Hakutulokset haulla "liikevaihto"

Tulokset: 1-20 (419)

Elisa avasi 5G-verkon Kalajoelle

Elisan 5G-verkko on avautunut Kalajoelle. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista.  Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Kalajoelle. Kalajoella verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Etelänkylän ja Untisenmäen alueille. Huhtikuun aikana verkko laajenee vielä Vetoniemenperän, Plassin ja Lepistönperän alueille. Kalajoen lisäksi Elisan 5G-verkko palvelee Pohjois-Pohjanmaan alueella myös Oulussa, ...

Jäsenistön tiedotteet

Toinen koronakevät kiihdytti kodin elektroniikan myynnin ennätysvauhtiin: televisiot ja pelikonsolit menevät kuin kuumille kiville

Pelikonsolien ja televisioiden myynti Elisalla nousi maaliskuussa kohisten. Suomalaiset viettävät jo toista kevättä pitkälti kotioloissa, mikä lisää viihtymiseen ja pelaamiseen tarkoitettujen laitteiden kysyntää. Laitteiden määrän lisääntyessä kodin verkko on syytä päivittää ajan tasalle. Kuluva vuosi alkoi kodin elektroniikan myynnissä rauhallisesti, mutta maaliskuussa viihtymiseen tarkoitettujen laitteiden kysyntä pomppasi Elisalla tuntuvasti ylöspäin. Varsinkin televisioiden ja pelikonsolien menekki ...

Jäsenistön tiedotteet

Elisa avasi 5G-verkon Orivedelle

Elisan 5G-verkko on avautunut Orivedelle.  Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista.  Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Orivedelle, jossa verkkoa on rakennettu muun muassa Kiikanmäen ja Kiikanrinteen alueille. Verkko laajenee myös Oriveden keskustaan huhtikuun aikana.  Oriveden lisäksi Elisan 5G-verkko palvelee Pirkanmaan alueella myös Tampereella, Pirkkalassa, Akaassa, Sastamalassa, Lempäälässä, ...

Jäsenistön tiedotteet

Telian 5G-verkossa mitattiin huima neljän gigabitin nopeus – lähestyy ME-lukemia

Suomen 5G-rakentamisen seuraava tärkeä virstanpylväs on saavutettu, kun Telia on ottanut käyttöön ensimmäiset tukiasemat uudella, korkeammalla 5G-taajuudella. Rakentaminen on käynnistynyt myös laajempaa maantieteellistä peittoa tarjoavalla 700 megahertsin taajuudella. 26 gigahertsin taajuudella rakennettava 5G tuo monella tavalla uudenlaista tekniikkaa mobiiliverkkoon siinä missä tähän asti rakennettu 3,5 gigahertsin taajuus parantaa perinteisen mobiililaajakaistan ominaisuuksia. Tuoreet mittaustulokset kertovat uuden ...

Jäsenistön tiedotteet

Elisa avasi 5G-verkon Toivakkaan ja Uuraisille

Elisan 5G-verkko on avautunut Toivakkaan ja Uuraisille. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista. Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Toivakkaan ja Uuraisille. Alkuvaiheessa verkko toimii yksittäisillä alueilla, Toivakassa Haukanmaalla ja Uuraisilla kunnan keskustassa. Myöhemmin verkkoa laajennetaan kattamaan suurempia alueita. Nyt avattujen paikkakuntien lisäksi Elisan 5G-verkko palvelee Keski-Suomen alueella ...

Jäsenistön tiedotteet

DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa Euroopassa ja yltävät maailmanlaajuisestikin kärkisijoille – kärkiviisikkoa yhdistää 5G

DNA pysyi myös vuonna 2020 maailman kärkijoukoissa mobiilidatan käyttömäärissä liittymää kohden, kertoo kansainvälisen tutkimusyhtiö Tefficientin tuore raportti*. Raportista selviää myös, että DNA:n asiakkaat käyttivät eniten mobiilidataa Euroopassa edellisvuosien tapaan. DNA:n asiakkaat käyttivät vuonna 2020 liittymää kohden dataa toiseksi eniten koko maailmassa – keskimäärin 34,8 gigatavua kuukaudessa, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 27,2 gigatavua. DNA:n ...

