26.6.2020

FiComin lausunto Findatan määräyksestä

Muiden palveluntarjoajien tietoturvallisille käyttöympäristöille asetettavat vaatimukset

Suomi on digitalisaation kärkimaa. Olemme jo toista vuotta peräkkäin EU-maista ensimmäisenä komission DESI-tutkimuksessa. Tulos perustuu niin suomalaisten digitaitoihin, viestintäverkkojen kattavuuteen kuin myös julkisiin digitaalisiin palveluihin. Digitalisoitumisasteemme on helpottanut myös COVID-19-epidemian hillitsemisessä töiden ja vapaa-ajan siirryttyä sujuvasti verkkoon.

Sosiaali- ja terveystiedon toissijaisesta käytöstä annetun lain hallituksen esityksen (HE 159/2017 vp) taustoittavassa alkukappaleessa todetaan, että ”erityisesti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä Suomen kilpailukyvyn kannalta on olennaista, että kansallinen lainsäädäntö luo tähän tarkoitukseen soveltuvan joustavat ja joutuisat käyttölupa- ja luovutusmenettelyt, jotka kuitenkin samalla turvaavat rekisteröityjen yksityiselämän suojan ja luottamuksensuojan”.  Tavoite olisi hyvä ohjenuora mihin tahansa sääntelyyn, mutta nyt lausuttava määräys ei sitä valitettavasti täytä.

Mainitussa hallituksen esityksessä todetaan teknisen kehityksen luoneen uudenlaiset mahdollisuudet käsitellä arkaluonteisia asiakastietoja ja yhdistää niitä sallituissa käyttötarkoituksissa muihin henkilötietoihin tavalla, joka aiempaa paremmin turvaa asiakkaiden henkilötietojen- ja luottamuksen suojan. Findatan määräys pohjautuu vanhentuneeseen, tiedon fyysiseen sijaintiin perustuvaan ajatukseen tilanteessa, jossa tekninen kehitys on jo keskittynyt modernisti itse tiedon sekä käyttäjien identiteettien suojaamiseen ja hallintaan. 

Monissa määräyksen vaatimuksissa on päädytty luokittelemaan kategorisesti kaikki tieto jo etukäteen KATAKRI:n turvallisuusluokka III -luokitelluksi eikä määräyksessä ole huomioitu tiedon eri luokkia. Luokittelun tulee perustua tapauskohtaisesti käsiteltävään tietoon. Alun perin kansainvälisen turvallisuusluokitellun viranomaistiedon suojaamiseen tarkoitetut TLIII-vaatimukset pakottavat suljettuihin, julkisista verkoista erotettuihin pieniin käyttöympäristöihin, ja näin esimerkiksi julkipilven mahdollistama joustavuus, ketteryys, kustannustehokkuus, helppokäyttöisyys sekä uusimmat innovaatiot ovat käyttäjien ulottumattomissa. Pienten, irrallisten ja muuttumattomien ympäristöjen käyttäminen ei lisää tietoturvaa vaan päinvastoin monimutkaistaa asioita ja lisää inhimillisen erehdyksen riskiä.

Toisiolaki on säädetty tietosuoja-asetuksen mahdollistaman kansallisen liikkumavaran perusteella. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat sallia terveystietojen käsittelyn ilman suostumusta tieteellisen tutkimuksen tarkoituksia varten. Vastaavasti tietosuoja-asetuksen 9 artikla mahdollistaa tietojen käsittelyn tilanteissa, joissa se on tarpeen kansanterveyteen liittyvän yleisen edun vuoksi. Lainsäätäjä on toisiolaissa nimenomaisesti viitannut tiedon pseudonomisointiin, mutta määräysluonnos ei ota huomioon pseudonymisointia salaamisen muotona, vaan edellyttää kaikelle tiedolle lisätoimia.

Pilvipalvelut mahdollistavat modernit tietojenkäsittelyalustat, tekoälyn, koneoppimisen sekä edistyneen analytiikan innovaatiot. Pilvipalvelujen tuotanto perustuu kansainvälisiin standardeihin, joten paikallisen ja alueellisen arviointikriteeristön käyttäminen johtaa päällekkäisyyteen ja tehottomuuteen globaalissa toimintaympäristössä. Kansallisen lainsäädännön tulee hyödyntää kansainvälisten sertifiointi- ja akkreditointijärjestelmien koko potentiaali. Ellei vaatimustenmukaisuuden arviointiin ole mahdollista hyödyntää kansainvälisiä standardeja, tulee KATAKRI:n sijaan käyttää pilvipalvelujen tietoturvallisuuden arviointiin tarkoitettua PiTuKRi-arviointikriteeristöä.

Mikäli tietoja ei ole saatavilla tarpeeksi ennustettavasti, nopeasti tai kustannustehokkaasti, tutkimustyötä jää tekemättä, mikä heikentää mahdollisuuksia ratkaista tärkeitä yhteiskunnallisia tarpeita. Toisiolain esitöissä on tunnistettu tarpeet joustaviin ja joutuisiin käytäntöihin, tietoturvaa ja yksityisyydensuojaa unohtamatta. Tarjolla on Suomen kilpailukyvyn varmistavia moderneja ratkaisuja, kunhan yhteentoimivuudelle ja tietojen yhteiskäytölle eri organisaatioiden välillä luodaan enemmän kannustimia ja otetaan käyttöön uusia teknisiä ratkaisuja tiedon vaihdon parantamiseksi ja yhteistyön sujuvoittamiseksi.

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

22.6.2020

FiComin lausunto Digitaaliset keinot koronaviruskriisin jälkihoidossa -työryhmän väliraportista

FiComin keskeiset viestit

  • Kilpaillut markkinat takaavat nopeat ja kohtuuhintaiset laajakaistayhteydet. Regulaation ja hallinnon tulee toimia mahdollistajana mm. teknologianeutraliteetin ja syrjimättömyyden takaamiseksi.
  • Yhden luukun mallia ja kysy vain kerran -periaatetta koskevat toimenpide-ehdotukset ovat erittäin kannatettavia. Asioinnissa tulee pyrkiä kokonaisvaltaiseen digitalisaatioon sekä yhdenmukaistaa alueellisia lupakäytäntöjä.
  • Sähköisen tunnistamisen ongelmat mm. erityisryhmien osalta on mahdollista ratkaista nykyisin käytössä olevaa sähköistä tunnistamista kehittämällä tai valtion ja markkinatoimijoiden yhteistyöllä kehitetyillä erillisillä tunnistusratkaisuilla.

Paikka- ja aikariippumattoman arjen mahdollistaminen

Työryhmä ehdottaa, että mahdollisuudet viihde-, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden arvonlisäverokannan yhtenäistämiseen, riippumatta siitä, tarjotaanko palvelua paikan päällä vai digitaalisessa muodossa striimauksena tai tallenteena, tulisi selvittää. FiComin mielestä digitaalisten tuotteiden alv-kannan alentaminen on toteutettava täysimääräisesti ja mahdollisimman pian. Muutos laskee tilattavien digitaalisten tuotteiden hintoja sekä parantaa alan yritysten toimintaedellytyksiä, kun siirrytään yhä enemmän tilausmaksuihin pohjaaviin ansaintamalleihin.

Digitaalisten valmiuksien turvaaminen – verkot, yhteydet, turvallisuus, teknologiat

Toimenpide-ehdotuksen tavoitteena on turvata nopeiden ja kohtuuhintaisten laajakaistayhteyksien toimintavarmuus, turvallisuus ja saavutettavuus paikka- ja aikariippumattomaan arkeen, etäasiointiin sekä sähköisten palvelujen käyttämiseksi ja tarjoamiseksi. FiCom on samaa mieltä tavoitteesta. Kilpaillut markkinat takaavat toimivat, laadukkaat ja kohtuuhintaiset laajakaistayhteydet. Regulaation ja hallinnon tehtävä on olla mahdollistaja ja markkinaehtoisten toimijoiden puolestaan toteuttajia.

Tavoitteen toteuttamiseksi jatketaan taajuus- ja viestintäpolitiikkaa, joka mahdollistaa innovatiivisten langattoman tiedonsiirron ratkaisujen kehittämisen ja uusien pienoperaattoreiden markkinoille tulemisen. FiComin mukaan tässä toteutusmallissa tulee ottaa huomioon nykyisen taajuuspolitiikan toimintatavat ja saavutukset, joilla Suomi on globaalisti langattoman tiedonsiirron ykkösmaa. FiCom kannattaa kilpailua: kilpailuilla langattoman tiedonsiirron markkinoilla toimivia toimijoita tulee kohdella yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi tasapuolisen kilpailun ja markkinahäiriöiden välttämiseksi.

Mainitun tavoitteen toteuttamiseksi työryhmä ehdottaa lisäksi, että kartoitetaan ja tehostetaan langattoman verkkoteknologian ja valokuituyhteyksien käyttöönottoon instrumenttien vaikuttavuutta: yhteisrakentaminen, peittovelvoitteet, rahoitusohjelmat (mm. alueellinen, kansallinen, EU), tehostetaan kuntien lupakäytäntöjä ja vauhditetaan käyttöönottoa taloudellisella tuella (ml. laajakaistatuen jatko ja kotitalousvähennyksen laajentaminen) osana LVM:n digitaalisen infrastruktuurin strategian toimeenpanoa.

FiCom kannattaa vahvasti ehdotusta ja haluaa lisätä, että eri teknologioita tulee kohdella tasapuolisesti ja syrjimättömästi, jotta kilpailulle ja uusille innovaatioille on jatkossakin kannustimia ja mahdollisuuksia ja jotta loppukäyttäjien kuten kuluttajien valinnanvapaus säilyy myös jatkossa. Lisäksi FiCom toteaa, että lähtökohtaisesti viestintäverkot rakennetaan markkinaehtoisesti, ja jos julkisia rahoitusinstrumentteja harkitaan, tulee niiden käyttöä arvioida aidosti teknologianeutraalisti ja muutoinkin hyvin huolellisesti markkinahäiriöiden välttämiseksi.

Työryhmän mukaan uusien tietojärjestelmien, digitaalisten palvelujen ja tekoälyn hyödyntämisen ja käyttämisen lähtökohtana tulisi varmistaa sisäänrakennettu tietoturvallisuus ja tietosuoja. Tietoturva ja tietosuoja tulisi huomioida uusia julkisen hallinnon tietojärjestelmiä ja digitaalisia palveluja koskevissa lainsäädännöissä ja ohjeistuksissa. Myös julkisen hallinnon avoimen datan hyödyntämistä koskevassa lainsäädännössä tulisi asettaa reunaehdot tietojen yhdistämisestä mahdollisesti aiheutuvien tietoturva- ja tietosuojariskien minimoimiseksi. Tavoite on erittäin kannatettava.

Työryhmä ehdottaa, että Suomeen perustetaan EU:n Digitaalinen Eurooppa -ohjelman mahdollistama, yrityslähtöisesti organisoitava digitaalinen innovaatiokeskittymä sekä EU-mallin mukainen digiosaamisen yhteenliittymä National Coalitions for Digital Skills and Jobs. Jo olemassa olevat EU:n digiohjelmat muodostavat selkeän ja toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Eri ohjelmien päällekkäisyyttä tulee välttää ja vastaavien kansallisten ohjelmien osalta tulee huomioida, miten ne ovat linjassa EU-ohjelmien kanssa esimerkiksi tekoälyn osalta.

Digiosallisuus – osaaminen ja yhdenvertaisuus

[---]

Digitaalisten toimintamallien kehittäminen – sähköiset palvelut ja päätöksenteko

Väliraportissaan työryhmä toteaa, että oikeusministeriön automaattisen päätöksenteon hanketta vauhdittamalla saadaan automatisoituvan ja myös koneoppimista hyödyntävän viranomaispäätöksen pelisäännöt selville, hyvän hallinnon periaate toteutuu ja hallinto tehostuu. Myös FiComin mielestä hanketta tulisi ehdottomasti vauhdittaa, koska oikeusministeriöstä keväällä 2020 saadun tiedon mukaan ministeriössä laadittavan arviomuistion pohjalta valmisteltava hallituksen esitys on tarkoitus julkaista vasta keväällä 2021.

Työryhmän mukaan digitaalisten toimintamallien kehittämisessä keskeistä on edellytysten luominen kaikkien julkisten palvelujen sähköiseen saatavuudelle, sähköiselle asioinnille ja sähköiselle allekirjoitukselle poistamalla lainsäädäntöesteitä sekä turvaamalla sähköinen tunnistautuminen kaikille. Suomessa on tällä hetkellä käynnissä kaksi valtiovarainministeriön hanketta, jotka molemmat koskevat kansalaisten tunnistamista sähköisissä palveluissa. Kumpikaan hanke ei – varsinkaan nykyisessä koronakriisin aiheuttamassa taloustilanteessa – ole realistinen tai edes tarpeellinen. Valtaosa hankkeissa esitetyistä tunnistamisen ongelmista voidaan ratkaista nykyisin käytössä olevaa sähköistä tunnistamista kehittämällä. Ratkaisut eivät riipu teknisistä asioista eikä lainsäädännöstäkään, vaan kysymys on puhtaasti poliittinen: jatketaanko markkinavetoisella vai valtion vaihtoehdolla –  ja kumpi tuottaa parhaan ja kustannustehokkaan lopputuloksen.

Kansalaiset ovat nyt poikkeusoloissa asioineet entistä enemmän sähköisesti. Tämä on osoittanut, että tämänhetkiset tunnistusratkaisumme toimivat.  Niin julkisen kuin yksityisen sektorin digitaalisten palvelujen kehittyminen kuitenkin edellyttää, että käyttäjien tunnistaminen on mahdollisimman helppoa ja kohtuuhintaista myös palvelujen tarjoajille. Asian korjaamiseen riittää, että valtio kehittää identiteetinhallintajärjestelmäänsä yhteistyössä tunnistamispalveluita tarjoavien markkinatoimijoiden kanssa.

Valtion identiteetinhallintajärjestelmän uudistamiseen tähtäävässä hankkeessa on tasaisin väliajoin väläytelty vaihtoehtoa, että valtio siirtyisi kilpailemaan markkinatoimijoiden kanssa omalla tunnistamisvälineellään. Ehdotus on korkeiden kustannusten lisäksi myös kilpailuoikeudellisesti ja valtiontukisäännösten kannalta ongelmallinen.

Esimerkiksi alaikäisten, EU:n ulkopuolisesta maasta tulevien henkilöiden, turvapaikanhakijoiden, suomalaisten viranomaisten kanssa asioivien EU-kansalaisen sekä muiden suljettujen kohderyhmien tunnistamisen ongelmat voidaan ratkaista Mobiilivarmenteen yhteistyömallilla tai valtion ja markkinatoimijoiden yhteistyöllä kehitetyillä erillisillä tunnistusratkaisuilla.

Myös Mobiilivarmennetta on kehitetty. Sen uudet ominaisuudet ovat käyttäjien saatavilla vielä tänä vuonna. Vahvan sähköisen tunnistamisen lisäksi uusi Mobiilivarmenne voi toimia myös yleiskäyttöisenä tunnistusvälineenä korvaamassa käyttäjätunnukset ja salasanat. Uudistuva Mobiilivarmenne tukee älypuhelinten biometrisiä tunnisteita eli sormenjälki- ja kasvotunnistusta, mikä tekee varmenteen käyttöönotosta entistä helpompaa: sen voi ottaa käyttöön itsepalveluna myös passin ja henkilökortin avulla.

Hallinnon keventäminen

FiCom kannattaa ja pitää erittäin hyvinä ehdotuksia yhden luukun mallia ja kysy vain kerran -periaatetta. Niiden toteutuksella edistettäisiin ja helpotettaisiin merkittävästi viestintäverkkoinfrastruktuurin rakentamista ja sijoittamista. Lupaprosessien täydellinen digitalisointi sekä eri lupakäytäntöjen yhdenmukaistaminen kuntasektorilla ovat FiComin keskeisiä tavoitteita. Viestintäverkkoja rakennetaan valtakunnallisesti, mutta eri alueiden rakentamis- ja sijoituslupakäytännöt vaihtelevat suuresti. Ehdotukset vähentäisivät myös huomattavasti kaikkien osapuolten hallinnollista taakkaa, tehostaisivat toimintoja ja toisivat merkittäviä kustannussäästöjä.

Tiedon hyödyntäminen ja tietovarannot

Työryhmän mukaan datan saatavuutta ja liikkuvuutta tulee edistää sekä kansallisella että EU-tasolla. Osana EU:n datastrategian toteutusta olisi Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella julkaistuja datatalouden periaatteita jalkautettava sekä tiedon hyödyntämistä ja yhteentoimivuutta lisäävien alusta- ja välityspalvelujen muodostamista edistettävä. Tiedon hyödyntämiseksi julkisin varoin kerättyä tietoa tulisi työryhmän mukaan avata yksityisyyden- ja liikesalaisuuksien suoja huomioiden. Lisäksi tiedolla johtamisen parantamiseksi tulisi edistää tiedon saatavuutta ja ajantasaisuutta sekä esimerkiksi koneoppimisen käyttöönottoa.

Työryhmän ehdotukset datatalouden edistämiseksi ovat kannatettavia. Elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia voidaan parantaa luomalla edellytyksiä tekoälyn ja alustatalouden sähköisille palveluille sekä edistämällä hyvää, sujuvaa sääntelyä. Lähitulevaisuuden haasteita on avata julkisia rajapintoja niin, että kansalaisille voidaan markkinaehtoisesti luoda parhaita mahdollisia palveluita.

Tämä aihe liittyy

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

18.6.2020

FiComin lausunto laajakaistatukilaista

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt FiComilta lausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta laiksi laajakaistarakentamisen tuesta (luonnos). FiCom kiittää mahdollisuudesta lausua ja toteaa[1] seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit:

  • Olennaista on, ettei tuki vääristä kilpailutilannetta ja markkinoita.
  • Tukisääntelyä uusittaessa, sen tulisi olla aidosti teknologianeutraali sekä syrjimätön.
  • Nopeaa laajakaistayhteyttä ei ole aiemmin määritelty lainsäädännössä, joten kyse on perustavanlaatuisesta ja merkittävästä ehdotuksesta.
  • Nopean laajakaistan määritelmää tulee muuttaa, jotta se vastaisi Euroopan komission tiedonantoa sekä digitaalisen infrastruktuurin strategian ja hallitusohjelman kirjauksia.
  • Määritelmän muutos lisäisi kuluttajien valinnanvapautta ja lisäisi kilpailua.

Ehdotusluonnoksen tavoite ja kaupallisesti tarjottavat yhteydet

Luonnoksen mukaan ehdotetulla lailla mahdollistettaisiin julkisen tuen myöntäminen laajakaistan rakentamiseen. Tukiohjelman jatkaminen on kirjattu hallitusohjelmaan, jonka mukaisesti tukea suunnattaisiin alueille, joille ei ole tulossa kaupallista laajakaistaa ennen vuotta 2025. Tukea myönnettäisiin nopeiden laajakaistayhteyksien, eli nopeudeltaan vähintään 100 megabittiä sekunnissa mahdollistavien yhteyksien, rakentamiseen. Hankkeen toteuttamiseen varataan viisi miljoonaa euroa vuodelle 2021.

Luonnoksen mukaan kaupallisesti tarjolla olevat laajakaistayhteydet sekä suunnitelmat sellaisten rakentamiseksi kartoitettaisiin ennen valtiontuen julkista hakumenettelyä. FiCom pitää tätä keskeisenä kriteerinä markkinoiden vääristymisen ehkäisemiseksi ja kilpailun tasapuolisuuden takaamiseksi. 

Luonnoksessa todetaan, että julkista tukea ei ole tarkoituksenmukaista kohdentaa sellaisten laajakaistayhteyksien rakentamiseen, jotka ovat joko nyt tai lähitulevaisuudessa markkinaehtoisesti saatavilla tai muuten turvatut. FiCom on samaa mieltä ja korostaa, että laajakaistayhteyksiä voidaan tarjota eri teknologioilla, jotka tulee huomioida olemassa olevia yhteyksiä ja rakentamissuunnitelmia kartoitettaessa. FiCom kannattaa markkinoiden toimintaan luottamista, mutta jos tukea tästä huolimatta aiotaan jakaa, sen tulee tapahtua teknologianeutraalilla tavalla.

Nopean laajakaistayhteyden määritelmästä ja teknologianeutraalisuus

Uutena määritelmänä luonnoksessa on nopea laajakaistayhteys, jolla 3 §:n 2 kohdan mukaan tarkoitetaan yhteyttä, joka pystyy tarjoamaan 100 Mbit/s symmetrisen häiriöttömän yhteyden tavanomaisissa ruuhka-aikaolosuhteissa. Säännösehdotuksen perusteluiden mukaan määritelmä olisi teknologianeutraali, joten määritelmän mukainen yhteys voitaisiin toteuttaa kiinteästi tai langattomasti, kunhan se tarjoaisi asetetun laatuvaatimuksen. Tällä hetkellä symmetriset 100 Mbit/s häiriöttömät yhteydet toteutetaan Suomessa valokuitutekniikalla ja kaapelitelevisioverkkoon (KTV) pohjautuvilla laajakaistayhteyksillä.

Merkittävä ongelma on, että määritelmällä suljetaan osa teknologioista soveltamisalan ulkopuolelle ja ohitetaan teknologianeutraalisuus. Voidaankin perustellusti kysyä, onko ehdotus todella syrjimätön.

Nopean laajakaistayhteyden määritelmän ongelma on myös se, että määritelmä faktisesti säätelee nopean laajakaistayhteyden ja sulkee esimerkiksi ei-symmetriset yhteydet nopean laajakaistan ulkopuolelle. Vaikka sääntely koskee nyt ehdotettua lainsäädäntöä, sen vaikutukset ulottuvat huomattavasti tätä laajemmalle, sillä nopeaa laajakaistayhteyttä ei ole aiemmin säännelty. Kysymys on FiComin mielestä perustavanlaatuisesta asiasta.

Luonnoksessa on myös pohdittu vaihtoehtoa tukikelpoisen yhteyden määrittelylle esimerkiksi sitoa tukikelpoisuus teknisen nopeusvaatimuksen asemesta laadullisiin kriteereihin, kuten monipaikkaisen työskentelyn edellytysten turvaamiseen. Luonnoksen mukaan tällöin myös nyt ehdotettua yhteysvaatimusta hitaampien, epäsymmetrisempien tai häiriöalttiimpien yhteyksien rakentaminen voisi olla tukikelpoista. FiComin mukaan tämä on teknologianeutraalisuuden näkökulmasta hyvää pohdintaa.

Luonnoksessa todetaan, että koko maan kattavaa nopeiden laajakaistayhteyksien saatavuutta ei voida olettaa syntyvän ilman julkista tukea ja että etenkään harvaan asutuilla alueilla ei ole riittävästi kysyntää, jotta yhteydet syntyisivät tavoitellussa laajuudessa markkinaehtoisesti. Voidaan kysyä missä määrin on tarkoituksenmukaista rakentaa verovaroilla viestintäverkkoja alueille, joilla ei ole kysyntää. Tuen hakemiselle ja myöntämiselle ei ole asetettu edellytyksiä kysynnästä, joka tulisi määritellä edes jollekin tasolle. Lisäksi edellä todettu osoittaa nopeiden laajakaistayhteyksien määritelmän ongelmallisuuden, koska muillakin teknologioilla voidaan kiistatta tarjota nopeita laajakaistayhteyksiä ja maan kattavasti. Viime kuukaudet ovat osoittaneet eri verkkojen toimivuuden ja kattavuuden Suomen siirryttyä valtakunnallisesti etäopiskeluun ja -työhön.

