Hakutulokset haulla "suoratoistopalvelut"

Tulokset: 1-16 (16)

Digitaalisen median seuranta ja markkinat

Median seuranta Joukkoviestintämarkkinat Radion kuuntelu Median seuranta 2020, tammi-kesäkuu Kantar TNS:n mukaan 15-74-vuotiaat suomalaiset käyttivät median seurantaan aikaa keskimäärin 9,5 tuntia päivässä. Määrä oli noin 1,5 tuntia enemmän kuin edellisenä vuonna. Ainakin osa kasvusta johtuu todennäköisesti koronana tuomista rajoituksista ihmisten elämään. Eniten kasvoivat lineaarinen televisio (ohjelmien katsominen televisiosta niiden lähetysaikaan), 35 minuuttia päivässä, lehtien verkkopalvelut ...

Digitaalisen median seuranta ja markkinat

Kuluttajien verkkokauppa

Verkkokauppa Suomessa Pohjoismaat ja Baltian maat EU / Eurooppa Maailmanlaajuisesti Verkkokauppa Suomessa Verkkokauppa 2019 Kuluttajien koti- ja ulkomailta digitaalisesti ostamien vähittäiskaupan tuotteiden arvo vuonna 2019 oli yhteensä 4,5 miljardia euroa (ilman arvonlisäveroa ja kuljetuskustannuksia). Kasvua edellisestä vuodesta oli 12 prosenttia. Vuodelle 2020 ennustetaan kasvuksi 11 prosenttia. Kuluttajien digitaalisesti ostamien vähittäiskaupan tuotteiden arvon jakaantuminen tuoteryhmittäin koti- ja ulkomailta ...

Verkkokauppa

Digitaalisten sisältöjen käyttö kasvoi

Ruudun ääressä vietetty aika lisääntyi 14 minuutilla Finnpanelin TV-vuosi-tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttivät vuonna 2020 television katseluun aikaa päivittäin keskimäärin 2 tuntia 47 minuuttia, mikä on 5 minuuttia enemmän kuin edellisvuonna. Perinteisen televisionkatselun lisäksi käytimme viime vuonna päivittäin 50 minuuttia esimerkiksi pelaamiseen tai suoratoistopalvelujen ja tallenteiden katsomiseen.  Tämä ruutuaika kasvoi vuodessa 9 minuuttia. TV:n äärellä vietetty ...

Ajankohtaista

Uutiset

Television katselu

Television katselu TV-sisältöjen katselu Maksullisten suoratoistopalvelujen katselu Pohjoismaissa Televisiosta lähetysaikaan katseltujen tv-ohjelmien lisäksi erilaisia tv-sisältöjä voi katsella internetin kautta eri tavoin: operaattorilta hankittu iptv-palvelu (esim. Elisa Viihde, Telia TV, DNA TV) kuukausimaksulliset suoratoistopalvelut (esim. Netflix, HBO Nordic, CMore, Ruutu+) tilausvideot ja videokirjastot (esim. SF Anytime, operaattoreiden omat palvelut) maksuttomat suoratoistopalvelut (esim. Yle Areena, mtv ja ...

Television ja suoratoistopalveluiden katselu

DNA TV:n tilasto paljastaa: Näitä elokuvia Suomi katsoi koronavuonna 2020

Data DNA TV -palvelun vuokratuimmista elokuvista kertoo, että koronavuonna suomalaisten katselumieltymyksissä korostui etenkin kolme piirrettä: myönteisyys, tuttuus sekä elokuvat, jotka nousivat vahvasti julkiseen keskusteluun. DNA on avannut DNA TV:n tilastoja viime vuoden vuokratuimmista elokuvista. Vuokratuimpien elokuvien kirkkaimpaan kärkeen nousivat elokuvat: Se mieletön remppa, Joker (2019) sekä Teräsleidit. Vuokratuimmat elokuvat DNA TV:ssä 2020 Se mieletön remppa                           ...