Jäsenistön tiedotteet

IoT:n käyttö jatkaa kasvuaan suomalaisissa yrityksissä – Staran kalustorekisteri pitää puistonpenkitkin kartalla

Yhä useampi Elisan kyselytutkimukseen* vastanneen suomalaisen yrityksen tai organisaation ICT-päättäjä kertoo liiketoiminnan hyötyvän taloudellisesti IoT:n käytöstä. Esineiden internet (IoT) tarkoittaa fyysisten esineiden, palvelujen, ohjelmistojen ja järjestelmien liittämistä yhteen internetin avulla. Rakentamis- ja ylläpitopalveluita tuottava Stara säästää IoT:n avulla työtunteja ja ajokilometrejä kalustonsa ylläpidossa. Dataan pohjautuva liiketoiminnan johtaminen on entistä helpompaa, kun IoT mahdollistaa tiedonsaannin reaaliaikaisesti, kustannustehokkaasti ja läpinäkyvästi eri kohteista. ...

Jäsenistön tiedotteet

Oulu, DNA ja Playsign tuovat 5G:n ja lisätyn todellisuuden rikastuttamaan koulussa oppimista

DNA, BusinessOulu, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi, Oulun Digi, Oulun Hiukkavaaran koulu ja Playsign toteuttavat yhdessä 5G-pilotin Hiukkavaaran koulussa. Pilotti on osa ilmiöoppimisen ”Kestävä tulevaisuus” -teemaa, ja tavoitteena on syventää oppimista rikastamalla sitä uuden teknologian mahdollistamilla keinoilla. Hiukkavaaran koulun oppilaille tuodaan lisätyn todellisuuden ja 5G-yhteyksien välityksellä nähtäville sellaisia luonnonilmiöitä, joihin oli ennen 5G-aikaa mahdollista tutustua ...

Jäsenistön tiedotteet

Itä- ja Pohjois-Suomen 5G-yhteisverkon rakentaminen on alkanut, ja näin se etenee

Telia Finland Oyj:n ja DNA Oyj:n yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy (SYV) on aloittanut uuden 5G-verkon rakentamisen laajentuvalle toimialueelleen Itä- ja Pohjois-Suomeen yhteistyössä Nokian kanssa. Rakennusprojekti on valmis vuoden 2023 loppupuolella.  Uuden 5G-verkon myötä itä- ja pohjoissuomalaisten mobiililaajakaistapalveluiden kuuluvuusalue laajenee, siirtonopeudet kasvavat ja palvelutaso paranee. Laadukkaammat yhteydet ulottuvat sekä kaupunkeihin että harvemmin asutuille alueille. ”2020-luvun työ- ...

Jäsenistön tiedotteet

Tutkimus: Yhä suuremmalla osalla 6-vuotiaista on jo oma älypuhelin – DNA:n asiantuntija kertoo, mitä jokaisen vanhemman tulee vähintään tietää hankkiessaan puhelinta lapselleen

Ensipuhelin hankintaan lapsille yhä varhaisemmassa vaiheessa ja muutos näkyy erityisesti 5–6-vuotiaiden ikäryhmässä. Tuoreen DNA:n koululaistutkimuksen mukaan jo 60 prosentilla 5–6-vuotiaista lapsista on nykyisin oma puhelin. Asiantuntijan mukaan alati aikaistuva ensipuhelimen hankintaikä kertoo esimerkiksi siitä, että vanhemmat kokevat puhelimen entistä tärkeämmäksi välineeksi niin yhteydenpitoon kuin digitaitojen oppimiseen. DNA:n vuosittain teettämässä koululaistutkimuksessa nousi tänä keväänä esille, että ensimmäinen älypuhelin ...