Kuitenkin symmetrisyyttä perustellaan luonnoksessa tulevaisuuden viestintäyhteystarpeisiin varautumisen kannalta, jolloin symmetrisen yhteyden vaatimuksen katsotaan olevan perusteltu toteuttamisvaihtoehto verrattuna tukikelpoisen yhteyden määrittelyyn laadullisin kriteerein. Mainittu johtopäätös tulevaisuuden viestintäyhteyksien tarpeesta sulkee toistaiseksi muut kuin valokuitu- ja ktv-tekniikalla toteutetut vaihtoehdot ja ikään kuin sivuutetaan muut teknologiat tulevista tarpeista. FiComin näkemyksen mukaan mahdollista sääntelyä tulisi suunnata nimenomaan kohti monipaikkaisuutta ja teknologianeutraalisuutta.

Vaikutusten arviointia koskevassa osiossa todetaan, että nopeiden kiinteiden yhteyksien markkinaehtoinen tarjonta ei toteudu Suomessa etenkään harvaanasutuilla alueilla, eikä koko maan kattavaa 100 Mbit/s symmetristen laajakaistayhteyksien saatavuutta voida olettaa syntyvän ilman julkista tukea. Kappale jatkuu, että ”kuitenkin hallitusohjelmaan kirjattuna tavoitteena on, että jokaisella kotitaloudella tulisi olla mahdollisuus käyttää vähintään 100 Mbit/s yhteyksiä”. FiComin mielestä luonnoksen perusteluissa on tässä kohtaa saatettu tehdä jopa hieman liian suoraviivainen päätelmä symmetrisyydestä, sillä hallitusohjelmassa ei ole kirjausta symmetrisestä yhteydestä.

Kysynnän lisäämiseksi olisi hyvä tuoda muita keinoja kuin ehdotettu laajakaistatuki, kuten tuen kohdistaminen suoraan kuluttajalle esimerkiksi kotitalousvähennyksen muodossa ja sen ulottaminen oman tontin ulkopuolelle tehtäviin töihin. Tähän olisi olemassa jo valmis, kevyt ja ketterä mekanismi.

Nopean laajakaistayhteyden kirjauksista

Luonnoksessa viitataan useassa kohdin hallitusohjelmaan, digitaalisen infrastruktuurin strategiaan ja EU:n laajakaistatavoitteisiin esimerkiksi seuraavasti:

  • ”Suomen tavoitteena on digitaalisen infrastruktuurin kehitys vähintään EU:n laajakaistatavoitteiden mukaisesti.” (s. 7).
  • ”Ehdotetun tukimallin tarkoituksena puolestaan on hallitusohjelman mukaisesti edistää tavoitetta, jonka mukaan kaikilla kotitalouksilla tulisi olla mahdollisuus käyttää vähintään 100 Mbit/s yhteyksiä, joka nopeus olisi voitava kasvattaa yhteen gigabittiin sekunnissa.” (s.18)
  • ”Kuitenkin hallitusohjelmassaan kirjattuna tavoitteena on, että jokaisella kotitaloudella tulisi olla mahdollisuus käyttää vähintään 100 Mbit/s yhteyksiä.” (s. 19)
  • ”Tukea voitaisiin myöntää nopeiden laajakaistayhteyksien eli vähintään symmetrisen nopeudeltaan 100 megabittiä sekunnissa mahdollistavien yhteyksien rakentamiseen.” (s. 1)

Hallitusohjelmassa todetaan laajakaistatuesta seuraavasti:

  • Toteutetaan EU:n ja LVM:n digi-infrastrategian (2018) asettama tavoite vuodelle 2025. Tavoitteen mukaan jokaisella tulee olla mahdollisuus nopeaan laajakaistaan.
  • Laajakaistan investointivelkaa puretaan jatkamalla laajakaistaohjelmaa. Luodaan paremmin ohjattu laajakaistatukilaki, joka ottaa huomioon myös taajamien ongelmat. Ohjelma suunnataan alueille, joille kaupallista laajakaistaa ei ole tulossa ennen vuotta 2025.

Digitaalisen infrastruktuurin strategiassa todetaan, että ”Suomen tavoitteena on digitaalisen infrastruktuurin kehitys vähintään Euroopan unionin laajakaistatavoitteiden mukaisesti. Euroopan komission vuodelle 2025 asettamien tavoitteiden mukaisesti eurooppalaisilla kotitalouksilla niin kaupungeissa kuin maaseudullakin olisi oltava mahdollisuus käyttää yhteyksiä, joiden siirtonopeus on vähintään 100 Mbit/s ja joka voidaan kasvattaa yhteen gigabittiin sekunnissa.”

EU:n laajakaistatavoitteessa eli komission tiedonannossa[2] on kirjattu, että ”Kaikilla EU:n kotitalouksilla, niin maaseudulla kuin kaupungissa, on käytettävissään internetyhteys, jossa laskevan siirtotien nopeus on vähintään 100 Mbit/s ja joka on nostettavissa gigabittinopeuteen.”

Edellä esitetystä ilmenee, ettei luonnoksessa ehdotettu nopean laajakaistayhteyden määritelmä vastaa komission tiedonantoa, digi-infrastrategiaa ja hallitusohjelmaa. Edellä mainituissa dokumentissa ei ole kirjausta symmetrisyydestä, häiriöttömyydestä ja tavanomaisesta ruuhka-ajasta. Luonnoksessa ei myöskään ole selostettu tarkemmin, mitä tarkoitetaan häiriöttömyydellä ja tavanomaisilla ruuhkaolosuhteilla, ja mihin nämä kriteerit perustuvat.

Nopean laajakaistan kriteereitä tulee muuttaa kuluttajien valinnanvapauden ja kilpailun lisäämiseksi

Selkeintä olisi jatkovalmistelussa luopua edellä mainituista kolmesta kriteeristä, koska ne eivät perustu hallitusohjelmaan, digi-infrastrategiaan ja komission tiedonantoon.

Edellä mainituilla perusteilla FiCom ehdottaa, että määritelmä tulisi muuttaa muotoon ”nopealla laajakaistayhteydellä tarkoitetaan yhteyttä, joka pystyy tarjoamaan vähintään 100 Mbit/s laskevan symmetrisen häiriöttömän yhteyden tavanomaisissa ruuhka-aikaolosuhteissa.”

Kriteereistä luopuminen mahdollistaisi mm. hallitusohjelmaan kirjatun taajamien ongelmien ratkaisemisen esimerkiksi uudella Fixed Wireless Access (FWA) -tekniikalla, joka soveltuu erinomaisen hyvin taajamien pientalovaltaisille alueille. Samalla se edelleen mahdollistaisi valokuituun perustuvan tarjonnan. Esitetty muutos parantaisi samalla viestintäverkkojen rakentajien mahdollisuuksia liittymien tarjontaan ja antaisi loppukäyttäjille lisää vaihtoehtoja valita haluamansa tekniikka. Selvää on, että tällaisena ehdotettu kriteeristö kaventaa merkittävästi kilpailua ja siten loppukäyttäjien valintamahdollisuuksia.

 

[1] FiComin jäsenistä Cinia Oy ja Finnet-liitto ry eivät yhdy FiComin lausuntoon ja esittävät näkemyksensä omissa lausunnoissaan.

[2] KOM (2016) 587 14.9.2016
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS-JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
Verkkoyhteydet kilpailukykyisillä digitaalisilla sisämarkkinoilla -Kohti eurooppalaista gigabittiyhteiskuntaa

 

Tämä aihe liittyy

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

18.6.2020

FiComin kommentit määräysluonnoksesta 54 C

Liikenne- ja viestintävirasto

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom piti 10.6.2020 kuulemistilaisuuden määräysluonnoksesta 54 C. Tilaisuudessa esiteltiin aiemmin saatu palaute ja sen huomioiminen luonnoksen valmistelussa. Traficomin mukaan kuulemistilaisuudesta esitetystä ehdotuksista on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta 18.6. asti. FiCom kiittää kommentointimahdollisuudesta, uudistaa aiemmin lausumansa ja toteaa lisäksi seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit:

  • Olemassa olevien ja uusien merikaapeleiden suojaamisvaatimus on uusi.
  • Taannehtivuutensa vuoksi määräyksen velvoite on ristiriitainen ja ongelmallinen perustuslain omaisuudensuojan kanssa, eli määräystä tulee tarkastella valtiosääntöoikeudellisena kysymyksenä.
  • FiComin käsityksen mukaan Traficomille ei tule sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (SVPL) nojalla oikeutta antaa taannehtivia ja vaikutuksiltaan uusia velvoittavia määräyksiä, jotka puuttuvat teleyritysten perustuslailla säädettyyn omaisuudensuojaan.
  • ITU:n suositukset eivät ole oikeudellisesti suoraan sitovia, eikä niillä voi ohittaa kansallista sääntelyjärjestelmää.  
  • Määräysluonnoksessa ei ole kyse vähämerkityksellisistä oikeussäännöistä, kun otetaan huomioon paitsi merikaapeleiden suojaamisvelvoitteet kustannuksineen, myös muut määräyksestä tulevat velvoitteet ja kustannukset, kuten LTE-tukiasemien tehonsyötön varmistamisen taannehtivat vaatimukset.
  • Uusien merikaapeleiden suojaamisvelvoitteiden määräyksenanto-oikeuksia koskee perustuslain ja perustuslakivaliokunnan kannanotot viranomaisten oikeussääntöjen antamisen oikeudesta.
  • Sekä olemassa olevien että uusien kaapeleiden suojaamistarvetta tulee arvioida Traficomia velvoittavan sääntelyn tarkoituksen hyväksyttävyyden sekä hallintolain ja SVPL:n suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ja myös teleyritysten perustuslaissa säädetyn omaisuudensuojan kannalta.
  • Olemassa olevien kaapeleiden suojaamisvelvoite voi toimia tavoitteensa vastaisesti eli vaurioittaa kaapeleita.
  • Määräyksen jatkovalmistelussa olemassa olevien merikaapeleiden suojaamisvelvoite tulee poistaa perustuslain ja SVPL:n vastaisena.
  • Koska luonnoksen oikeudellinen asema on hyvin epäselvä ja siitä puuttuu mainittu hyväksyttävyyskriteeri, suhteellisuusperiaatteet ja omaisuudensuoja, luonnoksesta tulee poistaa myös uusia merikaapeleita koskevat osiot.
  • Merikaapeleita koskeva osio voidaan antaa esimerkiksi suosituksena, joka laaditaan yhteistyössä toimialan sekä ympäristöviranomaisten asiantuntijoiden kanssa huomioiden mahdollisten hankkeiden ympäristövaikutukset ja lupatarpeet.

Hallinnon ja SVPL:n suhteellisuusperiaate

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

SVPL:n 243 §:n 4 momentin mukaan toimenpiteet, joilla huolehditaan 1 momentin 1, 2, 7 ja 9 -kohdissa tarkoitetusta tietoturvasta, tarkoittavat toimia toiminnan turvallisuuden, tietoliikenneturvallisuuden, laitteisto- ja ohjelmistoturvallisuuden sekä tietoaineistoturvallisuuden varmistamiseksi. Toimenpiteet on suhteutettava uhan vakavuuteen, toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin sekä käytettävissä oleviin teknisiin mahdollisuuksiin torjua uhka.

Määräyksen taannehtivuudesta ja luottamuksensuojaperiaatteesta

Siirtoteiden suojaamista koskevaan pykälään ehdotetaan lisättäväksi vaatimus merikaapeleiden suojaamiseksi. Velvoite on uusi, ja sitä sovellettaisiin jo olemassa oleviin suojaamattomiin merikaapeleihin. Määräyksellä olisi siis taannehtivia vaikutuksia, vaikka velvoite tulisi kuulemistilaisuudessa esitetyn mukaisesti voimaan 31.12.2022. Näin ollen määräyksestä muodostuu valtiosääntöoikeudellinen kysymys.

Velvoitetta perustellaan ITU:n suosituksella. ITU:n suositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia, eikä niillä voi ohittaa kansallista sääntelyjärjestelmää eikä EU:n säännöksiä [1].  

Taannehtivuuden vuoksi säännöksen laillisuus on ongelmallinen. Perustuslaki ei sisällä yleistä taannehtivan lainsäädännön kieltoa, mutta taannehtivaa lainsäädäntöä on pidettävä lähtökohtaisesti perustuslain vastaisena silloin, kun se johtuu jostakin erityisestä perusoikeussäännöksestä kuten rikosoikeudellisesta legaliteettiperiaatteesta (perustuslain 8 §) tai omaisuudensuojasäännöksestä (perustuslain 15§). Perustuslain 15.1 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu.  Perustuslakivaliokunnan mukaan taannehtivia puuttumisia on muiden omaisuudensuojan rajoitusten tapaan arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta.

Perusoikeudet eivät yleensä ole ehdottomia. Tällöin kysymys perusoikeuden rajoittamisesta ratkaistaan perusoikeuksien rajoittamista koskevien yleisten oppien mukaisesti. [2]

Perustuslakivaliokunta on johtanut perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudesta ja oikeuksien luonteesta perustuslaissa turvattuina oikeuksina joitakin yleisiä perusoikeuksien rajoittamista koskevia vaatimuksia. Näitä ovat vaatimukset

   1. lailla säätämisestä,
   2. lain täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta,
   3. rajoituksen hyväksyttävyydestä,
   4. rajoituksen suhteellisuudesta,
   5. perusoikeuden ydinalueen koskemattomuudesta,
   6. oikeusturvajärjestelyjen riittävyydestä ja
   7. ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisesta.

Perusoikeusrajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin. Vaatimus lailla säätämisestä sisältää kiellon delegoida perusoikeuksien rajoittamista (ja perusoikeuden käyttöä) koskevaa sääntelytoimivaltaa lakia alemmalle säädöstasolle.

Perustusvaliokunta on useasti pohtinut sääntelyn taannehtivuutta sopimussuhteissa, ja sen tulkintalinjan lähtökohtana on välttää taannehtivia puuttumisia sopimussuhteisiin. Varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden suojan taustalla on ajatus oikeussubjektien perusteltujen odotusten suojaamisesta taloudellisissa asioissa (PeVL 48/1998 vp, s. 2/II, PeVL 33/2002 vp, s. 3/I, PeVL 21/2004 vp, s. 3/I). Perusteltujen odotusten suojaan on valiokunnan käytännössä katsottu kuuluvan oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa (PeVL 21/2004 vp, s. 3/I). Valiokunta on arvioinut tällaistakin omaisuuden suojaan puuttuvaa sääntelyä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten, kuten sääntelyn tarkoituksen hyväksyttävyyden ja sääntelyn oikeasuhtaisuuden, kannalta (ks. esim. PeVL 13/2003 vp, s. 2—3, PeVL 56/2005 vp, s. 2)

Teleyritykset ovat toimineet voimassa olevan lainsäädännön (SVPL 243 §) ja Traficomin määräyksen 54 B mukaisesti. Olemassa olevien merikaapeleiden suojaamisvelvoite on laajuudeltaan, merkittävyydeltään ja kustannusvaikutuksiltaan niin merkittävä, ettei asiasta voi velvoittaa Traficomin määräyksellä. Lisäksi määräyksen kohteena olevien teleyritysten oikeusturvaa arvioitaessa on otettava huomioon määräykseen sisältyvien velvoitteiden konkreettiset oikeusvaikutukset ja niiden välittömyys. Epäselvää on, olisiko edes lailla mahdollista säätää nyt esitettyjä velvoitteita taannehtivasti, koska teleyritykset ovat noudattaneet voimassa olevia säädöksiä.

Luonnoksesta uupuu merikaapeleiden osalta täysin vaikutusten arviointi ja oikeasuhteisuus eli suhteellisuusperiaate, joka tulee ottaa huomioon paitsi hallinnon yleisen oikeusperiaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen (hallintolaki 6 §), mutta myös SVPL:n nimenomaisen oikeussäännöksen (243.4 §) nojalla. Hallintolain suhteellisuusperiaatteeseen kuulu kolme elementtiä, joilla toimen suhteellisuutta arvioidaan: 1) asianmukaisuus, tehokkuus ja sopivuus, 2) tarpeellisuus ja välttämättömyys ja 3) oikeasuhtaisuus.

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Tämä ns. luottamuksensuojaperiaate turvaa vilpittömässä mielessä toimivan yksityisen tahon toimintaa ja asemaa. Viranomainen ei siten voi puuttua teleyritysten toimintaan odottamattomasti ja taannehtivasti, joten teleyritykset ovat oikeutettuja luottamaan siihen, että voimassa oleva määräys ja sitä koskeva soveltamiskäytäntö ei voi muuttua taannehtivasti.

Luonnoksesta ei myöskään ilmene, kuinka paljon suojaamattomia merikaapeleita on ja kuinka paljon niitä vikaantuu suhteessa niiden määrään ja kuinka merkittäviä nämä vikaantumiset ovat. Luonnoksesta ei siis käy selville, mitä sillä saavutettaisiin nykytilaan verrattuna, vaan siinä kategorisesti edellytetään kaikkien merikaapeleiden suojaamista vastoin suhteellisuusperiaatetta.

Lisäksi muutostyöt voivat vaarantaa jo olemassa olevien kaapelien toimivuuden, vaikka toteutus tehtäisiin erittäin huolellisesti ja varovaisesti. Riski tulee ottaa huomioon ja suhteuttaa määräyksen tavoitteeseen, joka on estää kaapelien vaurioituminen.

Määräyksen perustelumuistioista puuttuu myös kansainvälinen vertailu siitä, miten ITU:n suositus on pantu täytäntöön ja toteutettu muissa EU ja ETA-valtioissa.

Teleyritysten oikeusturvan kannalta arvioituna ongelma on, että Traficomin määräysten lainmukaisuutta ei yleensä ole mahdollista saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi. Myös tämä perustelee Traficomin määräystenantovallan tarkkarajaista, täsmällistä ja konkreettista määrittelyä laissa.

Lainsäädäntövallan delegoiminen Traficomille

Perustuslain 80.1 §:n mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan.

Pykälän 2 momentin mukaan myös muu viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä, eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Lisäksi tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu.

Lähtökohtaisesti lainsäädäntövallan siirtämisenä muulle kuin valtioneuvostolle on pidetty sitä, että ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisissä asioissa (hallituksen esitys HE 1/1998 vp, s. 132 sekä perustuslakivaliokunnan lausunnot PeVL 27/2004 vp, s. 3, PeVL 33/2004 vp, s. 3, PeVL 7/2005 vp, s. 11). Siten muun hierarkiassa alemman viranomaisen antamat oikeussäännöt, kuten esimerkiksi Traficomin määräykset, voivat olla luonteeltaan vain korostetun teknisiä ja vähämerkityksellisiä. Perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä on esimerkkinä viranomaisen norminantovallasta mainittu tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity merkittävää harkintavallan käyttöä (HE 1/1998 vp, s. 133).

Perustuslain 80 §:stä ilmenevien yleisten lähtökohtien lisäksi valtuuttavien säännösten tulee mukautua myös perusoikeuksien lainsäädännölle asettamiin puitteisiin. Tämä merkitsee elinkeinotoimintaa koskevan sääntelyn kannalta vaatimusta, jonka mukaan valtuuttavan lain on mukauduttava muun muassa omaisuuden suojaa määritteleviin perusoikeuksiin. Perusoikeuksiin puuttuvalla tai perusoikeuksia muuten rajoittavalla sääntelyvaltuudella on oltava hyväksyttävät perusteet, sääntelyvaltuuden on oltava täsmällinen ja tarkkarajainen, ja sääntelyn on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaista. Myös oikeusturvan takeisiin on osana perusoikeuksien rajoitusedellytyksiä kiinnitettävä huomiota.

SVPL:ssä ja sitä koskevissa esitöissä ei ole käsitelty Traficomin määräystenantovallan taannehtivuutta. Taannehtivuuden delegointisäännös ei olisi edes mahdollinen, sillä omaisuudensuojaa ei voi murtaa Traficomin määräyksellä, koska oikeuksista ja velvollisuuksista tulee säätää lailla.

Kyse ei ole vähämerkityksellisestä määräyksestä ottaen huomioon paitsi merikaapeleiden suojaamisvelvoitteet myös muut määräyksestä tulevat velvoitteet ja kustannukset, kuten LTE-tukiasemien tehonsyötön varmistamiset, jotka myös ovat taannehtivaa sääntelyä.

Edellä esitetyn perusteella FiCom katsoo, että määräyksellä ei voida antaa taannehtivia velvoitteita teleyrityksille, koska sellaista oikeutta ei ole säädetty SVPL:ssä.

Uudet merikaapelit

Luonnoksen mukaan myös kaikki uudet merikaapelit tulisi suojata. Luonnoksessa ei tältäkään osin ole esitetty lainkaan vaikutusarviointeja eikä kartoitettu muita vaihtoehtoja tai pohdittu velvoitteen suhteellisuutta siitä saataviin hyötyihin.

Määräyksenantovalta uusiin merikaapeleihin voi koskea luonteeltaan perustuslain delegointisäännöksen ja perustuslakivaliokunnan kannanottojen mukaisesti vain vähämerkityksellisiä asioita. Tässäkin on huomioitava taloudelliset vaikutukset. Vaikka kyseessä olisi teknisen määräystenantovaltuuden nojalla annettu määräys, sen on oltava hyväksyttävä ja hallinnon ja SVPL:n 243.4 §:n suhteellisuusperiaatteiden mukainen, minkä lisäksi määräysten antamisessa on kiinnitettävä huomiota myös oikeusturvan toteutumiseen. Kuten edellä on todettu, kyse ei ole luonteeltaan vähämerkityksellisestä sääntelystä.

Taloudellisesti huomattavia velvoitteita määrittelevät määräykset ovat perustuslain ja sen tulkintoja koskevien arviointiperusteiden kannalta ongelmallisia, vaikka ne muodollisesti koskisivat vain teknisluonteisia seikkoja. Luonnoksen vaikutuksia, taloudellista merkitystä ja suhteellisuusperiaatetta tulee arvioida jatkovalmistelussa. Muutoin vaarana on, että uusien merikaapelien osalta ylimitoitettujen ja kalliiden velvoitteiden voimaan saattaminen saattaisi johtaa kaapeli-investointien kannusteiden vähenemiseen tai jopa loppumiseen.

Muutosehdotus

FiCom ehdottaa, että merikaapeleiden suojaamisvelvoitteesta luovutaan edellä esitetyillä perusteilla. Määräyksen sijaan asiasta voidaan antaa suositus, joka valmistellaan yhteistyössä toimialan ja esimerkiksi ympäristöviranomaisten asiantuntijoiden kanssa, ja jossa huomioidaan mahdollisten hankkeiden ympäristövaikutukset ja lupatarpeet. Suosituksessa voitaisiin tarkentaa esimerkiksi, mitkä kaapelit on tarkoituksenmukaista suojata nyt ja tulevaisuudessa, kun otetaan huomioon viestintäverkkoihin tehtävät investoinnit sekä verkkoja koskevat, SVPL:stä ja määräyksistä tulevat uudet velvoitteet. Suosituksessa tulisi siis huomioida sääntelyn kokonaisvaikutukset.

 

[1] Euroopan unionissa omaisuudensuojasta on säädetty perusoikeuskirjan 17 artiklassa, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa omaisuudensuojaa koskee ensimmäisen pöytäkirjan 1 artikla.