Jäsenistön tiedotteet

Pientalot jäljessä nopeissa kodin nettiyhteyksissä – kiinteä 5G-laajakaista ratkaisee kodin viihde-, etätyö- ja nettitarpeet

Suomessa on noin miljoona pientaloa, mutta esimerkiksi sujuvan tv- ja viihdepalveluiden käytön mahdollistavat nopeat laajakaistayhteydet uupuvat noin 75 prosentista pientaloja. Telia tuo ratkaisuna ongelmaan uuden kiinteästi asennettavan 5G-yhteyden pientaloasukkaille.  Alle 55 prosentilla suomalaisista on mahdollisuus saada hyvin nopea, vähintään 300 megabitin tasoinen kiinteä nettiyhteys kotiin. Tyypillisesti tällaisista yhteyksistä nauttivat lähinnä isojen kaupunkien kerrostaloasukkaat. Nopeiden yhteyksien ...

Jäsenistön tiedotteet

Katselu ja kuuntelu pysyy, muodot muuttuvat

Televisio-ohjelmien katseleminen pitää pintansa Televisiota katselee päivittäin 66 % ja viikoittain 87 % suomalaisista. Käytämme television katseluun keskimäärin 2 tuntia 42 minuuttia vuorokaudessa. Päivittäin tv-ruudun äärellä vietetty kokonaisaika on kuitenkin 41 minuuttia enemmän. Kokonaisaikaa lisäävät pelaaminen sekä suoratoistopalveluiden, tallenteiden sekä dvd:n tai blu-rayn katselu. Perinteinen television katselu on viime vuodet pysynyt ajallisesti suhteellisen tasaisena; viimeisen neljän vuoden ...

Uutiset

Suomessa katsotaan suoratoistopalveluja mieluiten tv-ruudulta – uusi Disney+ televisioon myös DNA Hubi -laitteella

Televisioruutu on edelleen suosituin valinta, kun halutaan seurata maksullisten suoratoistopalvelujen tarjontaa. Tämä selviää DNA:n Digitaaliset elämäntavat -kyselytutkimuksesta. *) Avoimeen Android-ekosysteemiin perustuva DNA TV Hubi -palvelu kokoaa erilaiset suoratoistopalvelut yhteen paikkaan ja mahdollistaa ohjelmien katselun kodin isolta tv-ruudulta parhaalla mahdollisella laadulla. Uusimpana sovelluksena DNA Hubi -laitteelle on saatavissa tänään Suomessa aloittanut uusi suoratoistopalvelu Disney+. Odotettu suoratoistopalvelu ...

Jäsenistön tiedotteet

Telian ja C Moren yhteistyö tuo liittymäasiakkaille erikoisedun Liigan kynnyksellä

Teliasta kasvoi Pohjoismaiden suurin tv-yhtiö viime vuoden lopulla, kun MTV, C More ja TV4 yhdistyivät osaksi Teliaa. Yrityskaupan ytimessä on uusien mahdollisuuksien löytäminen Telian yhteyksien ja MTV:n sisältöjen yhdistämiseksi. Syyskuussa Telia ja C More tuovat uuden C More Hockey -suoratoistopalvelutuotteen Telian liittymäasiakkaille. Se sisältää kaikkien Liigan otteluiden, eli Telia Liigapassi -tuotteen, lisäksi laajan kattauksen maailmanluokan ...

Jäsenistön tiedotteet

Elisa Viihde yhteistyössä JVG-elokuvan tuotannossa

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii nähdään valkokankailla alkuvuodesta 2021. Kymmenen vuoden ajalta taltioidun ennennäkemättömän videomateriaalin ohella elokuvassa pääsevät ääneen JVG ja sen tarinaa rakentamassa olleet taustavaikuttajat, perheenjäsenet ja ystävät. Yhtyeen tarina alkoi kahden kaverin Jare Brandin ja Ville Gallen sekä heidän lätkä- ja artistituttavien rap- ja videoharrastuksesta. Vuonna 2011 Häissä-single räjäytti potin ja loppu on historiaa. Kymmenen vuotta ja kuusi albumia, kymmeniä radiohittejä, ...

Jäsenistön tiedotteet

Elisa Viihde Aitio ja Viaplay yhdistyvät Suomessa

Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelussa tulee olemaan Suomen laajin kotimainen ja pohjoismainen alkuperäissisältö, sekä kattava valikoima kansainvälisiä elokuvia, klassikkosarjoja ja lastenohjelmia. Elisa ja pohjoismaiden johtava suoratoistopalveluyhtiö Nordic Entertainment Group (NENT Group) ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Elisa Viihteen Aition ja Viaplay Leffat & Sarjat -paketin sisällöt yhdistyvät Suomessa syksyllä 2020. Asiakkaat saavat jo 30.6.2020 alkaen yhdellä hinnalla ...

