluun tarvitset Antenna Ready HD-vastaanottimen joko television tai digisovittimien. ...

Jäsenistön tiedotteet

Ylen HD-muotoiset lähetykset käynnistyvät Digitan antenniverkossa huomenna 31.3.2020

Ylen HD-muotoiset kanavat Yle TV1 HD, Yle TV2 HD, Yle Teema & Fem HD käynnistyvät Digitan maanlaajuisessa antenni-tv-verkossa 31.3.2020. Lähetysten käynnistyessä HD-verkko kattaa jo 90 prosenttia väestöstä. Aikaisemmin DNA:n VHF-antenniverkon jakelun piirissä olleet Ylen HD-muotoiset tv-lähetykset käynnistyvät Digitan antenniverkossa huomenna tiistaina 31.3.2020 aamupäivän aikana. Käynnistystyöt voivat aiheuttaa lyhyen n. 15 minuutin mittaisen katkoksen Yle HD-muotoisten ...

Jäsenistön tiedotteet

Digitan maanlaajuista antenni-tv-verkkoa valmistellaan vauhdilla Ylen HD-lähetyksiä varten – 31.3. HD on saatavilla 90 prosentille suomalaisista

Digita ja Yle sopivat vuoden 2019 lopulla Ylen HD-muotoisten kanavien Yle TV1 HD, Yle TV2 HD, Yle Teema & Fem HD jakelun käynnistymisestä Digitan maanlaajuisessa antenni-tv-verkossa. Lähetykset käynnistyvät 31. maaliskuuta 2020, jolloin HD-verkko kattaa jo 90 prosenttia väestöstä. Koko maan kattavaksi HD-verkko rakennetaan 1.6.2020 mennessä. Tällöin myös alueelliset uutislähetykset siirtyvät antenniverkossa HD-aikaan. Digitan verkkoa on ...

Jäsenistön tiedotteet

TV-laitteiden testaus uudistuu

FiCom koordinoi televisiolaitteiden testaus- ja sertifiointijärjestelmää Suomessa. Nyt laboratoriotestauksen rinnalle on tullut mahdollisuus laitevalmistajien itse tekemään testaukseen. FiCom käynnisti yhteistyössä operaattoreiden ja laitevalmistajien kanssa televisiolaitteiden testauksen vuonna 2006. Testauksella haluttiin  varmistaa, että laitteet toimivat oikein jo ennen kuin ne saapuvat kuluttajien saataville kauppoihin. FiComin koordinoima, laitevalmistajille vapaaehtoinen testaus ei ole laatutesti, vaan sen tavoitteena on laitteiden ...

Uutiset

Muutoksia antennitelevisioverkossa

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa kotitaloutta, joissa televisiolähetykset vastaanotetaan antenniverkon kautta. Jo jonkin aikaa on valmisteltu siirtymistä pelkästään DVB-T2-lähetystekniikkaan, joka mahdollistaa teräväpiirtolähetykset ja entistä laajemman kanavatarjonnan. Uuteen tekniikkaan siirtyminen perustuu valtioneuvoston vuonna 2012 eduskunnalle selontekona antamaan sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan sekä kansainvälisiin päätöksiin. Suomen tv-toimijat ilmoittivat reilu vuosi sitten, että keväälle 2020 kaavailtu DVB-T2 -muutos viivästyy suunnitellusta aikataulusta. Kodin ...

Uutiset

Televisioviikko 18. –27.10.2019: TV voi paremmin kuin koskaan

Jo toista kertaa järjestettävä Televisioviikko kannustaa tutustumaan television rikkaaseen maailmaan 18. –27.10.2019. Modernin television kautta voi nauttia laadukkaasta kuvasta, katsoa tänään eilisen tai huomisen ohjelmia ja äänestää kaukosäätimellä. Ennusteista huolimatta televisio on pitänyt pintansa ja uudistunut. Suomalaiset katsovat televisiota edelleen lähes kolme tuntia päivässä ja suosituimmat sisällöt kokoavat yli kaksi miljoonaa suomalaista samanaikaisesti ruudun ääreen. ...

Uutiset

TV on monipuolisempi kuin koskaan ‒ Televisioviikko 11. – 17.2.

Televisio on elämänsä kunnossa. Sisällön katselutavat on monipuolistuneet ja lähetystekniikka kehittynyt. Tarjolla on yhä enemmän yhä korkealaatuisempaa sisältöä lukuisilta kanavilta ja eri palveluissa. 11. – 17.2.2019 vietetään ensimmäistä valtakunnallista Televisioviikkoa. Suomalaiset katselivat viime vuonna televisiota 2 tuntia 45 minuuttia päivittäin. Se on vain viisi minuuttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Sen sijaan televisioruudun äärellä viettämämme kokonaisaika ...

Uutiset

Antennitelevisioverkko uudistuu kahden vuoden kuluttua

Antenni-tv-verkon jakelutekniikka uudistuu huhtikuun alussa vuonna 2020. Silloin otetaan koko antenniverkossa käyttöön DVB-T2-jakelutekniikka, jonka ansiosta teräväpiirtokanavien lähettäminen myös antenniverkossa on mahdollista. Maksu-tv-kanavat siirtyivät uuteen tekniikkaan jo vuonna 2017, ja nyt uudistus laajenee koskemaan myös vapaasti vastaanotettavia kanavia. Katsojalla saattaa olla edessä uuden television tai digiboksin hankinta. Radiotaajuuksia on rajallinen määrä. Uuden jakelu- ja pakkausteknologian ansiosta ...

Uutiset

HD Day etsi ratkaisuja sujuvaan televisiotekniikan siirtymään

Antennitelevisioverkossa siirrytään käyttämään pelkästään DVB-T2-lähetystekniikkaa reilun kahden vuoden kuluttua. Television katsojalle tämä tarkoittaa, että päätelaitteessa – televisiossa tai digiboksissa – pitää olla T2-viritin, jotta kanavat näkyvät myös siirtymän jälkeen 1.4.2020. Noin puolella antennitelevisiokodeista tällainen laite jo on, mutta monella on television tai digiboksin vaihto edessä. Laitetta ostaessa kannattaa varmistaa, että se on Antenna Ready HD ...

Uutiset