[2] Lainkirjoittajan opas: Oikeusministeriön Selvityksiä ja ohjeita -sarja (7/2013)

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

15.6.2020

FiComin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tartuntalain väliaikaisesta muuttamisesta  

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle

FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit

  • Telealalla on kykyä ja halua auttaa COVID-19-epidemian hillitsemisessä.
  • On ensiarvoisen tärkeää, että sovelluksen kyberturvallisuudesta ja tietosuojasta huolehditaan riittävän tehokkaasti.
  • Sovelluksen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, ja se tulee poistaa käytöstä, kun sitä ei enää tarvita.

FiCom pitää hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi tartuntalain väliaikaisesta muuttamisesta oikeasuuntaisena. Sovelluksen käyttöönotto edellyttää käyttäjien luottamusta ja yksityisyydensuojaa, joten on tärkeää, että sovellusta toteutettaessa noudatetaan komission suositusta unionin yhteisestä työkalupakista liittyen mobiilisovellusten ja anonymisoidun liikkuvuusdatan käyttöön COVID-19-kriisin torjumiseksi ja siitä ulospääsemiseksi.

Telealalla on kykyä ja halua auttaa COVID-19 -epidemian hillitsemisessä. FiComin jäsenyritysten toiminta - ja viestintä laajemminkin - perustuu luottamukseen. Kansalaisten on luotettava niin yrityksiin kuin omaan viestintäänsäkin, joten tietosuoja ja kyberturvallisuus täytyy turvata lainsäädännön sekä viranomaisten tulkintojen mukaan.

Mobiilisovelluksen sekä sen taustajärjestelmän tulee kunnioittaa perusoikeuksia, kuten yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa. Riittävän tehokkaat kyberturvallisuus- ja tietoturvatoimenpiteet ovat välttämättömiä tietojen saatavuuden, luotettavuuden, yhtenäisyyden sekä luottamuksellisuuden suojaamiseksi.

Koska sovelluksen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, on käyttäjien luottamuksen takaamiseksi ensiarvoisen tärkeää, ettei sillä kerättyjä tietoja hyödynnetä mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin COVID-19-kriisin hallitsemiseen ja sen ratkaisuun. Komission yhteisestä välineistöstä antamassa suosituksessa pidetään tärkeänä yleistä luottamusta siihen, että tietoja suojataan asianmukaisin turvatoimin ja käytetään yksinomaan virukselle altistuneiden henkilöiden varoittamiseen kansallisten terveysviranomaisten hyväksymällä tavalla. Esimerkkeinä kielletystä käytöstä on mainittu mm. lainvalvontaviranomaiset sekä kaupalliset tarkoitukset. Sovelluksen käyttöönotto voi avata ovia myös rikolliselle väärinkäytölle, joten riskit ihmisten liikkuvuusdatan ja terveystietojen käytön osalta tulee tiedostaa.

Komission työkalupakissa on erityisesti linjattu, että sovellus tulee poistaa käytöstä ja siinä olevat tiedot hävittää välittömästi, kun niitä ei enää tarvita. Sovelluksen käytön tulee siis rajautua ajallisesti vain epidemian kestoon. Komission 16.4.2020 julkaisemissa sovellusten tietosuojaa koskevissa ohjeissa todetaan lisäksi, ettei sovelluksen käytöstä poistamisen tule riippua siitä, onko käyttäjä itse poistanut sovelluksen vai ei.

On erittäin hyvä, että mobiilisovelluksen käyttöä valmistellessa on kuultu liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, tietosuojavaltuutetun toimiston sekä Kyberturvallisuuskeskuksen lisäksi myös alan toimijoita. Tässä kaikkia koskettavassa kriisissä täytyy uskaltaa hyödyntää myös yritysten käytännön osaamista.

Tämä aihe liittyy

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

1.6.2020

FiComin lausunto henkilötunnuksen uudistamista pohtineen työryhmän loppuraportista

FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit

  • Loppuraportissa ehdotettujen uudistusten tavoitteet ovat ymmärrettäviä, mutta niiden kustannukset sekä niistä aiheutuva työmäärä ovat varsinkin koronakriisin myötä yrityksille kohtuuttoman suuret sekä epäsuhtaiset uudistuksen tavoitteisiin nähden.
  • Ehdotettujen uudistusten toteuttamiselle varattu siirtymäaika on täysin riittämätön ja epärealistinen niin teknisten muutosten kuin asiakaspalvelunkin osalta.
  • Valtaosa loppuraportissa esitetyistä tunnistamisen ongelmista voidaan ratkaista sähköistä tunnistamista kehittämällä ilman henkilötunnuksen uudistamista.

Työryhmä on tunnistanut kattavasti nykyjärjestelmän haasteita, ja FiCom pitää ehdotettuja toimenpiteitä hyvänä keskustelunavauksena. Uudistuksiin ryhdyttäessä tulee kuitenkin huomioida niiden vaikutukset julkisten ja yksityisten toimijoiden tietojärjestelmiin sekä uudistuksista aiheutuva työmäärä. Työryhmän loppuraportissa ei ole vielä lainkaan arvioitu uudistuksen ja sen eri vaihtoehtojen kustannuksia ja muita vaikutuksia yksityisille organisaatioille. On selvää, että henkilötunnuksen uudistuksen kustannukset ovat merkittävät, joten ehdotuksia tulee muuttuneessa taloustilanteessa arvioida uudistuksen tavoitteisiin nähden uudestaan. Ajankohta ei ole nyt ehdotettaville uudistuksille realistinen.

Toimintatapoihin liittyvät suorat ja epäsuorat vaikutukset

Henkilötunnuksen uudistaminen ei poista yritysten tarvetta tarkistaa asiakkaidensa ikää tai joissain tilanteissa sukupuoltakaan. Henkilön ikä on voitava tarkistaa myymälässä asiakkuuden alkaessa, mutta myös esimerkiksi sisältöpalveluiden ikärajoitettua sisältöä katsottaessa, luottokelpoisuutta arvioitaessa sekä hyödynnettäessä yrityksen prokuratietoja. Mikäli ikä ei selviä asiakkaan henkilötunnuksesta, täytyy se pystyä tarkistamaan väestötietojärjestelmästä tai muuten vahvan sähköisen tunnistamisen avulla. Väestötietojärjestelmästä tulee saada tieto myös henkilön tunnistamisen tavasta sekä henkilöstä väestötietojärjestelmään tallennettujen tietojen lähteestä.

Loppuraportissa ehdotetaan, että henkilön syntymäaika tai sukupuoli olisi saatavissa väestötietojärjestelmästä erillisenä tietona, mutta tämä palvelu on yksityisen puolen käyttäjille maksullinen. Yritysten tulisi siis maksaa joka kerta tarkistaessaan henkilön iän tai sukupuolen, kun aikaisemmin tieto on ollut saatavilla ilmaiseksi asiakkaan henkilötunnuksesta. Maksullisen kyselyn sijaan yritykset voisivat jatkossa myös vaatia asiakkailtaan passin tai muun syntymäajan sisältävän hyväksytyn henkilöllisyystodistuksen esittämistä, mutta tällainen toimintatapa on uudistushankkeen tavoitteiden vastainen. Sekä maksullinen kysely että syntymäajan sisältävän henkilöllisyystodistuksen vaatiminen aiheuttavat enemmän virhetilanteita kuin nykyinen järjestely ja kasvattavat niin yritysten kuin esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen ja muiden vastaavien toimijoiden kustannuksia.

Asiakastyön toimintatapojen muutoksiin varautumiseen, niiden testaamiseen sekä toiminnan sujuvoittamiseen tulee varata riittävästi aikaa.  FiComin jäsenten toiminta perustuu asiakkaan luottamukseen, ja asiakaspalvelun tulee toimia häiriöttä.  Toimintatapojen muutokseen voidaan kuitenkin reagoida vasta, kun tiedetään, miten uusi tunniste on muodostettu, ja tekniset ja toiminnalliset muutostarpeet ehditty analysoida. Uudistukselle ehdotettu aikataulu on tältä osin riittämätön.

Yrityksillä – kuten myös valtiollisilla toimijoilla - on asiakkaistaan arkistoitua dataa, joka täytyy ehdotetun uudistuksen myötä yhdistää sekä uuteen että vanhaan henkilötunnukseen. Jotta yritykset voivat hoitaa asiakkuussuhteitaan, niiden on ylläpidettävä asiakkuuden historiatietoja. Vanha ja uusi henkilötunniste tulevat todennäköisesti aiheuttamaan asiakashistoriassa tietokatkoksia ja puutteita, jotka on kyettävä ennakoimaan ja ratkaisemaan. Kahden rinnakkaisen järjestelmän ylläpitäminen on vuosikymmeniä kestävä rasite, eikä se käytännössä poistu, ennen kuin tarve viimeisenkin ennen siirtymäkauden päättymistä henkilötunnuksensa saaneen henkilön tietojen säilyttämiselle on päättynyt.

Arvioidut kustannusvaikutukset

Ehdotetut uudistukset tulisivat maksamaan telealalle kertakustannuksena useita kymmeniä miljoonia euroja. Lisäksi voidaan arvioida, että uudistetun järjestelmän ylläpito maksaa yrityksestä riippuen vuositasolla jopa useita miljoonia euroja. Kustannuksia syntyy täysin uusien järjestelmien luomisesta, kahden rinnakkaisen henkilötunnuksen huomioimisesta sekä asiakkaiden iän tarkistamisesta jatkossa väestötietojärjestelmästä. Koronaviruskriisin aiheuttaman taloustilanteen vuoksi ehdotetuista uudistuksista yrityksille aiheutuvat kustannukset ovat kohtuuttoman suuret, eivätkä ne ole oikeasuhtaisia uudistusten tavoitteisiin nähden.

Uudistusten arvioinnissa tulee huomioida myös julkishallinnon organisaatioille aiheutuvat kustannukset. Vaikutustenarvioinnin loppuraportissa on arvioitu vaihtoehdon A kokonaiskustannusten nousevan valtion, kuntasektorin, Kansaneläkelaitoksen ja työeläkealan osalta 140 - 280 miljoonaan euroon. Tässä vaihtoehdossa väestötietojärjestelmään luodaan kaikille rekisteröidyille henkilötunnuksen rinnalle uusi henkilön yksilöivä tunniste. Myös verkkovaihtoehtojen B1 ja B2, joissa henkilötunnuksesta poistetaan sukupuoliriippuvuus, on arvioitu maksavan valtiolle 27 - 195 miljoonaa euroa. Julkista digitalisaatiota voi edistää ja koronakriisin esille tuomaa digitaalista korjausvelkaa maksaa paljon tuloksekkaammin muilla, kustannustehokkaammilla toimilla kuin henkilötunnuksen uudistamisella.

Muut vaikutukset

Niin julkisen kuin yksityisen sektorin digitaalisten palvelujen kehittyminen edellyttää, että käyttäjien tunnistaminen on mahdollisimman helppoa ja kohtuuhintaista myös palvelujen tarjoajille. Henkilötunnuksettomalla henkilöllä ei ole tänä päivänä mahdollisuutta saada vahvaa tunnistusvälinettä eli pankkitunnisteita, Mobiilivarmennetta tai henkilökorttiin sisältyvää kansalaisvarmennetta, mikä estää myös sähköisten viranomaispalveluiden käytön. Tämän korjaamiseen ei kuitenkaan tarvita henkilötunnuksen uudistamista, vaan riittää, että valtio uudistaa identiteetinhallintajärjestelmäänsä yhteistyössä tunnistamispalveluita tarjoavien markkinatoimijoiden kanssa.

Identiteetinhallintajärjestelmän uudistamisesta on valtiovarainministeriössä erillinen, henkilötunnuksen uudistamisen kanssa rinnakkainen hanke, jossa toivottavasti saadaan ratkaistua käytännön ongelmat ilman henkilötunnuksen uudistamista. Esimerkiksi alaikäisten, EU:n ulkopuolisesta maasta tulevien henkilöiden, turvapaikanhakijoiden, suomalaisten viranomaisten kanssa asioivan EU-kansalaisen sekä muiden suljettujen kohderyhmien tunnistamisen ongelmat voidaan ratkaista Mobiilivarmenteen yhteistyömallilla tai valtion ja markkinatoimijoiden yhteistyöllä kehitetyillä erillisillä tunnistusratkaisuilla. Mobiilivarmenteen seuraava versio on mahdollista eIDAS-notifioida, ja se on GSMA Mobile Connect -yhteensopiva, joten se tukee myös rajat ylittävää sähköistä tunnistamista.

Ratkaisujen löytäminen sähköisen tunnistamisen haasteisiin ei ole kiinni teknisistä asioista eikä lainsäädännöstäkään, vaan kysymys on puhtaasti poliittinen: jatketaanko markkinavetoisella vai valtion ratkaisulla - ja kumpi tuottaa parhaan ja kustannustehokkaan lopputuloksen. Toimivat ja laadukkaat vahvan sähköisen tunnistamisen ratkaisut mahdollistavat henkilöllisyyden varmistamisen myös palvelutilanteissa ilman henkilötunnuksen käyttöä.

Aikataulu ja siirtymäajat

Loppuraportissa muutos ehdotetaan toteutettavaksi riittävän pitkän siirtymäajan puitteissa, jotta kaikki yhteiskunnan toimijat, jotka tarvitsevat henkilötunnusta henkilöiden yksilöintiin, voivat muuttaa järjestelmänsä tukemaan lopullisen mallin mukaista henkilötiedoista riippumatonta henkilötunnusta. Vuonna 2023 alkavan siirtymäkauden olisi tarkoitus päättyä vuonna 2027, jonka jälkeen väestötietojärjestelmän tietoja ja henkilötunnusta hyödyntävien tahojen olisi kyettävä käyttämään uutta henkilötunnusta.

Uudistusten toteuttamiselle varattu määräaika on täysin riittämätön ja epärealistinen. Siirtymäkaudella ja sen jälkeenkin yritysten järjestelmien tulee pystyä käsittelemään vanhaa ja uutta henkilötunnusta rinnakkain, joten järjestelmien tulisi käytännössä olla päivitettynä jo ennen vuonna 2023 alkavaa siirtymäkautta.

Jotta yrityksissä pystyttäisiin huomioimaan uudistuksen edellyttämät muutokset riittävän ajoissa, edellyttää tämä merkittävästi ehdotettua pidempiä siirtymäaikoja. Yrityksissä ei välttämättä ole yhtä yhtenäistä järjestelmää henkilötunnusta käyttäviin prosesseihin, vaan sitä hyödynnetään lukuisissa hyvin erityyppisissä järjestelmissä, joihin sisältyy paljon yksittäisiä henkilötunnusta hyödyntäviä toimintoja. Muutoksen toteuttaminen edellyttäisi uuden järjestelmän suunnittelemisen lisäksi myös paljon testaamista, joten muutostyöllä ehdotettuja siirtymäaikoja ei voida mitenkään pitää realistisina.

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

5.5.2020

FiComin lausunto esityksestä kontaktien jäljityssovelluksen käyttöönotosta COVID-19-epidemian hallinnan tueksi

FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit

  • Telealalla on kykyä ja halua auttaa COVID-19-epidemian hillitsemisessä.
  • On ensiarvoisen tärkeää, että sovellusten kyberturvallisuudesta ja tietosuojasta huolehditaan riittävän tehokkaasti.
  • Sovellusten tulee perustua vapaaehtoisuuteen, ja ne tulee poistaa käytöstä, kun niitä ei enää tarvita.

FiCom pitää sosiaali- ja terveysministeriön esitystä kontaktien jäljityssovelluksen käyttöönotosta COVID-19-epidemian hallinnan tueksi oikeansuuntaisina. Sovelluksen käyttöönotto edellyttää käyttäjien luottamusta ja yksityisyydensuojaa, joten on tärkeää, että sovellusta suunniteltaessa noudatetaan komission suositusta unionin yhteisestä työkalupakista liittyen mobiilisovellusten ja anonymisoidun liikkuvuusdatan käyttöön COVID-19-kriisin torjumiseksi ja siitä ulospääsemiseksi.

Telealalla on kykyä ja halua auttaa COVID-19 -epidemian hillitsemisessä. FiComin jäsenyritysten toiminta - ja viestintä laajemminkin - perustuu luottamukseen. Kansalaisten on luotettava niin yrityksiin kuin omaan viestintäänsäkin, joten tietosuoja ja kyberturvallisuus täytyy turvata lainsäädännön sekä viranomaisten tulkintojen mukaan.

Mahdollisten mobiilisovellusten tulee kunnioittaa perusoikeuksia, kuten yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa. Riittävän tehokkaat kyberturvallisuus- ja tietoturvatoimenpiteet ovat välttämättömiä tietojen saatavuuden, luotettavuuden, yhtenäisyyden sekä luottamuksellisuuden suojaamiseksi.

Koska sovellusten tulee perustua vapaaehtoisuuteen, on käyttäjien luottamuksen takaamiseksi ensiarvoisen tärkeää, ettei niillä kerättyjä tietoja hyödynnetä mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin COVID-19-kriisin hallitsemiseen ja sen ratkaisuun. Komission yhteisestä välineistöstä antamassa suosituksessa pidetään tärkeänä yleistä luottamusta siihen, että tietoja suojataan asianmukaisin turvatoimin ja käytetään yksinomaan virukselle altistuneiden henkilöiden varoittamiseen kansallisten terveysviranomaisten hyväksymällä tavalla. Esimerkkeinä kielletystä käytöstä on mainittu mm. lainvalvontaviranomaiset sekä kaupalliset tarkoitukset. Sovellusten käyttöönotto voi avata ovia myös rikolliselle väärinkäytölle, joten riskit ihmisten liikkuvuusdatan ja terveystietojen käytön osalta tulee tiedostaa.

Komission työkalupakissa on erityisesti linjattu, että sovellukset tulee poistaa käytöstä ja niissä olevat tiedot hävittää välittömästi, kun niitä ei enää tarvita. Sovellusten käytön tulee siis rajautua ajallisesti vain epidemian kestoon. Komission 16.4.2020 julkaisemissa sovellusten tietosuojaa koskevissa ohjeissa todetaan lisäksi, ettei sovellusten käytöstä poistamisen tule riippua siitä, onko käyttäjä itse poistanut sovelluksen vai ei.

Mobiilisovellusten käyttöä valmistellessa tulee kuulla liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, tietosuojavaltuutetun toimiston sekä Kyberturvallisuuskeskuksen lisäksi myös alan toimijoita. Tässä kaikkia koskettavassa kriisissä täytyy uskaltaa hyödyntää myös yritysten käytännön osaamista.

Tämä aihe liittyy

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

4.5.2020

Mobiilisovellusten ja anonymisoidun liikkuvuusdatan käyttö COVID-19-kriisin torjumiseksi ja siitä ulospääsemiseksi

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on pyytänyt FiComilta lausuntoa valtioneuvoston selvityksestä komission suosituksesta unionin yhteisestä työkalupakista liittyen mobiilisovellusten ja anonymisoidun liikkuvuusdatan käyttöön COVID-19-kriisin torjumiseksi ja siitä ulospääsemiseksi. FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit

  • Telealalla on kykyä ja halua auttaa COVID-19-epidemian hillitsemisessä.
  • Jo nyt viranomaisten päätöksenteon tueksi tarjotaan anonymisoituja tilastoanalyyseja ihmisten liikkumisesta. Data on saatu käsittelemällä viestinnän välitystietoja.
  • On ensiarvoisen tärkeää, että sovellusten kyberturvallisuudesta ja tietosuojasta huolehditaan riittävän tehokkaasti.
  • Sovellusten tulee perustua vapaaehtoisuuteen, ja ne tulee poistaa käytöstä, kun niitä ei enää tarvita.

FiCom pitää valtioneuvoston tavoin komission suositusta, komission ja jäsenvaltioiden yhteistä työkalupakkia ja komission tietosuojaa koskevaa tiedonantoa oikeansuuntaisina. Kehitystyössä tulee kuitenkin huomioida eri jäsenvaltioiden tekninen kehitys, lainsäädäntö sekä olemassa olevat käytänteet. Eri jäsenvaltioiden sovellusten yhteentoimivuuden tavoittelemisen ei tule tarpeettomasti rajoittaa tai hidastaa kansallisten sovellusten kehittämistä ja käyttöönottoa.

Telealalla on kykyä ja halua auttaa COVID-19-epidemian hillitsemisessä. FiComin jäsenyritysten toiminta - ja viestintä laajemminkin - perustuu luottamukseen. Kansalaisten on luotettava niin yrityksiin kuin omaan viestintäänsäkin, joten tietosuoja ja kyberturvallisuus täytyy turvata lainsäädännön sekä viranomaisten tulkintojen mukaan.

Teleoperaattorit voivat sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 142 § mukaisesti käsitellä viestinnän välitystietoja. Ne voivat esimerkiksi mobiililaitteen sijainnin ilmaisevan tiedon avulla tuottaa tilastollista analyysiä ihmisten liikkumisesta alueilla, joissa liikkumista on rajoitettu. Tilastollista analyysiä varten tapahtuvan käsittelyn on oltava asiallisesti perusteltua, eikä analyysistä saa tunnistaa yksittäistä luonnollista henkilöä.

Suomessa teleoperaattorit tarjoavat tilannekuvaa ja anonymisoitua tietoa ihmisvirtojen liikkeistä valtioneuvoston sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Helsingin yliopistollisen sairaalan käyttöön viranomaisten päätösten tueksi sekä koronavirusepidemian leviämisen ennustamiseksi. Oikeuskansleri on 28.4.2020 tekemässään päätöksessä OKV/15/50/2020 todennut, ettei täysin anonymisoitu sijaintitietojen käyttö maakuntatasolla loukkaa tietosuojaa tai muutenkaan vaaranna kenenkään oikeuksia. Kuten valtioneuvoston selvityksestä sekä komission 8.4.2020 yhteisestä välineistöstä antamasta suosituksesta käy ilmi, myös erilaiset alustapalvelut ovat jakaneet viranomaisten käyttöön anonyymejä ja aggregoituja sijaintitietoja.

Mahdollisten mobiilisovellusten tulee kunnioittaa perusoikeuksia, kuten yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa. Riittävän tehokkaat kyberturvallisuus- ja tietoturvatoimenpiteet ovat välttämättömiä tietojen saatavuuden, luotettavuuden, yhtenäisyyden sekä luottamuksellisuuden suojaamiseksi.

Koska sovellusten tulee perustua vapaaehtoisuuteen, on käyttäjien luottamuksen takaamiseksi ensiarvoisen tärkeää, ettei niillä kerättyjä tietoja hyödynnetä mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin COVID-19-kriisin hallitsemiseen ja sen ratkaisuun. Komission yhteisestä välineistöstä antamassa suosituksessa pidetään tärkeänä yleistä luottamusta siihen, että tietoja suojataan asianmukaisin turvatoimin ja käytetään yksinomaan virukselle altistuneiden henkilöiden varoittamiseen kansallisten terveysviranomaisten hyväksymällä tavalla. Esimerkkeinä kielletystä käytöstä on mainittu mm. lainvalvontaviranomaiset sekä kaupalliset tarkoitukset. Sovellusten käyttöönotto voi avata ovia myös rikolliselle väärinkäytölle, joten riskit ihmisten liikkuvuusdatan ja terveystietojen käytön osalta tulee tiedostaa.

Komission työkalupakissa on erityisesti linjattu, että sovellukset tulee poistaa käytöstä ja niissä olevat tiedot hävittää välittömästi, kun niitä ei enää tarvita. Sovellusten käytön tulee siis rajautua ajallisesti vain epidemian kestoon. Komission 16.4.2020 julkaisemissa sovellusten tietosuojaa koskevissa ohjeissa todetaan lisäksi, ettei sovellusten käytöstä poistamisen tule riippua siitä, onko käyttäjä itse poistanut sovelluksen vai ei.