Jäsenistön tiedotteet

Etätyöt näkyvät DNA:n verkkoliikenteen jatkuvana kasvuna ja kiireaikojen muutoksena – myös tietoturvasta hyvä huolehtia poikkeustilanteessa

Muutoksia DNA:n verkkojen datankäytön määrässä alkoi näkyä jo viikko sitten torstaina. Tämän viikon alussa moni vetäytyi etätöihin, mikä nostatti mobiilidatan käyttöä entisestään. Koulujen sulkeutuminen keskiviikkona lisäsi jälleen etätöiden ja -opintojen määrää ja nostatti paluusuuntaista mobiilidataliikennettä peräti 87 prosentilla DNA:n matkaviestinverkossa. Lisääntyneen netinkäytön myötä myös tietoturvaan ja netikettiin on syytä kiinnittää huomiota. Etätyöt ja etäopinnot kasvattavat ...

Jäsenistön tiedotteet

Ajankäyttömme TOP3: Nukkuminen, työnteko ja liikkuvan kuvan katselu

FiCom Forumissa luotiin katsaus mediasisältöjen kulutukseen, menestyvän sisällön tuottamiseen ja siihen, miten EU-alueella jatkossa säädellään tekijänoikeuksia. Youtuben Suomen toimialajohtaja Robert From listasi kolme asiaa, joihin käytämme eniten aikaa vuorokaudessa: nukkuminen, työn tekeminen ja videosisältöjen katselu. Mediankäyttö siirtyy entistä enemmän mobiilivideoon, ja esimerkiksi YouTuben katselusta jo 70 prosenttia tapahtuu mobiilipäätelaitteilla. Älypuhelimet ovat mullistaneet paitsi sisällön kuluttamisen, myös sen ...

Uutiset

Ketjusta arvoverkko – sisältöliiketoiminnan murros

Sisältöliiketoiminnan ekosysteemi on verkosto, jossa eri toimijoiden välillä on monenlaisia vuorovaikutussuhteita. Sisällön tuottajana voi nykyään olla vaikkapa kuluttaja, ja sisältö voi liikkua arvoverkossa mihin suuntaan vain toisin kuin perinteisessä arvoketjumallissa. Digitaalisen maailman liiketoimintamalleihin erikoistuneen Digital Media Finlandin toimitusjohtaja Jari Muikku kuvailee muuttunutta ympäristöä: – Digitalisaation ja internetin myötä lineaaristen arvoketjujen ja niiden portinvartijoiden valta-asema on murtunut. Sisältöliiketoimintaa voidaan ...

Uutiset

Elävän kuvan kulta-aika

Televisio- ja sisältöalan liiketoimintamallit kehittyvät ja monimutkaistuvat edelleen. Katselukäyttäytymisen muutos haastaa tv-toimialan, ja kilpailu on kansainvälistynyt. Tästä huolimatta alalla on paljon mahdollisuuksia myös suomalaisille toimijoille. Kuten Fox-kanavien Pohjoismaiden ohjelmistosta vastaava Elina Mustelin totesi FiCom Forumin TV tänään -osion puheenvuorossa, elämme elävän kuvan kulta-aikaa. Kasvun vetureina toimivat suoratoistopalvelut, mutta myös lineaaritelevisio kasvaa. Mustelin kertoi, että lineaari-tv:n osuus katselusta ...

Uutiset

Antennitelevisioverkko uudistuu kahden vuoden kuluttua

Antenni-tv-verkon jakelutekniikka uudistuu huhtikuun alussa vuonna 2020. Silloin otetaan koko antenniverkossa käyttöön DVB-T2-jakelutekniikka, jonka ansiosta teräväpiirtokanavien lähettäminen myös antenniverkossa on mahdollista. Maksu-tv-kanavat siirtyivät uuteen tekniikkaan jo vuonna 2017, ja nyt uudistus laajenee koskemaan myös vapaasti vastaanotettavia kanavia. Katsojalla saattaa olla edessä uuden television tai digiboksin hankinta. Radiotaajuuksia on rajallinen määrä. Uuden jakelu- ja pakkausteknologian ansiosta ...

Uutiset