Jäsenistön tiedotteet

Tutkimus: Ystävät, lemmikit, isovanhemmat ja lapsenlapset ovat monelle osa perhettä – työnantajien on aika havahtua perhekäsitysten kirjoon

DNA:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn perusteella yli puolet työikäisistä suomalaisista (57 %) pitää tärkeänä, että työnantajalla on perheystävällisiä käytäntöjä. Liki puolet (46 %) kokee myös tärkeäksi, että heitä palvelevat yritykset ottavat erilaiset perhetilanteet ja -käsitykset huomioon. Jopa kaksi kolmesta vastaajista (67 %) kokee perheensä olevan perinteistä ydinperheen käsitettä laajempi. Tutkimuksessa kysyttiin työikäisiltä suomalaisilta (16–65 vuotta), keiden ...

Jäsenistön tiedotteet

Suomalaisten pääsiäismatkat tuplaantuivat

Suomalaiset tekivät pääsiäispyhinä kaksinkertaisen määrän maakuntarajat ylittäviä matkoja viime vuoden pääsiäiseen verrattuna, ilmenee Telian Crowd Insights -liikkumistilastoista. Suosituimmissa lomakohteissa oli jopa enemmän ihmisiä kuin edellisenä normaalivuonna 2019.    ”Viime pääsiäisenä korona jähmetti Suomen, joten on luonnollista, että liikkumisen kasvu oli tänä vuonna todella rajua”, Telian liikkumistilastojen asiantuntija Tiia Palvimo kuvailee. Suomalaisten suosikkikohteita olivat erityisesti pohjoisen ...

Jäsenistön tiedotteet

Suoratoistosta haetaan nyt iloa – Näin koronakevät näkyy Elisa Viihde Viaplayn suosituimmissa sarjoissa

Elisan tutkimuksen* mukaan suoratoiston katselu on lisääntynyt tasaisesti viimeisen kolmen vuoden aikana ja karanteenielämään haetaan nyt iloa yhä enemmän komedioista ja romantiikasta. Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun suosituimmat alkuperäissarjat tammi-maaliskuulta ovat draamoja ja komedioita. Kotimaisista Elisa Viihde -alkuperäissarjoista alkuvuoden katsotuimmaksi sarjaksi nousi Pohjolan laki. Sarja on saanut useissa suomalaismedioissa kehuja, ja se nousi suosituksi myös maailman johtavalla ...

Jäsenistön tiedotteet

Marja Pyykön ja Pamela Tolan psykologinen trilleri pureutuu naisen asemaan 70-luvun Suomessa – ‘Mätien omenoiden’ traileri ja ensi-ilta julki

Kevään odotetuimpiin lukeutuva Elisa Viihde -alkuperäissarja Mädät omenat on kahdeksanosainen psykologinen trilleri, joka sijoittuu 1970-luvun patriarkaaliseen Suomeen, jossa hankaliksi leimattuja naisia eristetään mielisairaalaan. Sarjan pääosissa nähdään Satu Tuuli Karhu, Armi Toivanen, Sonja Kuittinen ja Santeri Kinnunen, ja se tulee katsottavaksi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun sunnuntaina 9.5.2021. Katso traileri >>   Marja Pyykön (Paratiisi) ja Pamela Tolan ...

Jäsenistön tiedotteet

DNA:n maaliskuun 2021 myydyimmät puhelimet ja älykellot sekä tietokoneet – 5G-puhelimet valtasivat maaliskuun listaa

Alkuvuosi ja maaliskuu oli DNA:lla laitemyynnin osalta vilkas. Tietokoneista haetaan nyt tehoa, älykelloista arjen apureita ja puhelimista nopeita 5G-malleja. 5G-verkon laajentuessa 5G-puhelimet käyvät yhä kiihtyvämpään tahtiin kaupaksi – tuttuja Samsungin Android-malleja ja iPhone 11- sekä iPhone SE -malleja lukuun ottamatta koko DNA:n maaliskuun myydyimpien puhelinten lista koostui yksinomaan 5G-puhelimista. ”5G-verkon laajentuessa myös viimeisintä teknologiaa edustavien ...