Suomen kansallisista valmistelutoimista vastaa sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa. Mobiilisovellusten käyttöä valmistellessa tulee kuulla liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, tietosuojavaltuutetun toimiston sekä Kyberturvallisuuskeskuksen lisäksi myös alan toimijoita. Tässä kaikkia koskettavassa kriisissä täytyy uskaltaa hyödyntää myös yritysten käytännön osaamista.

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

30.4.2020

FiComin lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021 - 2024

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on pyytänyt FiComilta lausuntoa valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021 - 2024. FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

Selonteon mukaan hallitusohjelman digitalisaatiohankkeita, esimerkiksi digitaalisen identiteetin ja sähköisen tunnistusratkaisun kehittämistä, jatketaan kehyskaudella.

Ratkaisujen löytäminen sähköisen tunnistamisen haasteisiin ei ole kiinni teknisistä asioista eikä lainsäädännöstä, vaan kysymys on puhtaasti poliittinen: jatketaanko markkinavetoisella vai valtion ratkaisulla, ja kumpi tuottaa parhaan ja kustannustehokkaimman ratkaisun tulevaisuudessa.

Käytännössä kaikilla suomalaisilla on jo käytössään markkinaehtoisesti toteutettu tunnistusväline, joka on turvallinen ja helppokäyttöinen. On myös huomattava, että kilpailu toimii, ja Mobiilivarmenteen markkinaosuus kasvaa tasaisesti.

On vaarallista, jos valtio ei jatkossa käyttäisi jo olemassa olevia markkinaehtoisia tunnistusratkaisuja, vaan kehittäisi omansa. Kun valtio alkaisi käyttää vain omaa tunnistuspalveluaan, yksityisen sektorin toimijoiden olisi käytännössä luovuttava vahvan sähköisen tunnistuspalvelun tarjoamisesta. Tunnistamispalveluiden saatavuus yksityisellä sektorilla huonontuisi merkittävästi, hinnat nousisivat ja ehdot heikkenisivät nopeasti. Kun regulaatiovelvoite ja nykyisen kaltainen palvelu päättyisivät, loppuisi myös sähköisen ensitunnistamisen mahdollisuus.

Nyt vireillä oleva valtion hanke uuden, oman tunnistamisvälineen kehittämiseksi on pääpiirteiltään hyvin samankaltainen kuin aiempi suurta vahinkoa aiheuttanut hanke vuosina 2013 – 2014. Tällöin julkishallinnon toiminta sai aikaan merkittävän markkinahäiriön ja esti Mobiilivarmenteen yleistymisen.

Suunnitelma valtion omasta tunnistusvälineestä on epärealistinen, eikä huomioi sähköisten palveluiden käyttäjien ja tuottajien kokonaisuutta.  Ilmeisesti vain julkishallinnon palveluihin tarkoitetun uuden tunnistautumisen käyttömahdollisuus jäisi väistämättä liian suppeaksi. On todennäköistä, että kansalaiset eivät innostuisi palvelusta, joka ei toimisi kaikkialla, jolloin vähäisen käytön vuoksi tunnistamisen yksikkökustannus ylittäisi markkinaehtoisten palveluiden kustannustason. Jos taas valtio laajentaisi palvelunsa käyttömahdollisuutta julkisen sektorin ulkopuolelle, se aiheuttaisi markkinahäiriön. Kotimaiset tunnistuspalveluiden tarjoajat kilpailevat jo nyt globaalien toimijoiden kanssa. Kilpailu verorahoitteisen, maksuttomana tarjotun palvelun kanssa olisi kestämätöntä. 

Sen sijaan, että tämänhetkisessä taloustilanteessa käytettäisiin kymmeniä miljoonia euroja uuden, valtion oman tunnistusratkaisun luomiseen, tulisi tunnistautumista kehittää yhteistyössä markkinatoimijoiden kanssa. Esimerkiksi alaikäisten, turvapaikanhakijoiden tai paperittomien tunnistamisen haaste ei ole tunnistusväline, vaan tunnistamisen käytännöt. Erityisryhmien tunnistaminen voitaisiin hoitaa kustannustehokkaasti esimerkiksi henkilön sähköisen identiteetin sisältävällä muistitikulla tai muulla yksinkertaisella välineellä.

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

27.4.2020

FiComin lausunto tulkintamuistiosta vahvan ja heikon sähköisen tunnistuspalvelun eriyttämisestä

Liikenne- ja viestintävirasto on pyytänyt FiComilta lausuntoa muistioluonnoksesta, joka koskee vahvan ja heikon sähköisen tunnistuspalvelun eriyttämistä. Muistiossa esitellyt näkemykset ovat lähtökohtaisesti kannatettavia, mutta FiCom kiinnittää vielä erityisesti huomiota seuraavaan:

On ensiarvoisen tärkeää, että tunnistusmenetelmien käyttäjät ja tunnistukseen luottavat osapuolet voivat selkeästi erottaa vahvan ja heikon sähköisen tunnistuksen toisistaan. Heikon tunnistuksen tarjonta ei saa heikentää teknisesti vahvan sähköisen tunnistusjärjestelmän toteutusta. Loppukäyttäjän on tiedettävä, onko kyse vahvasta sähköisestä tunnistautumisesta vai palveluun kirjautumisesta.

Virasto arvioi muistioluonnoksessaan, että vahvassa ja heikossa tunnistusmenetelmässä on aina mahdollista käyttää erilaista tiedossa oloon perustuvaa todentamistekijää (esimerkiksi PIN-koodi tai muu salasana). Saman todentamistekijäluokan todentamistekijöiden käyttö olisi siis hyväksyttävää. Tunnistusvälineen tarjoajan tulisi muistioluonnoksen mukaan kuitenkin teknisesti estää saman todentamistekijän (sama PIN-koodi tai salasana) käyttö silloin, kun heikkoa ja vahvaa tunnistusta tarjotaan esimerkiksi samalla tunnistussovelluksella.

Linjauksen tavoite on hyvä, mutta uhkana on arjen tietoturvan vaarantuminen. Nykyään kansalaisilla on eri palveluihin lukuisia erilaisia salasanoja, mikä on ongelma sekä tietoturvan että käytettävyyden kannalta. Sähköisten palveluiden käyttäjillä on haasteita salasanojensa muistamisessa, joten muistaakseen esimerkiksi saman tunnistamismenetelmän kaksi erillistä tunnuslukua kuluttaja voi joutua turvautumaan muistilappuihin tai muihin tietoturvaa vaarantaviin apukeinoihin. Jokaisella kansalaisella tulisi olla omaan käyttöönsä parhaiten soveltuva tunnistautumistapa, jolloin erilaisiin salasanoihin perustuvia järjestelmiä ei tarvitsisi enää luoda.

Esimerkiksi nykyisen Mobiilivarmanteen aikana on opittu, että kaksi tunnuslukua on hankalampi kuin yksi. Maksukorteissa on vain yksi todennustekijä, tunnusluku, eikä sekaannuksia ole. Tilimaksujen vahvistuksia, verkkopankkikirjautumisia sekä lain mukaisia vahvoja tunnistamisia voi nykyäänkin tehdä ongelmattomasti samalla todennustekijällä huolimatta tapahtumien eriluonteisuudesta tai niihin kohdentuvasta sektorikohtaisesta sääntelystä ja vaatimuksista.

Liikenne- ja viestintäviraston tulee samaan tietoon perustuvan todentamistekijän käyttöä linjatessaan huomioida myös käytännön kokemukset sekä loppukäyttäjien arjen tietoturva.

 

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

6.3.2020

FiComin lausunto 26 GHz:n taajuuskauppamääräyksestä

Liikenne- ja viestintävirasto on pyytänyt lausuntoa määräysluonnoksesta M 64C/2020 taajuusalueen 25,1-27,5 GHz huutokaupasta ja radiolupien teknisistä ehdoista. FiCom kiittää mahdollisuudesta lausua ja toteaa seuraavaa:

Radioluvan teknisissä lupaehdoissa säädetään ainoastaan huutokaupattavan taajuusalueen 25 100 - 27 500 MHz teknisistä lupaehdoista. Esitettyä toimiluvasta vapaata, mutta radioluvan edellyttävää huutokaupattavan taajuusalueen alapuolelle jäävää 850 MHz kaistaa ei ole huomioitu lainkaan. Toimiluvasta vapaan kaistan pois jättämiselle ei ole esitetty mitään perusteita, ja lupaehtoja onkin muutettava siten, että ne kattavat koko 26 GHz:n kaistan. Lupaehdoissa edellytetään, että taajuusalueella 25 100 - 27 500 MHz käytetään aikajakokanavointi-tekniikkaa (TDD) ja radioverkot on synkronoitava keskenään. Näiden vaatimusten tulee ehdottomasti kohdistua myös toimiluvasta vapaaseen käyttöön 24,25–25,1 GHz taajuusalueella sillä tarkennuksella, että ristiriitatilanteissa esimerkiksi kehysrakenteen ja synkronoinnin osalta, toimiluvasta vapaan taajuusalueen käyttö mukautetaan toimiluvanvaraisten verkkojen synkronointiin ja kehysrakenteeseen.

Tämä aihe liittyy

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

6.3.2020

FiComin lausunto määräysluonnoksesta 54 C

Liikenne- ja viestintävirasto on pyytänyt lausuntoa viestintäverkkojen ja-palvelujen varmistamisesta sekä viestintäverkkojen synkronoinnista annetusta määräysluonnoksesta 54 C. FiCom kiittää mahdollisuudesta lausua ja toteaa seuraavaa:

Määräyksen valmistelu ja vaikutusarviointi

Luonnoksen perustelumuistion mukaan määräystä on valmisteltu virkatyönä Liikenne- ja viestintävirastossa. Valmistelussa on otettu huomioon muun muassa viraston aiempien aihealueesta antamiensa määräysten soveltamiskokemukset ja teleyrityksiltä saatu palaute.

Perustelumuistiossa on mukana vaikutusarviointi. Valitettavasti muutosten ja velvoitteiden kustannusten ja tuotannollisten toimenpiteiden vaikutusarvioinnit ovat kuitenkin monilta osin hyvin pinnallisia.

Perustelumuistiossa todetaan muun muassa, että muutoksella on vaikutuksia teleyritysten varateholähteiden kapasiteetin mitoittamiseen sekä teleyritysten tärkeysluokan 3 laitetilojen tai sähkökaappien lukituskäytäntöihin. Toisaalta esimerkiksi olemassa olevien merikaapeleiden ja niiden rantautumiskaivojen suojaamisen vaikutuksia, vanhojen kaapeleiden suojaamisesta saatavia hyötyjä, niistä aiheutuvia vikaantumisriskejä ja mahdollisia luvitustarpeita ei ole lainkaan arvioitu. Lisäksi aika- ja vaihesynkronoinnin varmistamista ja LTE-verkon akkuvarmennusta koskevilla muutosehdotuksilla on merkittäviä vaikutuksia teleyritysten toimintaan, mitkä tulee arvioida erityisen suurella huolellisuudella. Osa ehdotetuista muutoksista edellyttää merkittävästi pidempiä siirtymäaikoja mitä luonnoksessa esitetään.

Koska määräysehdotuksella on muun muassa edellä mainituilla esimerkeillä teleyrityksille merkittäviä vaikutuksia, FiCom ehdottaa, että määräyksen valmistelua jatketaan työryhmässä, joka tekee määräykseen tarvittavat muutosesitykset tai -vaihtoehdot. Työryhmä arvioi myös muutosten toteutuskelpoisuuden sekä riittävät siirtymäajat.

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

6.3.2020

FiComin lausunto 26 GHz:n taajuusalueen huutokauppaa koskevista asiakirjaluonnoksista

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa seuraavista luonnoksista:

1) valtioneuvoston asetus radiotaajuuksien huutokaupasta taajuusalueella 25,1–27,5 gigahertsiä
2) valtioneuvoston asetus radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta sekä
3) toimilupien hakuilmoitus.

FiCom kiittää mahdollisuudesta lausua ja toteaa seuraavaa:

Maailman edistyksellisintä taajuuspolitiikka tulee jatkaa

Luonnoksessa esitetään verkkotoimilupien myöntämistä taajuusalueelta 25,1–27,5 GHz valtakunnallisesti Manner-Suomeen 31.12.2033 saakka. Toimiluvat myönnettäisiin Liikenne- ja viestintäviraston kesäkuussa 2020 järjestämän taajuushuutokaupan lopputuloksen perusteella.

Suomessa on tehty erinomaista ja edistyksellistä taajuuspolitiikka, joka on siivittänyt meidät maailman johtavaksi mobiilimaaksi. Tätä taajuuspolitiikkaa tulisi jatkaa myös vastaisuudessa. Yleisen teletoiminnan harjoittaminen matkaviestinverkossa tulisi jatkossakin olla toimiluvanvaraista eli lisensoitua. Toisin kuin asetusluonnoksessa ehdotetaan, koko ns. 26 GHZ taajuusalue (24,25–27,50 GHz) tulisi ensisijaisesti osoittaa valtakunnalliseen teletoimintaan vastaavin ehdoin kuin jo huutokaupattu 3,5 GHz:n taajuusalue, jossa on asetettu palveluntarjonta-/velvoite paikalliseen toimintaan. Tämä toimilupaan sisällytettävä tarjontavelvoite voitaisiin toteuttaa myös 26 GHz:n taajuusalueella.

Jos koko 26 GHz:n taajuuksien lopullinen jakomalli vastaa asetusluonnosta, FiCom kannattaa 12.2.2020 pidetyssä kuulemistilaisuudessa esitettyä liikenne- ja viestintäministeriön linjausta siitä, että kaikilla halukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua taajuuksien jakoon ja saada yhtäläisin ehdoin taajuuksia sekä huutokaupattavalta alueelta että paikalliseen teletoimintaan osoitettavalta alemmalta 24,25–25,1 GHz taajuusalueelta. Tämä kuulemistilaisuudessa julkilausuttu Level Playing Field -linjaus yhtäläisestä ja syrjimättömästä osallistumisoikeudesta myös ns. kauneuskilpailulla jaettavaan paikalliseen taajuusalueeseen tulisi kirjata asetuksen perustelumuistioon. Tasapuolisuusvaatimus toteutuu luonnostaan huutokauppamenettelyssä, johon osallistuminen on kaikille huutokauppamaksun suorittaneille avoin, yhtäläinen ja syrjimätön.

Lisäksi Traficomin tulee tasapuolisuuden ja taajuustehokkuuden varmistamiseksi pitää huolta siitä, että paikalliseen toimintaan varattuja taajuuksia ei hamstrata ja että niiden käyttöönotolle ja käytölle asetetaan velvoite. Hamstrauksen estäminen ja käyttövelvoitteet edellyttävät myös seurantaa Traficomilta. Paikallisia taajuuksia ei myöskään saa myydä eikä vuokrata eteenpäin, vaan niistä on luovuttava, jos ei itse kykene niillä toimimaan.

Tutkimus-, tuotekehitys- ja opetuskäyttöön tarkoitetun TTO-alueen osoittaminen paikalliselta 24,25–25,1 GHz taajuusalueelta on perusteltu ja kannatettava ehdotus. Huutokaupattavalle taajuusalueelle 25,1–27,5 GHz ei tule asettaa luovutusvelvollisuus- tms. rasitetta TTO- tai muulle käytölle. Huutokaupattavien taajuuskaista-alueiden tulevilla haltijoilla tulee sitä vastoin olla oikeus luovuttaa paikallisia käyttöoikeuksia esimerkiksi TTO-käyttöön kaupallisin sopimuksiin perustuen. Tämän voisi kirjata asetusluonnoksen perustelumuistioon.

Huutokaupan lähtöhinta ja taajuusmaksut

Lähtökohtana tulee olla, että taajuushuutokaupoilla ei ole fiskaalisia tavoitteita. Asetusluonnoksessa esitetään huutokauppojen lähtöhinnaksi 7 miljoonaa euroa per kaupattava blokki (800 MHz), yhteensä vähintään 21 miljoonaa euroa. Koska kyse on hyvin lokaalista ja pistemäisestä toiminnasta, tulisi sekä huutokaupan lähtöhintaa että hallinnollisia taajuusmaksuja tarkistaa edelleen alaspäin.

Taajuushuutokaupan lähtöhintaa pudottaa oleellisesti, koska huutokaupattavien taajuuksien käytön aloittamiseen ja niiden täysimääräiseen hyödyntämiseen liittyy vielä teknisiä epävarmuuksia, epävarmuuksia naapurimaiden kesken koordinoinnista, taajuusalue tulee vain pistemäiseen käyttöön, toimilupakausi on poikkeuksellisen lyhyt ja yli neljännes taajuuksista tulee ilmaiseksi käytettäväksi. Lisäksi hallinnollisia maksuja tulisi porrastaa toimiluvassa asetettujen verkon käyttöönotto- tms. ehtojen mukaisiksi, koska verkon rakentaminen ja toiminnan aloitus tapahtuu vaiheittain, aikaisintaan muutaman vuoden päästä. Toimiluvanvaraisten taajuuksien hallinnollisten taajuusmaksujen tulee olla täysin vastaavalla tasolla ja määräytyä samalla tavoin kuin paikallisten, ilmaistaajuuksilla rakennettujen verkkojen taajuusmaksut.

Hallinnollisten maksujen osalta on syytä huomioida erityisesti niiden mahdollinen vaikutus kilpailuun, jos yleistä teletoimintaa voisi jatkossa harjoittaa paikallisesti ilman toimilupaa ilmaiseksi saaduilla taajuuksilla suorittamalla hallinnollisen taajuusmaksun. Ainakin 26 GHz:n verkoilla taajuusmaksun tulee olla hyvin alhainen, sillä niillä tullaan saavuttamaan ainakin alkuvaiheessa vähäinen väestöpeitto tai verkko voi olla sellaisella alueella, jossa ei juurikaan ole väestöä, kuten kaivos- tai teollisuusalueella.

Tasapuolisuuden toteutumiseksi hallinnolliset maksut eivät voi olla erilaiset jakotavasta riippuen. Ei esimerkiksi olisi perusteltua periä korkeampaa hallinnollista taajuusmaksua huutokaupatuilta taajuuksilta sillä perusteella, että ne ovat lisensoituja ja valtakunnallisia. Valtakunnallisuus ja yksinoikeus oman taajuuskaistan käyttöönhän on hinnoiteltu jo taajuushuutokaupassa.

Kauneuskilpailulla myönnetyille toimiluville on asetettu ns. AIP-maksu (Administrative Incentive Pricing) eli markkinaehtoinen taajuusmaksu. Maksua on perusteltu taajuuksien käytön tehostamisella ja valtion fiskaalisella tarkoituksella, koska taajuuksia käytetään kaupalliseen tarkoitukseen. AIP-maksu tulisi poistaa, koska kaupallisten taajuuksien käyttöönotto- ja tehokkuusvaatimukset asetetaan jo toimiluvissa. Jos AIP-maksua ei poisteta, tulee sellainen asettaa jatkossa myös muille kuin toimiluvanvaraisille eli ilmaisille ja kaupalliseen toimintaan osoitetuille taajuuksille tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden perusteella.

 

Eriävä mielipide:

 

FiComin jäsenistä Cinia Oy:llä, Digita Oy:llä ja Finnet-liitto ry:llä on erilainen näkemys jaettavan taajuusalueen osoittamisesta kokonaisuudessaan valtakunnalliseen teletoimintaan, ja he ovat pyytäneet lisäämään FiComin lausuntoon seuraavan eriävän näkemyksen: LVM:n perusteluosan kirjaus 24,25 – 25,1 GHz:n alueen jättäminen huutokaupan ulkopuolelle on kannatettava ja se edesauttaa kilpailun ja uusien palveluiden syntymistä. Tutkimuksen ja tuotekehityksen pitäisi olla mahdollista myös huutokaupattavalla taajuusalueella 25,1–27,5 GHz.

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

28.2.2020

FiComin lausunto HE-luonnokseen viestintäverkon kriittisissä osissa käytettävistä laitteista SVPL 244 a §

FiComin keskeiset viestit:

  • Teleyritysten toiminta perustuu luottamukseen ja turvallisuuteen. Näihin pohjautuen yritykset rakentavat tietoturvallisuuden kokonaisuuden, jossa niillä on vastuut ja velvoitteet. 
  • Teleyritysten kannalta sääntelyn tarkkarajaisuus ja oikeusvarmuus on aivan keskeistä.
  • Sääntelyssä tulee riittävällä ja kestävällä tarkkuudella määritellä, mitä verkon osia se koskee ja mikä on se uhka, johon sääntely kohdistuu.
  • Toimenpiteille tulee varata riittävän pitkät siirtymäajat.
  • Sääntelyn tarkoittamia uhkia ja niiden arvioita tulee käsitellä luotetussa piirissä yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten ja teleyritysten kanssa.
  • Sääntelyn tavoitteen toteutumiseksi soveltamisalan tulisi koskea myös muita kuin yleisiä verkkoja.
  • FiCom pitää ehdottoman tärkeänä esityksen ehdotusta siitä, että sääntelyä ei sovelleta taannehtivasti.
  • Verkkolaitteen poistamisesta aiheutuvat kustannukset tulee korvata.

Yleistä

Ehdotus perustuu EU:n riskiarvioon liittyvään yhteisen keinovalikoiman strategisten toimenpiteiden toimeenpanoon, joten ehdotus on tältä osin ymmärrettävä ja perusteltu. FiComin jäsenyritykset ovat osaltaan valmiita täyttämään velvollisuutensa. Ehdotus puuttuu merkittävällä tavalla markkinaehtoisesti toimivan yrityksen tapaan harjoittaa liiketoimintaansa. Kyse on siis periaatteellisesti erittäin merkittävästä asiasta, jonka säätämisessä tulee olla erityisen huolellinen. Tähän saakka teleyritykset ovat rakentaneet maahamme kattavan ja korkealaatuisen viestintäinfrastruktuurin, joilla tarjotaan kansainvälisessä vertailussa erittäin laadukkaita ja edullisia palveluita. Tämän kehityksen tulee säilyä ja olla mahdollista myös jatkossa.

Koska ehdotus on teleyrityksiä raskaasti velvoittava ja puuttuu merkittäviltä osin niiden perustuslain nauttimaan omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen, ehdotukseen tulisi jatkovalmistelussa tehdä muutoksia sen tarkkarajaisuuteen ja oikeusvarmuuteen, toimenpiteiden riittäviin siirtymäaikoihin sekä yhteistyövelvoitteisiin. 

Viestintäverkon kriittisissä osissa käytettävät laitteet

Suomessa käytetään suhteellisesti eniten mobiilidataa maailmassa. Tätä edesauttaa se, että meillä on maailman puhtaimmat ja turvallisimmat verkot. Teleyritysten toiminta perustuu ja painottuu luottamukseen, turvallisuuteen ja näiden ylläpitämiseen sekä varautumiseen. Teleyrityksillä on vastuut ja velvoitteet toimintansa keskeisten perusteiden täyttämiseksi. Sääntelyn tulee mahdollistaa jatkossakin datan käytön jatkuminen.

Ehdotuksen 1 momentin mukaan viestintäverkkolaitetta ei saa käyttää viestintäverkon kriittisissä osissa, jos on erityisen painavia perusteita epäillä, että laitteen käyttäminen vaarantaisi kansallista turvallisuutta. Verkon kriittisenä osana pidetään toimintoja ja toimenpiteitä, joiden avulla verkkoa ja siellä kulkevaa liikennettä keskeisellä tavalla hallitaan.

Säännösehdotuksen (viestintäverkon) 'kriittinen osa' on uusi käsite ja myös tämän on ehdotuksen keskeinen kohta, koska siinä määritellään ehdotuksen soveltamisalan reunaehdot. Teleyritykset investoivat Suomessa viestinverkkoihin vuosittain yli puoli miljardia euroa, ja mittavat investoinnit edellyttävät sääntelyltä erityistä tarkkarajaisuutta ja oikeusvarmuudellista ennustettavuutta. Tästä syystä viestintäverkon kriittinen osa edellyttää riittävää tarkkarajaisuutta sen suhteen, mihin verkon osiin sääntelyä on tarkoituksenmukaista kohdistaa.

Tämän määrittelyn tulee olla riittävän tarkkarajaista, selkeää ja ennustettavaa myös siitä syystä, että se ohjaa riittävällä tarkkuudella Liikenne- ja viestintävirastolle ehdotettavaa määräyksenantovaltuutta. Perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä on esimerkkinä viranomaisen norminantovallasta mainittu tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity merkittävää harkintavallan käyttöä (HE 1/1998 vp, s. 133). Määräyksessä on tarkoituksenmukaista säännellä teknisluonteisista seikoista, mutta sääntely voi olla ongelmallisia esimerkiksi, jos asetetaan taloudellisesti huomattavia rajoituksia tai velvoitteita, ja näitä koskeva lain delegointisäännös on liian yleisluontoinen.

Koska ehdotusta perustellaan EU:n yhteisellä riskiarviolla ja sitä koskevalla keinovalikoimalla, tulee kriittisiä verkon osia peilata siihen, miten muissa jäsenvaltiossa riskiarvioita ja keinovalikoimaa pannaan täytäntöön. Tämän lisäksi esimerkiksi 5G-matkaviestinverkon ydintä (5G Core) arvioitaessa tulisi ottaa huomioon se, miten sitä on kuvattu Euroopan tietoturvaviraston ENISAn raportissa.[1] Kriittisiä verkon osia eivät ole radioliityntäverkot (Radio Access Network RAN) ja siirtoverkot (transmission) ja niiden laitteet. Verkon kriittisiksi osiksi ei tulisi katsoa myöskään kiinteää liityntäverkkoa eikä kiinteän verkon asiakaspääte- ja liityntälaitteita vastaavasti kuin on todettu matkaviestinverkon osalta. Verkon kriittisiksi osiksi ei tulisi katsoa myöskään verkon reunalla olevia massatuotteita eli siellä sijaitsevia laitteita ja ohjelmia.                                                                                                                                             

Ehdotuksen mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä viestintäverkon kriittisten osien teknisestä määrittelystä. Koska kyse on teleyritysten kannalta keskeisestä määrittelytyöstä, määräyksen valmistelua on tarkoituksenmukaista tehdä alusta alkaen tiiviissä yhteistyössä teleyritysten kanssa.

Toimenpiteet

Ehdotuksen mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi velvoittaa viestintäverkon omistajan poistamaan kansallista turvallisuutta vaarantavan verkkolaitteen verkkonsa kriittisistä osista. Ehdotusta tulisi muuttaa vastaamaan SVPL:n häiriön korjausvelvollisuutta (273 §), jossa on portaittainen menettely. Korjaustoimenpiteet ovat ensisijaisesti operaattorin tehtävä, koska se tuntee parhaiten verkkonsa. Korjaustoimenpiteet pitää tehdä portaittain seuraavasti: ensin tunnistetaan ongelmakohta, sen jälkeen suunnitellaan liikenteen siirto varalaitteille, eristetään ongelma ja siirretään liikenne varalaitteille. Vasta tämän jälkeen voi ongelman poistaa. 

Liikenne- ja viestintäviraston päätös poistaa verkkolaite viestintäverkosta on oltava ehdottoman välttämätön ja viimesijainen keino. Tämän lisäksi poistamiselle tulee olla riittävän pitkä siirtymäaika verkon ja viestintäpalveluiden toimivuuden takaamiseksi.

Yhteistyö

Teleyrityksillä on alansa paras tietämys omista viestintäverkoistaan ja niiden tietoturvasta. Suomessa teleyrityksillä ja viranomisilla on erinomainen public-private-partnership-yhteistyö. Koska säännöksellä voidaan vahvasti puuttua teleyritysten omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen, tätä yhteistyötä ja teleyritysten asiantuntemusta tulee toimivaltaisten viranomaisten käyttää ja ottaa vastaan myös tässä asiassa. Esimerkiksi sääntelyn tarkoittamia uhkia ja niiden arvioita on tarkoituksenmukaista käsitellä luotetussa piirissä yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten ja teleyritysten kanssa. Viranomaisilla tulisi olla mahdollisuus luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä, jos tiedon luovuttaminen on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tai tiedon saajan etujen turvaamiseksi. Vastaavista tiedonluovutusoikeudesta on säädetty esimerkiksi siviilitiedustelulain 16 §:ssä ja sotilastiedustelulain 74 §:ssä

Soveltamisala

Ehdotuksen mukaan lähtökohtaisesti soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät suljetut verkot ja paikalliset verkot eli mikro-operaattorit, elleivät ne ole pykälän 2 momentin mukaisia kriittisiä toimijoita. Säännöstä tulisi jatkovalmistelussa muuttaa siten, että ne koskevat kaikkia kriittisiä toimijoita riippumatta siitä, ovatko ne yleisessä viestintäverkossa vai eivät. Viestintäverkkojen kansallinen turvallisuus ei koske pelkästään yleisiä verkkoja, vaan yhtä lailla suljettuja verkkoja. Viestintäverkot ovat tavalla toisella yhteydessä ulkomaailmaan riippumatta siitä, onko verkossa sen käyttäjille tarjottava palvelu katsottavissa yleiseksi teletoiminnaksi vai ei. Vaikka yhteiskunnan kannalta tärkeän toiminnan suljettu verkko olisi eristetty yleisestä televerkosta, on siihen mahdollista kohdistaa tiedustelu- ja vahingoittamistoimia siitä huolimatta. Käytännössä näin on tapahtunutkin, kun haittaohjelmalla on kyetty tuhoamaan erään maan ydinpolttoaineen rikastamiseen käytettävät laitokset, vaikka laitoksia ei ollut liitetty Internetiin. Sääntelyehdotuksen tarkoituksen ja tavoitteen toteuttamiseksi verkkoja tulisi säännellä yhdenmukaisesti.  

Kustannukset

Säännöksessä tai sen perusteluissa ei ole otettu kantaa kustannusten korvaamiseen teleyrityksille tilanteessa, jossa Liikenne- ja viestintävirasto velvoittaa poistamaan verkkolaitteen verkosta. Teleyrityksen omaisuudensuojan kannalta asiasta tulisi säätää myös tässä yhteydessä varsinkin tilanteissa, joissa verkkolaite on täyttänyt sen investointi-, sijoittamis- tai käyttöönottohetkellä lain, määräysten tai standardien vaatimukset. Yksi vaihtoehto voisi olla viittaussäännös, mitä SVPL:n varautumisesta aiheutuvista kustannuksista säädetään (298 §).  Korvauksen tulee kattaa paitsi laitteen poisto, myös uusi laite sekä näistä aiheutuvat työt.

[1] ENISA Threat Landscape For 5G-Networks 2019 5g-matkaviestinverkon ytimen määritelmä (s. 19 kuva 2 ja sivu 20 kuva 3) perustuu 3rd Generation Partnership Projectin (3GPP) määritelmään .

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

24.1.2020

FiComin lausunto Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arviointiohjelmasta

Liikenne- ja viestintäministeriölle

 

Onko arvioinnin lähestymistapaan tai menetelmiin kommentteja tai kehittämistarpeita?

FiCom kommentoi yleisesti kohtia 5.5 ja 5.6 sekä niissä olevia kirjauksia viestintäverkoista ja tietoturvasta. Kuten arvioinnissa muun muassa todetaan liikennejärjestelmän vaikutukset energiaverkkoihin liittyvät automaation edellytyksiin, häiriönhallinnan ja liikenteen seurannan edellytyksiin. Yleisesti voidaan todeta, että vuonna 2018 laaditussa digitaalisen infrastruktuurin strategiassa on hyvät lähtökohdat liikenteen ja viestinverkkojen tarpeiden yhteensovittamiselle.

Vaikutusten arvioinnin kysymyksenasettelu on ymmärrettävä aiheen tematiikka huomioiden, mutta on syytä tiedostaa, että yleistä teletoimintaa varten rakennetut viestintäverkot ovat rakentuneet lähtökohtaisesti yleiseen käyttötarkoitukseen kaikkien käyttäjien tarpeisiin, ei pelkästään yhden järjestelmän tai kohteen mukaisesti. Tässä on myös syytä huomioida verkolle ja niiden toimijoille tulevat vaatimukset mm. verkkoneutraliteetista.

Viestintäverkkojen osalta on syytä nostaa erikseen esille se, että niiden rakentaminen edellyttää rakentamis- ja sijoituslupia ja sopimuksia sekä julkisen että yksityisen sektorin kanssa taikka valtion omistamien liikelaitosten tai yritysten kanssa. Toisin sanoen viestinverkkojen rakentaminen edellyttää yhteensovittamista lukuisten eri tahojen kanssa. Matkaviestinverkkojen tukiasemien erityiskysymyksenä on myös niiden sähkönsaanti ja kuidutus, joka tulee korostumaan 5G-piensolutukiasemien sijoittamisoikeudessa erityisesti julkisen sektorin omistamissa tai hallinnoimissa rakennelmissa kuten valopylväissä. Viestintäverkkojen ja niihin liittyvissä laitteissa tai rakennelmissa olevat tekniset vaatimukset ovat usein kansainvälisen tason asioita kuten standardit, jotka tulee huomioida kansallisessa valmistelussa.

Tietoturvallisuudessa ei ole kysymys yksinomaan viestintäverkkojen tai tietoliikenteen turvallisuudesta vaan siinä tulee huomioida myös ohjelmistot ja sovellukset sekä niiden ylläpito, päivitykset ja elinkaari. Tähän tietoturvaan liittyvään kokonaisuuteen kuuluvat myös eri järjestelmien ja rekistereiden pääsyyn liittyvä tietoturva sekä verkkoympäristössä tapahtuva kaivu- ja rakentamistoiminta.

FiCom kannattaa ehdotusta siitä, että liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutuksia sekä viestintäverkkoihin että niiden tietoturvaan liittyviä selvitetään asiantuntija-arvioina. FiCom ehdottaa, että näissä selvityksissä tulee olla mukana tai vähintään kuulla myös teleyritysten edustajia.   

Huomioidaanko vaikutusten arvioinnissa valtakunnallisen liikennejärjestelmän kehittämisen näkökulmat kattavasti?

Liikenne- ja viestintäministeriössä on parhailla valmisteltavana ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategia ja sen yhtenä alatyöryhmänä toimii Infra-ryhmä. Tämän strategian ja sen alatyöryhmien selvityksiä ja keinoja on syytä tarkastellessa myös liikennejärjestelmäsuunnitelman ja sen vaikutusten arvioinnissa valmistelun yhteydessä.  

Minkä tyyppistä vuorovaikutusta ja viestintää toivot valtakunnallisen liikennejärjestelmä-suunnitelman valmistelun aikana?

Kaikissa viestintäverkkoihin liittyvissä kysymyksissä tulee olla mukana tai vähintään kuulla myös teleyritysten edustajia.

 

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

16.1.2020

FiComin lausunto sähköisen viestintäpalvelulain HE-luonnoksesta

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta sähköisen viestinnän palvelulain (SVPL) ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta. FiCom kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta ja toteaa seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit

  • Luonnoksessa on onnistuttu melko hyvin implementoimaan direktiivin säännökset huolimatta niiden vaikeaselkoisuudesta.
  • Valmistelun yhtenä tavoitteena oli Suomi-lisien poistaminen, jossa ei ole onnistuttu, sillä luonnokseen on sisällytetty direktiiveistä riippumatonta kansallista lisäsääntelyä, eikä aiempaa kansallista sääntelyä ole kevennetty.
  • Yrityksiin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset ovat sekä kertaluontoisina että pysyvinä erittäin raskaita. Erityisesti kansallista lisäsääntelyn tarvetta ja sen aiheuttamia kustannuksia tulee arvioida uudelleen ja kokonaisuutena. Myös yritysten pysyvä hallinnollinen taakka kasvaa, ja eri säädösten päällekkäisyyksiä tulee arvioida ja poistaa tarpeettomat.
  • Ehdotus, joka koskee paikallisen yleisen teletoiminnan harjoittamista ilman toimilupaa, on uutta ja aiemmasta poikkeavaa sääntelyä. Taajuuksien käytön yleiseen teletoimintaan tulisi olla aina toimiluvan varaista, ja luvasta päättää valtioneuvosto. Ehdotus tulisi poistaa tai sitä tulee täsmentää jatkovalmistelussa huomattavasti.
  • Tukiasematiheyteen ja verkon välityskykyyn liittyvää verkkoteknistä yhteysnopeutta koskeva vaatimus on uusi ja yllättävä ehdotus, josta ei ilmene, mitä ongelmaa sillä pyritään ratkaisemaan. Ehdotus aiheuttaisi erittäin huomattavia kustannuksia yrityksille ja se tulisi poistaa jatkovalmistelussa.
  • Huomattavaa markkinavoimaa (HMV) koskevaa sääntelyä tulee jatkovalmistelussa selkeyttää ja täsmentää erityisesti vähittäismarkkinavelvoitteiden, sitoumusmenettelyn ja kuparinpoistopykälän osalta.
  • Yritysnumeroiden hintasääntelyä ja tuotteistamista koskeva ehdotus on poikkeuksellinen ja yksipuolisesti perusteltu, ja se tulisi poistaa.
  • Yleispalvelun yhteysnopeutta koskeva 150 prosentin nosto ei vastaa tarkoituksenmukaista yhteysnopeutta koskevan selvityksen lopputulosta. Ehdotetun nopeuden noston kustannusvaikutus olisi kymmeniä miljoonia euroja, ja se edellyttäisi korvausten kustantamista valtion varoista. Yhteysnopeutta ja sitä koskevia laatuvaatimuksia tulee keventää huomattavasti.
  • Käyttäjän oikeuksien sääntelyn soveltamisalaa tulee muuttaa koskemaan ensisijaisesti kuluttajia eikä tilaajia.
  • Suodattamista koskevan 185 §:n määräyksen soveltamisala on hyvin ongelmallinen, ja siihen mahtuu laaja joukko rikosnimikkeitä, joten soveltamisalan rajaaminen tulee muuttaa rikospykäläkohtaiseksi. Sääntelyn nojalla annettavien määräysten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia.
  • Riippumattomalla asiantuntijalla teetetty tekninen turvallisuus- ja toimivuustarkastus tulee kattaa tietoyhteiskuntamaksulla, jos tarkastuksen kohde on tietoyhteiskuntamaksuvelvollinen.
  • Sijoittamisoikeus tulisi olla heti täytäntöönpantavissa. Lisäksi viestintäverkon siirtoa, suojaamista ja poistamista vaativan tahon tulee maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti maksaa toimenpidekustannukset.
  • Viranomaisten avustamisesta aiheutuvat kustannukset tulee korvata.
  • Videonjakoalustapalvelun määritelmää ei SVPL:ssä tule laajentaa siitä, miten se AVMS-direktiivissä on määritelty.
  • Kaapelitelevisioverkon siirtovelvollisuuksia tulee tarkastella jo ennen vuotta 2021, koska velvollisuudet eivät ole enää välttämättömiä tai kohtuullisia. Julkisen palvelun radio-ohjelmistojen siirtovelvoite estää kaapelilaajakaistan tehokkaamman kehittämisen.
  • Ehdotettu lain voimaantuloaika 19.9.2020 on erittäin ongelmallinen lukuisten uusien velvoitteiden takia, joten lain voimaantuloa tulisi lykätä.

Yleistä

FiComin lausunto keskittyy teledirektiivin implementoinnin osalta taajuuksia, huomattavaa markkinavoimaa (HMV), yleispalvelua, käyttäjän oikeuksia ja siirtovelvollisuutta (must carry) koskevaan sääntelyyn. Lisäksi erityiskysymyksenä nostetaan esille suodattamista eli tiedon saannin estoa koskeva määräys. Audiovisuaalista mediapalvelua (AVMS) koskevan sääntelyn osalta lausunto painottuu videonjakoalustapalvelua koskevaan määritelmään.

Ottaen huomioon teledirektiiviä koskevien säännösten vaikeaselkoisuuden ja seikkaperäisyyden, on niiden implementoinnissa onnistuttu varsin hyvin. Säädöshankkeen valmistelu on ollut pääosin avointa, ja valmisteluvaiheessa on järjestetty lukuisia kuulemistilaisuuksia sekä laadittu useita taustaselvityksiä. Kaikki valmisteluvaiheen materiaali on ollut hankesivuilla yleisesti saatavilla ja käytettävissä. Esitysluonnoksesta ilmenee, että tehtyjä taustavalmisteluita on pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon. Valitettavasti kuitenkin eräitä keskeisiä ja merkittäviä kansallisia lisäsääntelyehdotuksia ei ole valmisteltu avoimesti, vaan ne ovat tulleet esille vasta esitysluonnoksen yhteydessä. Tällaisia ovat yleisen teletoiminnan harjoittaminen paikallisesti ilman toimilupaa, verkkoteknistä yhteysnopeutta koskeva ehtovaatimus ja yritysnumeroiden hintasääntely.

Teledirektiivin tietyt artiklat ovat hyvin yksityiskohtaisia eivätkä lähtökohtaisesti mahdollista kansallista liikkumavaraa. Tämä näkyy luonnoksessa väistämättä sääntelyn vaikeaselkoisuutena esimerkiksi huippunopeiden verkkoyhteyksien edistämistä koskevissa uusissa 81 a – 81 c §:ssä. Lisäksi joissakin luonnoksen kohdissa perustelut ovat melko suppeat tai vain toistavat kyseisen pykäläehdotuksen, joten jatkovalmistelussa säännösten perusteluja tulee täydentää.

Esitysluonnokseen on tuotu kansallista lisäsääntelyä ilman, että perustellaan, mitä ongelmaa sillä pyritään ratkaisemaan. Sääntelyn tulisi kuitenkin olla mahdollistaja ja viimesijainen keino mahdollisen ongelman ratkaisemiseksi. Esimerkiksi matkaviestiverkon yhteysnopeutta ja puhelinverkon käytöstä perittävää korvausta koskevat ehdotukset ovat yllättäviä, koska kyseiset asiat eivät ole nousseet valmisteluvaiheessa lainkaan esille. Niissä tilanteissa, joissa direktiivi mahdollistaa kansallista liikkumavaraa, sitä on hyödynnetty monessa kohdin teleyrityksille velvoittavaan suuntaan, kuten yleispalvelua ja käyttäjien oikeuksia koskevissa osioissa, joissa sääntely on jo ennestään raskasta ja yrityksiä velvoittavaa. On tärkeää, että kansallinen lisäsääntely kohdistetaan vain sinne, missä se on tarpeellista markkinaongelmien ratkaisemiseksi, ja ehdotuksessa tulisi pitäytyä sen alkuperäisen tavoitteen mukaisesti minimisääntelyssä.

Yritysvaikutuksista

Esitysluonnoksen yritysvaikutusten arviointi on pistemäistä ja asiakohtaista huomioimatta muutosehdotusten kokonaisvaikutuksia. Pelkästään yleispalvelunopeuden nosto, verkkotoimiluvan yhteysnopeutta koskeva ehto (eli tukiasemien kapasiteetti ja tiheys), yritysnumeroiden hintasääntely ja mahdollinen vaatimus kupariverkon korvaamisesta kuidulla jo itsessään olisivat kertavaikutuksiltaan keskeisille toimijoille yhteensä lähes sata miljoonaa euroa ja vuosittaisina kustannuksina kymmeniä miljoonia euroja. Tästäkin syystä kolmesta ensin mainitusta kansallisista sääntelyvelvoitteista tulisi luopua tai niitä tulisi lieventää huomattavasti. Vaikutusarvioinneissa tulisi tarkemmin ja tiivistetysti huomioida HE-esityksen kokonaisvaikutukset yrityksille.

Toisenlaisena esimerkkinä kustannusvaikutuksista voidaan nostaa käyttäjän oikeudet. Esitysluonnoksessa todetaan osana käyttäjän ja tilaajan oikeuksiin liittyvien säännösehdotusten taloudellisten vaikutusten arviota seuraavasti: "Teledirektiivin uusien laajojen ennakkotietovaatimusten ja vaatimuksen sopimustiivistelmästä arvioidaan lisäävän jossain määrin teleyritysten hallinnollista taakkaa."[1] Vaikka tältä osin kyse on täysharmonisoivan sääntelyn täytäntöönpanosta, on kuitenkin hyvä huomata, että mainitut vaatimukset aiheuttavat yrityksille etenkin lyhyellä aikavälillä merkittäviä järjestelmien ja myyntikanavien kehittämiseen liittyviä kustannuksia sekä kasvattaa yritysten pysyvää hallinnollista taakkaa. Erityisen hankalaksi säännösten mukaisiin muutoksiin ryhtymisen tekee se, että alan kuluttajakaupassa noudatettavat ennakkotietovaatimukset ovat kokonaisuutena sekavat erityisesti näiden uusien muutosten myötä. Yritysten on sovitettava yhteen kuluttajansuojalain 2 luvun sekä etäkaupassa 6 luvun ja lisäksi alakohtaisen erityissääntelyn vaatimukset.

Ehdotettu 106 b § edellyttää, että kuluttajalle annetaan jo ennen sopimuksen tekemistä kaksi erillistä kirjallista dokumenttia (ennakkotiedot ja sopimustiivistelmä). Lisäksi viimeistään sopimuksen tekemisen jälkeen tulee kuluttajalle antaa täydelliset sopimusehdot sekä alalla yleisessä etämyynnissä tilausvahvistus. On ilmeistä, että näiden kaikkien vaatimusten yhteensovittaminen ja samalla hyvän ja selkeän asiakaskokemuksen tarjoaminen on haastavaa. Lainsäätäjän tulisikin arvioida vielä kaikki kuluttajasopimuksen tekoa edeltävät ja seuraavat tiedonantovelvollisuudet kokonaisuutena ja poistaa tarpeettomia päällekkäisyyksiä mahdollisuuksien mukaan. Yksinkertaiset ja selkeät menettelytavat ovat myös kuluttajien etu. Myös selkeät kannanotot siitä, milloin SVPL:n kirjatun velvollisuuden täyttäminen suoraan täyttää myös kuluttajansuojalain vaatimukset, ovat tarpeen.[2] Asia on erityisen tärkeä yritysten oikeusturvan kannalta, sillä kuluttaja-asiamiehelle on ehdotettu uutena toimivaltuutena seuraamusmaksun määräämistä muun muassa tilanteissa, joissa yritys rikkoo tai laiminlyö 106 b:ssä mainittuja kuluttajansuojalain pykäliä 2:8a ja 6:9.[3]

Taajuudet

Suomessa taajuuspolitiikka on ollut erinomaisen onnistunutta, ja osin sen vuoksi Suomi on edelläkävijä mobiilidatayhteyksissä ja niiden käytössä. Mobiilidatan käyttö lähes tuplaantuu edelleen vuosittain. Datan käyttö kertoo siitä, että verkkojen kattavuus, laatu ja mobiilipalvelujen saatavuus ovat erinomaisella tasolla ja palveluiden hinnoittelu on erittäin asiakasystävällistä. Toimivaa taajuuspolitiikkaa tulee jatkaa, sillä se hyödyttää koko Suomea ja kaikkia käyttäjiä.