Jäsenistön tiedotteet

Maaliskuu oli kahden valmistajan kisa kännykkätilastoissa – Kierrätyspuhelimet kiinnostavat hurjasti

Apple ja Samsung taistelivat kärkisijoista maaliskuun puhelinmyyntitilastossa, ja tällä kertaa voiton vei Samsung. Suosiotaan ovat viime kuukausina kasvattaneet tasaisesti varsinkin 5G-puhelimet, mutta myös kierrätetyt laitteet. ”Myydyimmäksi puhelimeksi nousi maaliskuussa Samsung Galaxy A71 ja kakkoseksi kiri Apple iPhone 11. Listalla näkyy tällä kertaa monen hintaluokan kännyköitä ja tietysti myös 5G-puhelimia, sillä ennätystahtia laajeneva 5G-verkkomme vaikuttaa selvästi ...

Jäsenistön tiedotteet

Elisan myydyimmät puhelimet ja älykellot maaliskuussa 2021

OnePlus Nord N10 5G säilytti kirkkaasti johtopaikkansa Elisan kuluttaja-asiakkaiden listalla toista kuukautta peräkkäin. Yritysasiakkaiden suosikiksi nousi Apple iPhone 11. ‒ OnePlus ja Samsung olivat vahvoilla kuluttajalistan kärkipäässä, ja 5G-puhelinten myynti kasvoi edelleen. Yli 60 prosenttia kaikista myymistämme puhelimista oli 5G-malleja. Myös kevään uutuuksien lanseeraus jatkui vilkkaana: maaliskuussa sekä Samsung, OnePlus että Xiaomi julkaisivat tuoreet 5G-puhelimensa. ...

Jäsenistön tiedotteet

Suomalaiset varustautuvat kaikkien aikojen mökkikesään: etäohjattavien laitteiden buumi kiihtyy

Aktiivinen mökkikausi on käynnistymässä, mutta mökkejä on myös kuluneen talven ajan käytetty ja varusteltu poikkeuksellisen paljon. Elisalla mökkeilyn lisääntyminen näkyy etäohjattavien laitteiden kysynnän nopeana kasvuna. Erityisen suosittuja ovat valvontakamerat sekä etähallittavat pistorasiat. Mökkejä on korona-aikana ostettu ennätystahtiin, ja niillä vietetään nyt runsaasti aikaa sekä vapaa-ajalla että etätyötä tehden. Mökkeilyn suosio ja niiden varusteluun panostaminen näkyy ...

Jäsenistön tiedotteet

10 pääkaupunkiseudun taloyhtiötä teki merkittävän ilmastoteon tänä talvena – Asiantuntija: Jos kaikki toimisivat samoin, Suomen CO2-päästöt vähenisivät jopa 220 miljoonalla kilolla

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sijaitsevat taloyhtiöt sitoutuivat tänä talvena vähentämään lämmitysenergian käyttöä osana DNA Oyj:n Wattinen-älylämmityspalvelun Energiahaaste 2021 -kilpailua. Asiantuntijan laskelmat osoittavat millainen vaikutus saavutettaisiin, jos jokainen Suomen kaukolämmitetty taloyhtiö toimisi samalla tavalla, kuin kilpailun 10 finalistia. Energiahaasteeseen osallistui kymmeniä taloyhtiötä pääkaupunkiseudulla. Kilpailun tarkoituksena oli löytää taloyhtiö, jossa kaukolämmön kulutusta onnistutaan vähentämään mittausjakson aikana eniten ...

Jäsenistön tiedotteet

Tutkimus: Reilu kolmannes pk-yrityksistä on menestynyt hyvin koronapandemian aikana – digitalisoinnilla suuri rooli

Kaksi kolmesta korona-aikana menestyneestä yrityksestä arvioi, että digitalisoinnilla on ollut merkittävä rooli heidän liiketoimintansa kehityksessä. Varsinkin kasvuyrityksissä ajatellaan, että digitaalisuutta hyödyntämällä yritys voi joustavasti sopeutua äkillisiin muutoksiin. Elisan ja Suomen Yrittäjien teettämästä tutkimuksesta* käy ilmi, että reilu kolmasosa yrityksistä on menestynyt taloudellisesti hyvin koronapandemian aikana. Digitaalisuudesta hyötyvät korona-ajan menestyjäyritykset ovat kasvuhakuisia, tyypillisesti suhteellisen nuoria työnantajayrityksiä, ...

Jäsenistön tiedotteet