Mobiilipalvelujen käyttäminen edellyttää, että toimijoille osoitetaan ja myönnetään jatkossakin riittävästi taajuuksia. Mobiiliverkot ovat Suomessa rakentuneet markkinaehtoisesti ja markkina on osoittanut toimivuutensa, joten jatkossakin keskeisimmät langattoman laajakaistan taajuudet ja toimiluvat on tarpeellista osoittaa yleistä teletoimintaa harjoittaville kaupallisille toimijoille.

6 § Yleisen ja vähäisen paikallisen verkkopalvelun tarjoaminen ilman toimilupaa
Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että jatkossa olisi mahdollista harjoittaa toimiluvasta vapaata yleistä teletoimintaa tarjoamalla vähäistä paikallista verkkopalvelua rajatulla alueella, kuten kaupunginosassa tai kylässä. Säännös on uusi ja poikkeaa nykyisestä. Uuden säännöksen mukaan yleistä matkaviestinverkon teletoimintaa voisi harjoittaa pelkällä radioluvalla ja ilman valtioneuvoston myöntämää toimilupaa. Tällainen ehdotus ei valmisteluvaiheessa ole noussut esille, joten näin merkittävä muutos esitysluonnosvaiheessa on jopa yllättävä.

Taajuuksien käyttö yleiseen teletoimintaan tulisi olla aina toimiluvan varaista, ja luvasta päättää valtioneuvosto.  Tällöin pystytään parhaiten arvioimaan taajuustehokkuus sekä kilpailu- ja turvallisuusnäkökohdat.

Ehdotuksen perustelut ovat melko suppeat, eikä niissä ole tarkemmin avattu sääntelyn tarvetta ja sitä, mitä sääntelyllä tavoitellaan. Ehdotusta perustellaan sillä, että kyseessä olisi vastaavanlainen poikkeus kuin mitä samassa pykälässä oleva joukkoviestintäverkkoja koskeva poikkeussäännös on. Nyt ehdotettua ”Yleisen ja vähäisen paikallisen verkkopalvelun tarjoaminen ilman toimilupaa” -poikkeusta ja joukkoviestintäverkkoja koskevaa poikkeusta ei FiComin näkemyksen mukaan voi rinnastaa, koska jälkimmäiselle on asetettu ehtoja mm. toiminnan keston ja lähettimen tehon sekä hyvin suppean aluerajauksen osalta. Ehdotettu säännös tulisi aiheuttamaan sen soveltamisessa aina tulkintaongelmia siitä, mikä on vähäistä ja mikä on paikallista. Paikallista, rajattua verkkotoimintaa voi harjoittaa jo nykyisin eri tavoin, mutta ehdotuksesta ei ilmene, mikä lisäarvo ehdotuksen laajentamisella yleiseen teletoimintaan olisi.

Tällaista merkittävää päätöksentekoa taajuuksien jaosta ei tulisi delegoida ”alemmanasteiselle” viranomaiselle. Kuitenkin jos ehdotusta ei poisteta jatkovalmistelussa, tulisi radioluvassa jatkossa määritellä seikkaperäiset edellytykset muun muassa ehdotetun toiminnan häiriöttömyyden, tehokkaan käytön ja mahdollisen yhteenliittämisen takaamiseksi siten, että pelkän radioluvan nojalla operoiva toimija vastaa esimerkiksi häiriöistä ja mahdollisista yhteenliittämis- ja muista kustannuksista.

Ehdotusta ja sen perusteluja tulee joko täsmentää huomattavasti tai se tulee poistaa jatkovalmistelussa kokonaan.

16 § Verkkotoimiluvan ehdot
FiCom kannattaa ehdotettuja toimilupakausien kestoja. Verkon rakentamiseen tehtävät investoinnit ovat erittäin huomattavia, joten riittävän pitkät toimilupakaudet ovat aivan keskeinen edellytys investoinneille ja innovaatioille. Lyhyempiä toimilupa-aikoja on mahdollista myöntää pykälästä ilmenevillä poikkeuksilla, kuten niiden voimassaoloaikojen samanaikaisella päättymisellä. Kohtaa ei ole avattu perusteluissa lainkaan, joten esitystä tulee tältä osin täydentää jatkovalmistelussa. Tämän poikkeuksen käyttämiselle tulee olla sitä painavampia perusteita, mitä lyhyempi toimilupakausi olisi.

Luonnoksessa ehdotetaan, että toimilupaan voitaisiin liittää verkkoteknistä yhteysnopeutta koskevia ehtoja, jotka vaikuttavat tukiasematiheyteen ja verkon välityskykyyn. Ehdotus on uusi, eikä se ole ollut aiemmin valmisteluvaiheessa esillä. Kyse on erittäin merkittävästä ehdotuksesta, koska ehto ja sen asettaminen sekä ehdotettu liikenne- ja viestintäviraston määräyksenantovalta lisäävät merkittävästi yritysten kustannuksia. Ehdotuksesta ei ilmene, mitä ongelmaa sillä pyritään taklaamaan, eikä siitä ole myöskään tehty vaikutusarviointia. Perusteluissa oleva maininta siitä, että määrittelyllä ohjataan teleyrityksiä viestintäverkkojen rakentamisessa vaaditun peittoalueen osalta, on erikoinen tilanteessa, jossa suomalaiset mobiiliverkot ovat maailman huippua niin kattavuudeltaan kuin laadultaankin. Ilman toimilupaa toimivalla ei ole vastaavia vaatimuksia, joten ehdotus ei ole syrjimätön ja tasapuolinen.

FiCom esittää ehdotusta poistettavaksi tarpeettomana.

17 a § Toimiluvan jatkaminen ja 17 b § uusiminen
FiCom kannattaa esitettyjä ehdotuksia, koska ne voivat olla hyvinkin merkittäviä verkkoinvestointien kannalta. Ehdotuksia tulisi kuitenkin joiltakin osin täydentää. Jatkamista koskevaa säännöstä tulisi täydentää siten, että siinä säädettäisiin takaraja, milloin valtioneuvoston tulee antaa ilmoitus toimiluvan jatkamisesta. Esimerkiksi säännöksen 1 momenttia voisi täydentää seuraavasti:

”Valtioneuvosto arvioi viimeistään kaksi vuotta ennen ja antaa päätöksen viimeistään vuotta ennen 16 §:n 1 – 2 momentissa säädettyä…”.

Jatkamista koskevasta ehdotuksesta ja sen perusteluista ei ilmene jatkamisen juridinen muoto, mutta ilmeisesti kyse on valtioneuvoston päätösasiasta, josta on SVPL 345 §:n mukainen valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tästäkin syystä ehdotukseen olisi tarkoituksenmukaista lisätä takarajaa koskeva täydennys, jotta mahdollinen valituskäsittely ehtisi päättyä ennen alkuperäisen toimilupakauden päättymistä.

Jatkamisen esteeksi on ehdotuksessa mainittu Liikenne- ja viestintävirastossa vireillä oleva 42 luvun mukainen valvontapäätös. FiCom pitää perustetta liian laveana ja avoimena, koska se mahdollistaa minkä tahansa vireillä olevana tapauksen toimiluvan jatkamisen esteeksi. Käytännössä 42 luvun mukaisia tapauksia teleyrityksiä kohtaan on vireillä lähes jatkuvasti. Ehdotusta tulisi muuttaa toimilupaehtojen rikkomiseen liittyväksi ja siten, ettei osoitettuja rikkeitä tai laiminlyöntejä ole korjattu määräaikaan mennessä, esimerkiksi seuraavasti:

”2) Liikenne- ja viestintävirastossa ei ole vireillä lain 16 §:n perustuva lain 42 luvussa säädetty valvontapäätös… virheen tai laiminlyönnin vuoksi, jota ei ole korjattu asetetussa määräajassa”.

FiCom kiinnittää huomiota siihen, että erityistä kuulemisvelvollisuutta koskevassa 310 §:n luettelossa ei ole toimiluvan jatkamista koskevaa kohtaa, uusiminen kylläkin.

Uusimista koskevaa säännöstä FiCom esittää täydennettäväksi kuten jatkamisenkin osalta niin, että säännöksestä ilmenee takaraja, jolloin uusimista koskeva valtioneuvoston päätös on viimeistään annettava.

”…aikaisintaan 5 vuotta ennen ja antaa päätöksen viimeistään vuotta ennen 16 §:n 1 – 2 momentissa …”

20 § Taajuuksien käyttöoikeuksien vuokraaminen
FiCom esittää, että ehdotusta täydennettäisiin tai selkeytettäisiin siten, että siinä mahdollistettaisiin paikallinen tai alueellinen taajuuksien käyttöoikeuksien vuokraaminen.

7 a § Vertaisarvioinmenettely
FiCom ehdottaa säännökseen lisättäväksi, että toimialaa tulee kuulla, jos liikenne- ja viestintäministeriö pyytää komission radiotaajuuspolitiikkaryhmää järjestämään vertaisarviointimenettelyn.

Huomattava markkinavoima (HMV)

53 a § Ainoastaan tukkumarkkinoilla toimivalle huomattavan markkinavoiman yritykselle asetettavat velvollisuudet
Pykäläehdotuksen perusteluissa todetaan, että yritystä voitaisiin pitää ainoastaan tukkumarkkinoilla toimivana, jos se ei toimisi lainkaan vähittäismarkkinoilla. Ehdon täyttyminen edellyttäisi perustelujen mukaan sitä, että mikään yrityksen omistamista yhtiöistä tai liiketoimintayksiköistä tai mikään saman lopullisen omistajan tai osakkaan määräysvallassa oleva yritys ei harjoittaisi tai suunnittelisi harjoittavansa toimintaa millään vähittäismarkkinoilla.

Määritelmä poikkeaa kirjanpitolain mukaisesta yleisesti käytetystä konsernin määritelmästä. Tämä ei ole perustelua. Yritystä tulisi pitää ainoastaan tukkumarkkinoilla toimivana vain, jos mikään yrityksen kanssa samaan konserniin kuuluva yritys ei toimi millään vähittäismarkkinoilla. Näin ollen 53a §:n perusteluissa tulisi viitata suoraan kirjanpitolain mukaiseen konsernin määritelmään.

54 § Vähittäismarkkinoilla asetettavat velvollisuudet
Liikenne- ja viestintävirastolle esitetään uusia toimivaltuuksia muun muassa enimmäishintojen asettamiseen. Säännöksestä tulisi ilmetä, että tällaisten velvoitteiden asettaminen on hyvin poikkeuksellista. Kyseiset velvoitteet on poistettu Suomessa komission suosituksesta, joten sekä pykälää että sen perusteluja tulee tältä osin muuttaa. Säännöksen soveltamisen tulisi edellyttää, että markkinoilla on hyvin vakavia häiriöitä ja että velvoitteiden asettaminen on viimekätinen keino, ja niitä voi asettaa vasta, jos 2 momentin määräykset eivät ole poistaneet 1 momentissa todettuja ongelmia.

55 c § Muun kuin HMV:n perusteella asetettavat passiivisen infran ja paikallisen roamingin mukaiset velvoitteet
FiComin näkemyksen mukaan ei paikallista verkkovierailua koskevalle sääntelylle eikä sen mukaisesti asetettaville velvoitteille ole Suomessa tarvetta. Suomessa käyttäjillä ei ole ongelmia päästä mobiiliverkkoon tai käyttää sen palveluita. Mobiilipalveluiden vähittäismarkkinoilla kilpailutilanne on ollut erittäin toimiva ja palveluiden saatavuus käyttäjille erinomainen. Käyttäjien palveluiden saatavuutta turvaa viime kädessä yleispalvelusääntely, eivätkä käyttäjät ole missään tilanteissa vaarassa jäädä ilman yhteyksiä, joten paikallisen verkkovierailun tukkutason yleispalvelulle ei myöskään ole tarvetta.

Jos verkkovierailua koskevaa kohtaa ei katsota mahdolliseksi poistaa jatkovalmistelun yhteydessä, tulee sen perusteluja avata ja kuvata niissä Suomen mobiilimarkkinoiden tilannetta sekä sitä, mikä on ehdotuksen suhde yleispalvelusääntelyyn ja mitkä ovat ensisijaiset keinot taata palveluiden saatavuus käyttäjille. Epäselvää on myös, mitä paikallisella verkkovierailulla tarkoitetaan ja sen tarve, jos tarkoituksena on tarjota palveluja paikallisesti. Selvää on, että toimijoita tulee kohdella yhdenmukaisesti ja syrjimättömästi myös velvoitteiden ja oikeuksien osalta.

65 § Valtakunnallisten tilaajanumeroiden hinnoittelu
Ehdotuksen mukaan valtakunnallisten tilaajanumeroiden (ns. yritysnumerot) access-hintaa ei saisi jatkossa hinnoitella erikseen. Perusteluiden mukaan valtakunnalliset tilaajanumerot kuuluisivat normaaleihin puhepaketteihin tai rajattomiin liittymiin.  

FiCom pitää esitettyä ehdotusta erittäin huolestuttavana useastakin syystä. Ehdotuksella pyritään sen perusteluiden mukaan selkeästi sääntelemään vähittäishintoja, vaikka itse säännös koskee tukkuhintasääntelyä. Lisäksi perusteluissa kajotaan erittäin voimakkaasti teleyritysten tuotteistukseen ja siten vapaaseen kilpailuun, kun yritysnumerot siirtyisivät ehdotuksen mukaan puhepaketteihin. Esitetty mekanismi on aivan väärä, mikäli halutaan säännellä vähittäishintoja.

Perusteluissa esitetään, ettei markkinoilla ole tarjolla muita vaihtoehtoja. FiCom kummeksuu tällaista perustelua, koska siinä ei avattu markkinatilannetta eikä sitä, mitä muita vaihtoehtoja yritysnumeroita käyttävällä taholla on tarjota asiakkailleen. Vaihtoehtoja ovat tavallinen tilaajanumero, ilmaisnumero tai lisämaksullinen numero. Valtakunnallista tilaajanumeroa käyttävä taho, esimerkiksi valtion organisaatio, tekee itsenäisen valinnan siitä, millaista numeroa se haluaa asiakkailleen tarjota, joten sääntelykeinon valinta ja tarve voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Lisäksi on todettava, ettei valtakunnallisten tilaajanumeroiden rinnastaminen EU:n sisäisiin ulkomaanpuheluihin ole millään muotoa perusteltua. 

FiCom on kiinnittänyt huomioita myös perustelutekstin väitteeseen, että hinnoittelu olisi syrjivää kiinteiden ja matkaviestinliittymien kesken. FiComin näkemyksen mukaan väite on virheellinen, koska joidenkin teleyritysten yritysnumeroihin soittamisen hinnat[4] ovat samat sekä kiinteästä että mobiililiittymästä.

FiCom esittää ehdotuksen poistamista esityksen jatkovalmistelussa.  

81 a § Sitoumusmenettely
Ehdotuksen mukaan teleyritys voi välttää HMV-velvoitteet antamalla sitoumuksia, mutta Liikenne- ja viestintävirastolla olisi edelleen harkintavalta asettaa velvoitteita ottamatta sitoumuksia huomioon kokonaan tai osittain. Ehdotus ei tältä osin luo oikeusvarmuutta, joten viraston määräämien sitovien sitoumusten tulisi olla ensisijaisia ja vasta toissijaisesti, erityisen painavista syistä, virasto voisi määrätä velvoitteita markkina-analyysin perusteella. Luonnollisesti myös jälkikäteen asetettavat velvoitteet ovat mahdollisia, jos sitoumusta ei korjauskehotuksesta huolimatta noudateta, tai direktiivin mukaisesti tilanteissa, joissa todetaan vakavia markkinaongelmia asetetuista sitoumuksista huolimatta. Säännöksestä ja sen perusteluista ei suoraan ilmene, miten sitoumus käytännössä eroaa HMV-velvoitteista, paitsi etteivät velvoitteet ole viranomaisen määräämiä eikä niissä ole hintakattoa.

81 b § Yhteisinvestoinnit
Pykälän 1 momentin pääsäännön mukaan yritys voisi sitovalla yhteisinvestointisopimuksella välttää HMV-velvollisuudet, mutta 2 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi kuitenkin asettaa yritykselle 8-10 luvun mukaisia velvollisuuksia. Velvoitteiden asettamisen tulisi ensisijaisesti kohdistua jälkikäteen sellaisiin havaittuihin, merkittäviin markkinaongelmiin, jotka eivät ole poistuneet mahdollisista korjaustoimenpiteistä huolimatta.

Säännöksen monimutkaisuutta kuvaa se, että on jossain määrin epäselvää, tuleeko ennen yhteisinvestointisopimusta antaa 81 a §:ssä tarkoitettu sitoumus. Erikoista on se, että myös tässä pykälässä säädetään korvattavasta verkosta, mutta pykälän verkkoon pääsyä koskevat ehdot ovat erilaiset kuin mitä 81 c §:ssä säädetään. Sääntelyn raskauden ja ankarien velvoitteiden takia jää nähtäväksi, tullaanko sen perusteella tekemään yhteisinvestointeja.

81 c § Kupariverkon poistaminen tai korvaaminen
HMV-yrityksen poistaessa tai korvatessa vanhaa kupariverkkoa tulisi sen tehdä kuusi kuukautta ennen aiottua toimenpidettä ilmoitus Liikenne- ja viestintävirastolle.  Virasto voisi ennen ilmoitettua aloituspäivää asettaa tiettyjä ehtoja ja velvollisuuksia. FiCom esittää säännöksen täydentämistä siten, että virastolle asetetaan aika tai takaraja (esim. kahden kuukauden kuluessa saamastaan ilmoituksesta), johon mennessä sen tulee reagoida saamaansa ilmoitukseen. Lisäksi säännöstä tulisi täydentää ilmoituskynnyksellä, joka rajaisi pienet hankkeet ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle. Muutoin säännöksen soveltaminen johtaisi erittäin raskaaseen hallinnolliseen taakkaan sekä teleyritykselle että valvontaviranomaiselle ja kasvattaisi tarpeettomasti näiden kustannuksia. Rajaus voisi perustua tosiasialliseen tilaajamäärään ja/tai verkon pituuteen.

Merkittävä osa kupariverkon puruista aiheutuu teleyritysten vaikutusvallan ulottumattomissa olevista syistä. Sähköyhtiöiden purkaessa pylväsverkkojaan tulee tästä tieto teleyrityksille joissain tilanteissa varsin myöhään. Vaikka ilmoitusaika näissä tilanteissa ei sääntelyn perusteella olisikaan kuusi kuukautta, voi tilanne olla käytännössä se, ettei mitään muita mahdollisuuksia ole kuin korvata alueen palvelut langattomilla ratkaisuilla.

Direktiivin sanamuodosta huolimatta FiCom pitää hyvänä, että säännöksessä ja sen perusteluissa on pyritty huomioimaan markkinoiden kilpailudynamiikka ja teknologiariippumaton palveluiden tarjonta käyttäjille. Ehdotuksen perusteluja olisi hyvä täydentää avaamalla vielä enemmän Suomen telepalvelumarkkinaa, jossa käyttäjien saatavilla on kattavasti kilpailtuja viestintäpalveluja. 

Kuten esityksen luonnoksen vaikutusarvioinnissa todetaan, kohtuuttomat ehdot ja velvoitteet voivat toimia säännöksen tarkoituksen vastaisesti, mikä ei olisi kenenkään etu. Velvoitteiden asettamisen edellytyksinä tulisi perusteluissa tuoda esille se, kuinka paljon ja millä alueilla kotitalouksien palveluiden saatavuus voisi parantua eri teknologioilla toteutetuilla ratkaisuilla ja sekä se, että kilpailutilanne mahdollistaa käyttäjän valintamahdollisuuksien lisääntymisen.

Edellä esitetyn lisäksi FiCom ehdottaa, että ehdotuksen perusteluja tulisi täydentää siten, että purettava tai käytöstä poistettava kupariverkko voidaan teknologianeutraalisti korvata muilla verkkotekniikoilla ja -ratkaisuilla, joilla käyttäjien etu palvelujen saatavuuden osalta turvataan ja purettavalla alueella on teknologianeutraalia kilpailevaa toimintaa.

Yleispalvelu

Yleispalvelu-internetyhteyden nopeutta ehdotetaan nostettavaksi 150 prosentilla nykyisestä 2 Mbit/s -nopeudesta 5 Mbit/s-nopeuteen. Teetetyt selvitykset eivät tue nopeuden nostoa. Esimerkiksi Liikenne- ja viestintäviraston selvityksen mukaan direktiivin edellyttämät palvelut ovat toteutettavissa nykyisellä yleispalvelunopeudella. Numeerisen yhteysnopeuden ei tule olla itseisarvo, vaan tärkeää on palveluiden saatavuus.

Taloudellisen selvityksen ja luonnosehdotuksen perusteluiden mukaan ehdotettu nopeus nostaisi merkittävästi yleispalveluyritysten kustannuksia: peittovaatimuksista riippuen kustannus olisi n. 10 – 22 miljoonaa euroa, millä parannettaisiin vain joidenkin satojen asuntojen yhteyksien saatavuutta. Kyse olisi suhteettomasta velvoitteesta. Jos ehdotettu yhteysnopeus ja voimassa olevat laatuvaatimukset säilyvät ennallaan, on erittäin todennäköistä, että yleispalvelun kustannukset tulevat jatkossa korvattavaksi valtion varoista. Muutaman yksittäisten kotitalouden palvelun laadun parantamiseksi nopeuden noston ja siitä aiheutuvien uusien mastojen ja tukiasemien rakentamisen sijaan parempaan lopputulokseen päästään kaupallisilla ratkaisuilla, esimerkiksi ulkoisella antennilla ja siihen liitettävällä sisäisellä wifi-reitittimellä.

FiCom katsoo selvitysten ja erityisryhmien palautteen perusteella, että yleisen ja erityisryhmien yleispalvelunopeuden nostolle ei ole tarvetta. Jos yleistä yhteysnopeutta tulisi jostain syystä nostaa, sen tulisi kustannusvaikutukset huomioiden olla enintään 50 prosenttia nykyisestä eli 3 Mbit/s ja samalla voimassa olevat laatuvaatimukset tulisi poistaa.

Luonnoksen 87 §:n mukaan internetyhteyden nopeudesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Ennen asetuksen antamista Liikenne- ja viestintävirasto tekisi tarvittaessa säännöksen mukaisen selvityksen. Muilta osin selvityksen suhdetta ja erityisesti merkitystä asetuksen antamiseen ei ole lainkaan säädelty, mitä ei voi pitää tarkoituksenmukaisena. Säännöstä tulisi muuttaa siten, että asetuksessa tulisi huomioida tehty selvitys, josta poikkeaminen edellyttäisi erityisen poikkeuksellisia perusteita.

Yleispalvelusääntelyä sovellettaisiin paitsi kuluttajiin, myös pk-yrityksiin ja voittoa tavoittelemattomiin yhteisöihin. Direktiivi ei velvoita sääntelyn soveltamista muihin kuin kuluttajiin, mutta luonnoksessa tämä kansallinen liikkumavara on hyödynnetty täysimääräisesti. Sääntelyssä tulisi pitäytyä minimisääntelyn tasolla ja välttää kansallista liikkumavaraa varsinkin, kun samanaikaisesti esitetään yleispalvelunopeuden merkittävää nostoa. Tämä nostaisi yleispalvelun tuottamisen kustannuksia entisestään, kun otetaan lisäksi huomioon, että taloudellinen taustaselvitys koski ainoastaan kotitalouksia.

Luonnoksen 87 §:n 2 momentissa käytetään termiä tilaaja, vaikka soveltamisala ei koske tilaajia sen laajassa merkityksessä.

Käyttäjän oikeudet

Käyttäjien oikeuksia koskevaa sääntelyä ehdotetaan sovellettavaksi 106 §:n 1 momentin mukaan koskemaan kaikkia tilaajia. FiCom esittää, että soveltamisalan tulisi koskea lähtökohtaisesti ainoastaan kuluttajia ja muita tahoja vain, jos direktiivi sitä edellyttää, ja lisäksi jos muuta ei ole sovittu. Tätä tukee jo valmistelutyössä tehty selvitys. Selvityksessä tuotiin esiin, että myös viranomaisten suhtautuminen sääntelyn laajentamiseen kaikkiin tilaajiin on lähtökohtaisesti kielteistä ja jäisi viranomaisten näkemyksen mukaan myös tehottomaksi, jollei samalla luotaisi lisäresursseja vaativaa riidanratkaisumekanismia.[5] Alalla näyttää siis olevan selvä konsensus siitä, että sääntelyn lähtökohdaksi tulee ottaa sopimusvapaus, jota erityistä suojaa tarvitsevien luonnollisten henkilöiden osalta täydentää yleinen kuluttajansuojaoikeus sekä tarpeen mukaan erityissääntely. Tällainen sääntelyratkaisu olisi myös sopusoinnussa Suomen oikeusjärjestyksen keskeisten elementtien kanssa. Muillakaan aloilla ei tunneta yrityksiä koskevaa kuluttajansuojan kaltaista suojaa. Tältä osin selvityksessä todettiin nimenomaisesti, että kysymystä jonkinlaisesta pienyritysten suojaamisesta ei tule ratkaista erityislainsäädännössä, vaan laajemmassa koko kuluttajansuojalainsäädäntöä koskevassa tarkastelussa.[6]

Tilaajaa ja kuluttajia koskeva sääntely on monessa paikoin hyvin epäselvää. Hyviä esimerkkejä ovat sopimuksen irtisanomista (116 §) koskeva ehdotus sekä maksuvelvollisuuden alkaminen. Näistä säädellään sekä 109.2 §:ssä että 118.2 §:ssä, joista ensin mainittu koskee kuluttajaa ja toinen tilaajaa. Lisäksi viestintäpalvelun kestoa koskevassa, tilaajalle annettavassa ilmoituksessa (109.3 §) viitataan kuluttajasuojalainsäädäntöön, vaikka kyse voisi olla yritysten välisestä asiasta.

Sopimusehtojen ja tietojen julkaisemista koskevassa ehdotuksessa teleyritys velvoitetaan julkaisemaan numeroista riippumattomien henkilöiden välisten viestintäpalvelujen osalta tieto siitä, onko hätäpalvelujen käyttö mahdollista (129.1 §). Epäselvää on se, tuleeko tällaisen tiedon tarjota myös sellainen teleyritys, joka ei tarjoa numeroista riippumatonta viestintäpalvelua, tuleeko esimerkiksi toimiluvan saaneen teleyrityksen kertoa WhatsApp -palvelua koskevasta hätäpalvelujen käyttömahdollisuudesta. Direktiivi ja sen liite IX eivät tätä edellytä. Ehdotusta tulisi esityksen jatkovalmistelussa muuttaa direktiivin liitteen IX kohdan 2.5 sananmukaiseen muotoon (”Jos yritys on numeroista riippumattomien henkilöiden välisen viestintäpalveluiden tarjoaja, tieto siitä,...)

FiCom pitää valitettavana, että sääntelyä ei ole tässä yhteydessä kyetty selkeyttämään ja keventämään, vaan niin sanotut Suomi-lisät jäisivät lainsäädäntöön edelleen, vaikka teetetty selvitys mahdollistaisi keventämisen, esimerkiksi toimituksen viivästystä koskevassa sääntelyssä ja sopimuksen purkamisessa erääntyneiden maksujen vuoksi. Lisäksi selvityksen mukaan sopimusten muuttamista koskevan säännöksen palauttaminen silloisen viestintämarkkinalain muotoon, jossa olosuhteiden olennainen muuttuminen oikeuttaisi viestintäpalvelusopimuksen muuttamiseen, voisi olla tietyillä edellytyksillä mahdollista. 

Muuta

229 § Piensolutukiasemien sijoittaminen
Ehdotetut uudet säännökset ovat kannatettavia. Jotta säännöksen tarkoitus toteutuisi, tulisi sen koskea myös sähkönsyötön saantia, eli esimerkiksi oikeutta sijoittaa ja vetää tarvittavat sähköjohdot tai muut virtalähteet viranomaisen hallussa olevaan rakennelmaan.

233 § Päätös sijoittamisesta toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle tai rakennukseen
Lisäksi FiCom esittää, että sijoittamisoikeutta koskeva päätös olisi heti täytäntöönpantavissa valitusoikeudesta huolimatta, ellei hallinto-oikeus toisin päätä. Tämä muutos nopeuttaisi rakentamista ja yhteyksien saatavuutta.

”Jos sijoittamisesta ei päästä sopimukseen, kunnan rakennusvalvontaviranomainsen voi tulee teleyrityksen hakemuksesta päätöksellään antaa teleyritykselle sijoittamisoikeusden vahvistamalla 230 §:ssä tarkoitetun sijoittamissuunnitelman ja myöntää oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin sijoittamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus), jollei hallinto-oikeus toisin määrää. ”

235 a § Siirto-, suojaamis- ja poistamiskustannukset
Viestintäverkkojen rakentamisessa on ehdottoman keskeistä se, että sijoittamisoikeuden tulee olla pysyvää etenkin maakaapeloinnin osalta, koska kaapeleiden siirtäminen aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja ylimääräistä haittaa. Maakaapelin sijoittamisen pysyvyys ja ennakoitavuus ovat erityisen tärkeitä rakentamishankkeiden investointipäätöksissä ja reittisuunnittelussa. Tämä osaltaan edistäisi erittäin nopeiden verkojen rakentamista.

Kaapelin siirtämisen tai poistamisen tulisi aina olla ehdottoman välttämätöntä ja viimesijaista. Tällainen peruste voi esimerkiksi olla, jos kaapeli vaikeuttaa huomattavasti asemankaavan toteutumista tai kadunpitoa taikka tien siirtäminen tai parantaminen ehdottomasti edellyttää kaapelin siirtoa. Maankäyttö- ja rakennuslain 89.2 §:n momentin mukaan kunta tai se, jonka vastuulla yleisten alueiden toteuttaminen on, vastaa siirtokustannuksista, jollei ole kohtuullista edellyttää johdon, laitteen tai rakennelman omistajan tai haltijan vastaavan siirtokustannuksista kokonaan tai osittain taikka jollei siirtokustannusten jaosta ole toisin sovittu.

FiCom ehdottaa, että siirtoa, suojaamista tai poistoa vaativan tahon tulisikin maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti maksaa kustannukset, mutta kustannuksia voitaisiin kohtuullistaa huomioimalla siirrettävän johdon ikä.

Tästä syystä FiCom ehdottaa uutta säännöstä lisättäväksi esityksen jatkovalmistelussa.

”Teleyritys on velvollinen poistamaan, suojaamaan tai siirtämään 229 §:n 1 momentin mukaisen telekaapelin, radiomaston, tukiaseman sekä niihin liittyvän laitteen, rakennelman, kaapelin tai pylvään, jos alueen tai rakennuksen omistaja tai haltija katsoo, että vaadittu toimenpide on ehdottoman välttämätöntä.

Toimenpiteen pyytäjä vastaa kustannuksista sijoittamissopimusta tai -päätöksen tekemistä seuraavien kymmenen vuoden ajalta. Siitä eteenpäin toimenpiteen pyytäjän osuus kustannuksista vähenee lineaarisesti 2,5 prosentin vuosittaisella poistolla neljänkymmen vuoden ajan. Tämän jälkeen teleyritys vastaa kustannuksista, ellei muuta ole sovittu tai ellei se muusta syystä ole kohtuutonta. Teleyrityksen aloitteesta tapahtuvasta toimenpiteestä aiheutuvista kustannuksista vastaa teleyritys.”

244 § kohta 16
Liikenne- ja viestintäviraston määräys voisi esityksen mukaan koskea viestintäverkon peittoalueen teknistä määrittämistä. Ulkotilapeiton osalta määräyksenantovaltuus on suositeltava. Ehdotuksen mukaan määräyksellä voitaisiin antaa tarkemmat perusteet matkaviestinverkon lähettämien signaalien sisätilakuuluvuuden teknisestä määrittämisestä. Jatkovalmistelussa tulee selventää, mitä ehdotuksella tarkemmin tarkoitetaan ja mitä tahoa ehdotus koskee.

 

299 § 323 § Viranomaisten avustamiseksi hankittujen järjestelmien kustannukset
Viranomaisten avustamispyynnöt ovat lisääntyneet ja niistä aiheutuneet kustannukset ovat vastaavasti nousseet. Tästä syystä myös viranomaisen määräämästä toimenpiteestä tulisi saada korvaus kumotun viestintämarkkinalain 98 §:n mukaisesti, koska nämä toimenpiteet aiheuttavat teleyrityksille perusteettomia, heistä riippumattomia kustannuksia. Muutos on ajankohtainen myös tiedustelulakien kannalta. Vastaavasti 323.2 §:stä tulisi poistaa ’korvauksetta’-vaatimus.

Viranomaisten avustamisesta aiheutuneet kustannukset

Teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus yksinomaan viranomaisen avustamiseksi hankittujen järjestelmien, laitteistojen ja ohjelmistojen investoinneista ja ylläpidosta aiheutuneista välittömistä kustannuksista. Teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus myös viranomaisen määräämästä toimenpiteestä aiheutuneista välittömistä kustannuksista (lisäys). Kustannusten korvaamisesta päättää tarvittaessa Liikenne- ja viestintävirasto.

325 § Liikenne- ja viestintäviraston tarkastusoikeus
Ehdotuksen mukaan teleyritys vastaisi Liikenne- ja viestintäviraston ulkopuolisella asiantuntijalla teetetyn teknisen turvallisuustarkastuksen kustannuksista. Tätä perustellaan teledirektiivin vaatimuksella.

FiCom huomauttaa, että jo edellisen direktiivin aikana (puitedirektiivi 2009/140/EY 13 b artiklan 2 b kohta) on todettu, että yritys maksaa tarkastuksen kustannukset. Tietoyhteiskuntakaarta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 221/2013 s. 247) todettiin, että ”Myös Viestintäviraston lukuun toimivan riippumattoman asiantuntijan suorittama tarkastus katetaan tietoyhteiskuntamaksulla”. Koska direktiivi ei sisällöllisesti ole muuttunut, voimassa olevaa käytäntöä ja sääntelyä ei ole tarve muuttaa, paitsi sellaisten toimijoiden osalta, jotka eivät jatkossa suorittaisi tietoyhteiskuntamaksua. Säännöstä tulisi muuttaa seuraavasti:

”Riippumattomalla asiantuntijalla teetetty tekninen turvallisuus- ja toimivuustarkastus katetaan tietoyhteiskuntamaksulla, jos tarkastuksen kohde on tietoyhteiskuntamaksuvelvollinen. Jos tarkastettava ei maksa tietoyhteiskuntamaksua, maksaa tarkastettava yritys tarkastuksen kustannukset”.

Siirtymäajat

Luonnokseen sisältyy sääntelymuutoksia muun muassa yleispalvelunopeuden nostoon sekä käyttäjien oikeuksiin, jotka aiheuttavat teleyrityksissä muutostarpeita esimerkiksi asiakkaille toimitettaviin dokumentteihin, tietojärjestelmiin, myyntiprosesseihin sekä sisäiseen viestintään ja kouluttamiseen.

Tämän vuoksi tässä vaiheessa ehdotettu lain voimaantuloaika 19.9.2020 on erittäin ongelmallinen, eikä lain lopullisen sisällön varmistumisen ja velvoitteiden voimaantulon väliin jää riittävää aikaa. Tämän vuoksi ehdotamme, että lain voimaantuloa lykätään ehdotetusta vähintään direktiivin edellyttämään voimaantulohetkeen (21.12.2020) sekä yleispalvelunopeuden osalta 1.1.2022, jos sitä nostetaan voimassa olevasta nopeudesta.

Tiedon saannin estoa koskeva määräys

SVPL 185 § 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tiedon saannin estoa koskeva määräys voitaisiin tietyin edellytyksin kohdistaa myös tietoa välittävään teleyritykseen. Ehdotus ei liity direktiivien voimaansaattamiseen, vaan kyseessä on irrallinen, hallituksen esitykseen sen kansallisen valmistelun loppuvaiheessa poliisin tarpeista tuotu lisäys. Määräyksen kohdistaminen teleyritykseen edellyttäisi, että tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajaa ei pystyttäisi tunnistamaan tai että se sijaitsisi Suomen lainkäyttövallan ulkopuolella. Määräys olisi mahdollista antaa syyttäjän tai tutkinnanjohtajan hakemuksesta, mutta ei sen hakemuksesta, jonka oikeutta asia koskee. Määräys voitaisiin antaa vain, jos tiedon saannin estoa koskevien hyötyjen voitaisiin katsoa olevan merkittävästi suuremmat kuin verkon käyttäjien sananvapauteen tai muihin perusoikeuksiin kohdistuvat rajoitukset, eikä määräystä voitaisi pitää teleyrityksenkään näkökulmasta kohtuuttomana. Teleyritykselle tulisi aina varata tilaisuus tulla kuulluksi.

Teleyritykseen kohdistettu määräys ei saisi ehdotuksen mukaan vaarantaa kolmannen oikeutta lähettää ja vastaanottaa viestejä, ja se tulisi panna teknisesti täytäntöön niin, ettei verkon käyttäjien luottamuksellisen viestin salaisuuden suoja vaarannu.  FiCom huomauttaa, ettei teleyritys pysty poistamaan internetsivulta yksittäistä tietosisältöä, vaan sen on ehdotetun määräyksen toimeenpanemiseksi estettävä pääsy koko laitonta aineistoa sisältävälle sivustolle. Tällöin voi samalla estyä myös täysin harmittoman, laillisen sisällön käyttö. Verkkosisällön suodattaminen heikentää verkon teknistä laatua ja voi aiheuttaa häiriöitä tai katkoksia, joten sen tulee aina olla viimesijainen ja poikkeuksellinen toimi. Lainvastaisen aineiston saannin estämiseksi tarvittavista toimenpiteistä aiheutuu teleyrityksille myös kustannuksia, joista on saatava täysimääräinen korvaus.

Määräyksen soveltamisala on hyvin ongelmallinen. Ehdotetun määräyksen kohdistaminen teleyritykseen edellyttää, että määräyksen kohteena oleva tieto liittyy rikokseen, josta ankarin säädetty rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Hallituksen esityksen mukaan tarve puuttua SVPL 185 §:n nojalla internetissä olevaan tietosisältöön on kuitenkin noussut poliisitoiminnassa esille pääasiassa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, törkeitä petoksia ja törkeitä tietoverkkorikoksia koskevien esitutkintojen yhteydessä. Myöhemmin perusteluissa viitataan yhteiskunnallisesti arvioituna vakavaan rikollisuuteen. Kahden vuoden rangaistusminimiin mahtuu kuitenkin laaja joukko yhteiskunnallisesti arvioituna vähemmän vakavia rikosnimikkeitä, kuten esimerkiksi alkoholirikos, kalastusrikos, kokouksen estäminen, laiton Etelämanneralueen mineraaliesiintymään kajoaminen, lievä rahanväärennys, maastomerkin väärennys, rahapelirikos, rahankeräysrikos, työeläkevakuutusmaksupetos sekä velkojansuosinta.

Poliisitoiminnassa tutkinnallisesti ongelmallisiksi koetut, yhteiskunnallisesti arvioituna vakavat rikokset ovat laajan ja tarkemmin määrittelemättömän kahden vuoden rangaistusminimin sijaan syytä sisällyttää sääntelyn piiriin erittelemällä rikokset pykälä- tai lukukohtaisesti. Näin on toimittu esimerkiksi edeltävässä pykälässä, SVPL 184 § 1 momentin 2 kohdassa, jossa viitataan suoraan rikoslain 11 luvun 10 tai 10 a §:n taikka 17 luvun 18 tai 18 a §:n vastaiseen tietoon. Myös perustuslakivaliokunta on korostanut sääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden merkitystä sekä todennut, että puuttuminen perus- ja ihmisoikeuksiin tulee rajoittua vain välttämättömään (PeVL 43/2018 vp). Teleyrityksiin kohdistuvaa pääsyn estoa koskevaa määräystä voidaan pitää nykyistä 185 §:n sääntelyä pidemmälle menevänä puuttumisena sananvapauteen. Tällä hetkellä operaattorit estävät vapaaehtoisesti pääsyn lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältäville sivustoille lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain (1068/2006) perusteella.

Tietoliikenneverkkoihin tulee tehdä muutoksia ainoastaan perustellusta syystä ja niin tarkkarajaisesti, ettei se vaikuta kielteisesti verkon käyttämiseen laillisiin tarkoituksiin tai verkon eheyteen, joten sääntelyn nojalla annettavien määräysten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Määräyksen oikeasuhtaisuuden varmistamiseksi kaikki IP-osoitteet ja verkkotunnukset, joiden osalta määräystä haetaan, tulee yksilöidä jo hakemuksessa (vrt. HE 181/2014). Määräys ei voi sisältää teleyritykselle velvoitetta yleisesti monitoroida verkon sisältöä, joten kaikenlaiset muutokset määräykseen tulee toteuttaa syyttäjän tai tutkinnanjohtajan toimesta uudella, vastaavassa prosessissa käsiteltävällä hakemuksella. Määräys tulee kuitenkin voida peruuttaa hakijan pyynnöstä ilman tuomioistuinmenettelyä, mikäli syyttäjä tai tutkinnanjohtaja havaitsee, ettei määräyksen piirissä oleva IP-osoite tai verkkotunnus enää sisällä määräyksen kohteena olevaa tietoa.

Määräyksen antaessaan tuomioistuimen tulee ottaa huomioon hakijan vaatimukset, tapauksen erityispiirteet sekä teleyrityksen verkon ja aineistojen välittämiseen liittyvien järjestelmien tekniset ominaisuudet ja konfiguraatiot. Teleyritykselle tulee myös jättää kohtuullinen, esimerkiksi viikon, aika panna määräys täytäntöön.

Videojakoalustan määritelmä

Videonjakoalustapalvelun määritelmää ei tule SVPL:ssä laajentaa AVMS-direktiivissä määritellystä.

Videonjakoalustapalvelulla tarkoitetaan AVMS-direktiivin 1 artiklan 1 kohdan aa alakohdan mukaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 56 ja 57 artiklassa määriteltyä palvelua, ”kun palvelun tai siitä erotettavissa olevan osan tai sen olennaisen toiminnon pääasiallisena tarkoituksena on tarjota yleisölle ohjelmia, käyttäjien tuottamia videoita tai molempia, joista videonjakoalustan tarjoaja ei ole toimituksellisessa vastuussa, tiedonvälitys-, viihdytys- tai valistustarkoituksessa direktiivin 2002/21/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettujen sähköisten viestintäverkkojen avulla, ja joiden organisoinnin videonjakoalustan tarjoaja määrittää, myös automaattisilla keinoilla tai algoritmeilla, erityisesti sisällön esittämisen, asiasanoituksen (tagging) ja järjestämisen (sequencing) avulla”.

Esitysluonnoksessa määritelmä on osittain viety SVPL:n 3 §:n kohtaan 36a, jonka mukaan videonjakoalustapalvelulla tarkoitetaan palvelua tai siitä erotettavissa olevaa osaa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tarjota yleisölle ohjelmia tai käyttäjien tuottamia videoita elinkeinotoiminnassa ja joista videonjakoalustapalvelun tarjoaja ei ole toimituksellisessa vastuussa. Vaikka säännöskohtaisissa perusteluissa todetaankin videonjakoalustapalvelulla viitattavan palveluun, jossa palveluntarjoaja määrittää käyttäjien tuottamien videoiden ja ohjelmien organisoinnin mm. automaattisilla keinoilla tai algoritmeilla, tulee AVMS-direktiivin mukainen määritelmä selkeyden vuoksi tuoda sellaisenaan myös SVPL:n määritelmään ja direktiivin 1 artiklan 1 kohdan aa alakohdan esimerkit vähintäänkin ehdotuksen perusteluihin. Vaikka liikenne- ja viestintäministeriön Digital Media Finlandilla teettämän selvityksen perusteella Suomeen ei ole sijoittautunut merkittäviä videonjakoalustapalveluntarjoajia, ei SVPL:ssä tule silti laajentaa videonjakoalustapalvelun määritelmää AVMS-direktiivissä määritellystä. AVMS-direktiivin muuttamisesta annettu direktiivi 2018/1808 ei muuta AVMS-direktiivin 1 artiklan 1 kohdan g alakohdan aiempaa muotoilua, joten SVPL:n 3 §:n 32 kohdan tilausohjelmapalvelun määritettyä ei esitysluonnoksessakaan ehdoteta muutettavaksi. Tämä on erittäin kannatettavaa.

Siirtovelvollisuuksista

Telepakettidirektiivin siirtovelvollisuuksia (must carry) koskevan 114 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa tiettyjen radio- ja televisiolähetyskanavien ja niihin liittyvien täydentävien palvelujen välittämistä koskevia kohtuullisia siirtovelvoitteita sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja tarjoaville yrityksille, jos merkittävä määrä kyseisten verkkojen ja palvelujen loppukäyttäjiä käyttää niitä pääasiallisena keinonaan vastaanottaa radio- ja televisiolähetyskanavia. Tällaisia velvoitteita voidaan asettaa ainoastaan, jos se on välttämätöntä kunkin jäsenvaltion selkeästi määrittelemien yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, ja niiden on oltava oikeasuhteisia ja avoimia.

Direktiivin johdantokappaleen 309 mukaan jäsenvaltioiden on tarkasteltava siirtovelvollisuuksia säännöllisesti vähintään viiden vuoden välein, jotta ne voidaan pitää teknologian ja markkinoiden kehittymisen tasalla ja varmistaa niiden olevan jatkuvasti oikeassa suhteessa tavoitteisiin. Esimerkiksi Ruotsissa tämä tehdään 26.8.2020 mennessä. Suomessa arviointi on tehty vuonna 2016, ja liikenne- ja viestintäministeriön laatiman esitysluonnoksen mukaan seuraavan kerran se tehdään vuonna 2021. Siirtovelvoitesääntelyyn ei siis ehdoteta esitysluonnoksessa muutoksia. Lainsäätäjän tulee kuitenkin perustella, miksi siirtovelvoitesääntelyyn ei katsota tarpeelliseksi tehdä tässä yhteydessä muutoksia. Viiden vuoden tarkasteluväli on direktiivin vähimmäisedellytys, mutta siirtovelvollisuuksia on tarkasteltava ja tarvittaessa muutettava, jos voimassa oleva sääntely ei enää vastaa direktiivin sille asettamia edellytyksiä.

Vuoden 2016 tarkastelun jälkeen suomalainen mediaympäristö on perustavanlaatuisesti muuttunut. Yhä useampi suomalainen käyttää laajakaistaan perustuvia IPTV-palveluita, ja ohjelmien katselu myös nettitelevision kautta on voimakkaassa kasvussa. Jo vuoden 2018 alkupuolella Yleisradion, MTV:n, Nelosen ja muiden kotimaisten nettitelevisiopalveluiden kuukausittaisia käynnistyksiä oli yli 70 miljoonaa, ja tänä päivänä luku on varmasti tätäkin suurempi.[7] Siirtovelvollisuuksien ei voida katsoa olevan teknologian ja markkinoiden kehittymisen tasalla tai oikeassa suhteessa sääntelyn tavoitteisiin nähden.

Kaapelitelevisio-operaattorilla ei ole enää sellaista monopoliasemaa lähenevää mahdollisuutta vaikuttaa katsojien saatavilla olevaan televisiotarjontaan, joka oikeuttaisi pitkälle menevän puuttumisen operaattoreiden omaisuudensuojaan ja elinkeinon harjoittamisen vapauteen. Televisiolähetykset eivät ole enää kaapelitalouksissa katsottavissa vain kaapeliteitse, vaan katsojilla on mahdollisuus katsella haluamiaan ohjelmia ajasta ja paikasta riippumatta haluamallaan välineellä. Vastaavasti radion perinteinen FM-kuuntelu kotistereoista kaapeliverkon kautta on nykyään uusien teknologioiden myötä marginaalista.

Osa kaupallisista TV-kanavista poistettiin siirtovelvoitteen piiristä heinäkuussa 2011 ja loput toukokuussa 2017. Näiden TV-kanavien jakelu kaapeliverkoissa jatkui siirtovelvoitteen päättymisestä huolimatta, joten myöskään Yleisradion kanavien pitäminen siirtovelvoitteen alaisena ei ole välttämätöntä, vaan niiden jakelu jatkuisi varmasti muutenkin, ja ne ovat joka tapauksessa katsojien saavutettavissa useilla eri vastaanottotavoilla ja -laitteilla. Siirtovelvoite on teknologisen kehityksen muuttamassa mediaympäristössä tullut tiensä päähän, ja myös Yleisradion ohjelmien lähettämisestä tulisi sopia kaupallisesti kuten muidenkin kanavien osalta toimitaan.

Telepakettidirektiivin johdantokappaleen 308 mukaan jäsenvaltioiden asettamien velvollisuuksien olisi oltava kohtuullisia. Jäsenvaltioiden olisi esitettävä kansallisessa lainsäädännössään asettamilleen siirtovelvollisuuksille puolueettomat perusteet sen varmistamiseksi, että velvollisuudet ovat avoimia, oikeasuhteisia ja selkeästi määriteltyjä. Velvollisuudet olisi suunniteltava siten, että tarjotaan riittävät kannustimet tehokkaille investoinneille infrastruktuuriin.

Mikäli siirtovelvollisuuksia tarkastellaan myöhäisimmillään vasta vuoden 2021 lopussa, sääntelyn tavoitteiden kanssa epäsuhtaiset velvoitteet ovat voimassa vielä vähintään kaksi vuotta. Tällöin siirtovelvoitteet estävät esimerkiksi järkevän taajuuksien käytön digitaalisen infrastruktuurin kehityksen kannalta olennaisen kaapelilaajakaistan tarpeisiin. Toisin kuin yksisuuntainen TV-kanavien jakelu, laajakaistaliittymät sisältävät kaksisuuntaista liikennettä - käyttäjälle tulevaa ja käyttäjältä lähtevää. DOCSIS 3.1 -standardi mahdollistaa olemassa olevan kaapeli-infran käyttämisen nopeiden laajakaistayhteyksien toteuttamiseen, mutta standardi hyödyntää käyttäjältä lähtevään dataliikenteeseen eli paluusuunnassa 200 MHz:iin asti samaa taajuusaluetta, jolla julkisen palvelun radio-ohjelmistojen FM-signaalia jaellaan. Operaattorit eivät siis pysty hyödyntämään paluusuunnan tarjoamaa kaistanleveyttä ilman, että Yleisradion radiokanavien jakamisen edellyttämä taajuusalue otetaan laajakaistayhteyksien käyttöön. Taajuusalue olisi tehokkaammassa käytössä, jos sitä voisi käyttää yleisenä siirtotienä muunkin sisällön kuluttamiseen.  Varsinkin, kun Yleisradion radiokanavia voi kuunnella myös esimerkiksi internetin välityksellä laajakaistayhteyden avulla.

Laajakaistayhteyksien käyttö kasvaa valtavalla vauhdilla, erityisesti koska TV-ohjelmien katselu on siirtymässä laajakaistaverkkoihin. Kaapelioperaattorit ovat kuitenkin vaarassa jäädä vanhentuneen lainsäädännön uhreiksi, mikä johtaa siihen, etteivät operaattorit pysty laajakaistatarjonnassaan vastaamaan kysyntään ja kuluttajien tarpeisiin nykyteknologian antamin mahdollisuuksin. Siirtovelvoitesääntely on vastoin yleistä tietoyhteiskuntapolitiikkaa, se rajoittaa nopeiden yhteyksien tarjoamista kuluttajille ja estää operaattoreiden elinkeinon harjoittamista sekä loukkaa operaattoreiden omaisuudensuojaa. Siirtovelvoitesääntely ei ole enää välttämätöntä, oikeasuhtaista tai kohtuullista.

Siirtovelvoite ei ole myöskään sen vuoksi oikeasuhteista eikä kohtuullista, että tuomioistuimissa on vireillä riita siitä, ovatko kaapelioperaattorit tekijänoikeuslain mukaan korvausvelvollisia siirtovelvollisuuden alaisten ohjelmien tekijänoikeusmaksuista. Sääntelyn tulee kohdella kaikkia teknisiä ratkaisuja samalla tavalla, eikä lähetystekniikan tule vaikuttaa oikeudelliseen kohteluun tai maksettaviin tekijänoikeuskorvauksiin. Antenni- ja kaapeliverkko ovat jakeluteinä samanarvoisia, joten kaapelitelevisioverkon siirtovelvoite tulee purkaa myös julkisen palvelun televisio- ja radiokanavien osalta. Lähetysten jakelutekniikka ei voi olla peruste lisäkorvaukselle, joten ohjelmaostojen yhteydessä hankittujen kaapeliverkon televisiolähetysten tekijänoikeuksista ei pidä rahastaa kahteen kertaan antennijakeluun nähden. Vastuu siirtovelvollisuuteen liittyvistä tekijänoikeuskorvauksista kuuluu televisioyhtiöille riippumatta siitä, onko tilanteessa tekijänoikeuslain valossa kysymys edelleen lähettämisestä vai alkuperäisestä lähettämisestä. Teleoperaattorin osalta kysymys on puhtaasti teknisestä välittämisestä, jolla ei ole tekijänoikeudellista merkitystä ja josta ei tule aiheutua operaattorille korvausvelvollisuutta.

Telepakettidirektiivin johdantokappaleen 309 mukaan siirtovelvollisuuksien uudelleenarvioinnin yhteydessä voidaan tarvittaessa määrätä kohtuullisesta korvauksesta. Mikäli kaapelitelevisioverkon siirtovelvoitetta ei pureta, SVPL:ään tulee sisällyttää siirtovelvoitteen edellytykseksi, että televisioyhtiö vastaa siirtovelvollisuuden alaisen lähetyksen tekijänoikeuskorvauksesta oikeudenhaltijalle.

Yleisradion lakisääteinen tehtävä on tuoda julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Se tekee ratkaisut ohjelmien sisällöstä ja tarjolla olevien kanavien lukumäärästä. Kaapelioperaattorit operoivat televisio-ohjelmien jakeluverkkoja, mutta niillä ei ole keinoja vaikuttaa siirtovelvoitteen nojalla jaeltavien ohjelmistojen sisältöön eikä määrään. Näissä olosuhteissa on direktiivin edellytysten mukaisesti kohtuullista, oikeasuhteista ja perustuslakivaliokunnan asiaa koskevien lausuntojen kanssa yhteensopivaa, että televisioyhtiön tulee vastata oikeudenhaltijalle maksettavasta korvauksesta. Myös Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun C-138/16 mukaan (AKM v. Zürs.net Betriebs GmbH) lähettäjäyritys on vastuussa julkisen palvelun yleisradioyhtiön lähetyksistä kaapeliverkossa.

Tämän lisäksi televisioyhtiöiden tulee maksaa operaattoreille siirtokapasiteetin käytöstä kohtuullinen korvaus. Telepakettidirektiivin 114 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on mahdollisuus määrittää asianmukainen korvaus artiklan mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden osalta, eikä kaapelijakelu eroa sopimuksellisesti maanpäällisestä jakelusta. Molemmissa tapauksissa lähetyksen tekee televisioyhtiöstä erillinen verkko-operaattori, ja korvaus maksetaan samalla tavalla maanpäällisessäkin verkossa. Verkkoja tulee kohdella teknologianeutraalisti.

     

[1] Esitysluonnos s. 120.

[2] Esitysluonnoksessa esimerkki tällaisesta toteamuksesta on sivulla 198, jolla todetaan, että valtioneuvoston asetuksen mukaisten tietojen antaminen täyttäisi samalla kuluttajansuojalain vastaavan tiedonantovaatimuksen.

[3] Ks. tarkemmin Hallituksen esitys HE 54/2019 vp. ja ehdotettu 16 §.

[4] https://www.traficom.fi/fi/viestinta/laajakaista-ja-puhelin/yritysnumero...

[5] Muukkonen, Huuhtanen ja Mielityinen: Selvitys viestintäpalvelulaissa säädetyistä kuluttajan oikeuksista ja niitä koskevien säännösten tarpeellisuudesta s. 25.

[6] Muukkonen ym. s. 43.

[7] Finnpanel: Kuukausittaiset käynnistykset netti-tv-palveluittain

Tämä aihe liittyy

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

26.11.2019

FiComin kommentit alustavista näkemyksistä Digital Services Act -lainsäädäntöhankkeeseen

Liikenne- ja viestintäministeriö on laatinut sähkökauppadirektiivin uudistamisesta muistioluonnoksen, joka sisältää alustavia näkemyksiä komission valmistelemaan Digital Services Act -lainsäädäntöhankkeeseen. Muistiossa esitellyt näkemykset ovat lähtökohtaisesti erittäin kannatettavia, mutta FiCom kiinnittää vielä erityisesti huomiota seuraavaan:

FiComin keskeiset viestit

  • Välittäjien vastuuvapaus tulee säilyttää ja verkkoalustojen vastuuta selventää mieluummin kokonaan uudella palveluntarjoajakategorialla.
  • Yhteenkään välittäjään ei tule kohdistaa velvoitteita, joiden toteuttaminen on mahdotonta tai taloudellisesti kohtuutonta. Laittomaan sisältöön tulee ensisijaisesti puuttua sen lähteellä.
  • ”Laupias samarialainen”-sääntö tulee säätää jäsenvaltioita velvoittavaksi.

Tietoyhteiskunnan palvelujen välittäjien ehdollisen vastuuvapauden säilyttäminen

Lakisääteisiä lisävelvoitteita laittoman sisällön torjumiseksi ei tule soveltaa palveluihin, jotka ovat nykyisessä sähkökauppadirektiivissä määriteltyjä, välittäjinä toimivia palveluntarjoajia. Tiedonsiirto- ja verkkoyhteyspalvelut, tietojen tallentaminen välimuistiin, tietojen tallennustoiminta tai muut internet-infrastruktuurin tasolla tarjottavat palvelut, kuten rekisterit, nimipalvelujärjestelmät tai vastaavat tulee edelleen suojata sähkökauppadirektiivin välittäjien vastuuvapaudella. Välittäjiä ei myöskään tule vaatia monitoroimaan yleisesti sisältöjen lainvastaisuutta.

Mikäli verkkoalustojen halutaan tallennuspalvelun tarjoajina puuttuvan käyttäjiensä alustoille lataamaan sisältöön, tulee tämä toteuttaa asettamalla täydentäviä lakisääteisiä velvoitteita sen sijaan, että luotaisiin poikkeuksia sähkökauppadirektiivin vastuuvapautta koskevaan sääntelyyn. Olemassa olevien palveluntarjoajaluokkien rinnalle tulee lisätä uusi kategoria verkkoalustapalvelun tarjoajille, jolloin passiiviset hosting-palvelun tarjoajat, joille ei ole vaikutusmahdollisuuksia asiakkaidensa sisältöön, voitaisiin selkeästi erottaa aktiivisista, algoritmipohjaisista ja kuluttajille suunnatuista verkkoalustoista, esimerkiksi sosiaalisen median palveluista, jotka pystyvät vaikuttamaan käyttäjiensä luomaan sisältöön.

Uusi palveluntarjoajakategoria ja siihen sisältyvien palveluiden ominaisuudet määrittelevät sen, millaisia velvoitteita kategoriaan kuuluville palveluntarjoajille voidaan asettaa. Palveluntarjoajakategorian tarkempi määrittely mahdollistaa enemmän ja tarkkarajaisempia velvoitteita. Jos määrittely jää vähemmän täsmälliseksi, on uhkana, että uuteen palveluntarjoajakategoriaan jää vääränlaisia yrityksiä eivätkä velvoitteet kohdistu oikein.

Palveluntarjoajille asetettavien velvoitteiden ei kuitenkaan tule olla sellaisia, että markkinoille pääsy ja markkinoiden elinkelpoisuus mahdollistetaan vain suurille yrityksille. Pienille, keskisuurille sekä startup-yrityksille avoimet elinvoimaiset digitaaliset sisämarkkinat tulee säilyttää, sillä voimakas kilpailu mahdollistaa uudet innovaatiot.

Säädösympäristöä kehitettäessä on syytä oikaista kustannusten korvauksen sääntely siten, että palveluntarjoajilla on aina oikeus täysimääräiseen korvaukseen viranomaisten avustamisesta aiheutuneista kustannuksista. Nykyinen käytäntö on omiaan johtamaan tehottomiin toimintatapoihin, kun järjestelmien kehittämisen asemesta tyydytään ei-korvattaviin manuaalisesti tehtäviin toimenpiteisiin.

Oikeus tarjota laillisia palveluita sekä palveluntarjoajien ja käyttäjien oikeusturva

EU:n perusoikeuskirjassa ja sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä annetussa puitedirektiivissä taattua vapautta tarjota laillisia palveluita ei tule loukata. Välittäjinä toimivia palveluntarjoajia ei tule kieltää tarjoamasta tietyntyyppisiä muuten laillisia palveluita sillä perusteella, että sisällön sääntelyvelvoitteiden soveltaminen tällaiseen palveluun ei olisi teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. Pikemminkin tällaisia velvoitteita tulisi soveltaa vain siltä osin kuin ne ovat toteutettavissa kyseiselle palvelulle.

Verkkopalveluiden on mahdotonta puuttua kaikkeen käyttäjiensä palveluihin lisäämään laittomaan sisältöön. Yhteenkään välittäjään ei tule kohdistaa velvoitteita, joiden toteuttaminen on mahdotonta tai taloudellisesti kohtuutonta. Teknisiä keinoja, joilla välittäjät täyttävät lakisääteiset velvoitteensa, ei tule määrittää rajoittavasti, jotta lainsäädäntö säilyy joustavana, teknologianeutraalina sekä tulevaisuuden kehityksen kannalta kestävänä.

Laittomaan sisältöön tulee puuttua sen lähteellä. Toimivaltaisten viranomaisten tulee ensisijaisesti ryhtyä toimiin laittoman sisällön lisännyttä käyttäjää tai verkkoalustaa vastaan. Ainoastaan siinä tapauksessa, että käyttäjä tai alusta eivät ryhdy toimiin sisällön poistamiseksi, voi lainvalvontaviranomainen viimesijaisena keinona pyytää välittäjää puuttumaan asiaan.

Jäsenvaltioiden tulee säilyttää tehtävänsä oikeusvaltion ylläpitämisessä ja alkuperämaaperiaate tulee säilyttää pääperiaatteena myös tulevassa sääntelyssä. On erittäin tärkeää, että aineiston laittomuuden tai sen poistamiseen tai estämiseen liittyvien toimenpiteiden tarpeellisuuden päättää tuomioistuin eikä viranomainen. Myös Euroopan unionin tuomioistuimen voidaan katsoa päätyneen asiassa C-18/18 (Glawischnig-Piesczek v. Facebook Ireland Ltd.) 3.10.2019 antamassaan tuomiossa tälle kannalle: Eri intressien tulee olla tasapainossa keskenään (tuomion kohta 43) ja eritellyn aineiston estämisen tulee perustua nimenomaan kansallisen tuomioistuimen asettamaan, riittävän yksilöityyn velvoitteeseen (53).

Mikäli palveluntarjoaja velvoitetaan estämään sisältö, joka on olennaisilta osin muuttamaton laittomaksi todettuun sisältöön nähden, ei palvelujentarjoajalta voida edellyttää kyseisen sisällön muotoilun itsenäistä arviointia. Poistamis- tai estomääräysten tulee perustua lakiin eikä esimerkiksi palveluntarjoajien omia palveluehtoja tule käyttää viranomaismääräysten perusteena. Toimivaltaisten lainvalvontaviranomaisten pitää olla vastuussa asettamistaan määräyksistä ja käyttäjillä tulee olla oikeus vastustaa sisällön poistamista.

”Laupias samarialainen” -sääntö

Sähkökauppadirektiivin johdantokappaleen 40 mukaan direktiivin vastuuta koskevat säännökset eivät saisi estää osapuolia kehittämästä ja panemasta tehokkaasti täytäntöön teknisiä suoja- ja tunnistusjärjestelmiä ja digitaalitekniikan mahdollistamia teknisiä valvontavälineitä tietosuojasääntelyn ja perusoikeuksien asettamissa rajoissa. Tällaisia menettelyjä olisi direktiivin mukaan kehitettävä kaikkien asianomaisten osapuolten välillä neuvoteltujen vapaaehtoisten sopimusten pohjalta ja jäsenvaltioiden olisi edistettävä niitä. Johdantokappale ei kuitenkaan ole velvoittavaa oikeutta ja joissakin EU:n jäsenvaltioissa on voimassa lainsäädäntöä, joka estää alustapalveluiden pyrkimykset aktiivisesti selvittää alustalla olevien sisältöjen lainvastaisuutta. Tämä ns. ”laupias samarialainen”-sääntö tulee säätää jäsenvaltioita velvoittavaksi, jolloin välittäjien vastuuvapautta laajennettaisiin laitonta sisältöä ennakoivasti etsiessä sekä löydetyn mahdollisesti laittoman sisällön poistamisesta vilpittömässä mielessä tehtyjen päätösten osalta.

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

18.11.2019

Liikenne- ja viestintäministeriön asetusluonnos hallinnollisista taajuusmaksuista ja Liikenne- ja viestintäviraston taajuushallinnollisista suoritteista perittävistä muista maksuista

Liikenne- ja viestintäministeriölle
 

Taajuusmaksuasetukseen esitetään uutta maksuluokkaa erittäin laajakaistaisten matkaviestinverkkojen taajuusmaksuihin eli ns. 26 GHz:n taajuusalueelle. Ehdotuksen mukaan sovellettavan perusmaksun kertoimen arvo olisi pienempi kuin muiden matkaviestinverkkojen taajuusmaksuissa sovellettavan perusmaksunkertoimen arvo. Esitetyt muutokset laskisivat näistä taajuusmaksuista kertyviä tuottoja noin kolmannekseen siitä mitä perittäisiin, jos kyseisiin matkaviestinverkkoihin sovellettaisiin nykyistä maksuasetusta. Perusteena alemmalle maksulle on se, että voimassa olevalla maksumallilla tulojen kasvu nostaisi taajuusmaksuista kokonaisuudessaan perittävät tulot suuremmiksi kuin Liikenne- ja viestintäviraston taajuushallinnollista toiminnoista aiheutuvat kustannukset.

FiCom pitää perusteltuna 26 GHz:n taajuusalueen maksukertoimen alentamista. FiCom kuitenkin esittää, että maksukerrointa alennettaisiin ehdotetusta 0,006:sta 0,004:n. Perusteena alemmalle kertoimelle alentamiselle on se, että toiminnan ensimmäisinä vuosina peittoalueet 26 GHz:n taajuusalueella ovat maantieteellisesti melko suppeita ja väestöpeitoltaan alempia kuin aiemmilla matalamman taajuuden teknologioilla toteutetut verkot. Lisäksi on otaksuttavissa, että kestää aikansa ennen kuin markkinoilla on saatavilla kohtuuhintaisia päätelaitteita. Hallinnon tulisi alkuvaiheessa entistä rohkeammin mahdollistaa mahdollisimman täysimääräisesti uusien teknologioiden verkkojen investoinnit ja rakentaminen. Muun muassa näistä syistä FiCom katsoo, että ehdotettua maksukerrointa tulisi alentaa. Osittain samoilla perusteilla FiCom esittää, että laajakaistaisille verkoille (3500 MHz) tulisi lisätä uusi oma perusmaksukerroin 2b) 0,012.  

Ehdotuksen perustelumuistiossa todetaan, että erittäin laajakaistaisten matkaviestinverkkojen radioluvista vuosittain perittävät hallinnolliset taajuusmaksut olisivat yhteensä vain noin 0,75 - 1 miljoonaa euroa, ja eri radiolaiteryhmien hallinnollisista taajuusmaksuista saatavien tulojen kokonaismäärä ei arviolta ylittäisi taajuushallinnollisista toiminnoista aiheutuvia kustannuksia. Perustelumuistiossa ei myöskään ole verrattu 26 GHz:n taajuusalueelta muilta nykyisiltä käyttäjiltä perittäviin maksuihin. Toisaalta perustelumuistion mukaan hallinnollisten taajuusmaksujen ja muiden taajuushallinnollisten suoritemaksujen kustannusvastaavuus olisi ehdotetuilla maksuilla 109 %. Matkaviestintaajuusmaksujen osuus kaikista hallinnollisista vaikuttaisi kasvavan ja ylittävän kustannusvastaavuuden, joten kokonaistarkastelu eri tyyppisten laitteiden maksuosuuksista tasapuolisuuden toteutumiseksi on tarpeellista. FiCom ehdottaa, että jatkovalmistelussa kiinnitetään huomiota taajuusmaksujen jakautumiseen tasapuolisemmin eri radiolaiteryhmien välillä alentamalla matkaviestinverkkojen kertoimia todellisia taajuushallinnollisia kustannuksia vastaavaksi.

Tämä aihe liittyy

Marko Lahtinen on FiComin lakiasioiden päällikkö.

Seuraa Markoa Twitterissä: https://twitter.com/MPLahtinen

16.10.2019

FiComin lausunto TSV:n toimiston toimintakertomuksesta

Eduskunnan hallintovaliokunta on pyytänyt FiComilta lausuntoa tietosuojavaltuutetun toimiston vuoden 2018 toimintakertomuksesta. FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

Tietosuojavaltuutetun toimisto on FiComin jäsenten olennainen yhteistyökumppani, mutta sillä ei ole riittäviä resursseja yleisen tietosuoja-asetuksen aiheuttamaan neuvontaan ja valvontaan, mikä näkyy muun muassa pitkissä käsittelyajoissa. Tälläkin hetkellä TSV:n toimistossa on vireillä asioita, joissa FiComin jäsenyritys on antanut vastauksensa selvityspyyntöön yli vuosi sitten, muttei ole sen jälkeen saanut tietoa siitä, ovatko asiat tulossa päätökseen vai jatkuvatko selvitykset vielä.

FiComin jäsenyritysten ja tietosuojavaltuutetun toimiston yhteinen Terttu-työryhmä on koettu jäsenten keskuudessa erittäin tärkeäksi. TSV:n puutteelliset resurssit ovat vaikuttaneet tällaisten alakohtaisten työryhmien tapaamisiin, eikä esimerkiksi Terttu-ryhmä ole tavannut viime vuosina kuin korkeintaan kerran vuodessa. Telealalla ei itse asiassa tällä hetkellä ole kyselyistä huolimatta tiedossa, kenen vastuulla sektorin kysymyksiin vastaaminen TSV:n toimistossa on.

Alan toimijoille ei muutenkaan ole aina täysin selvää, onko heidän TSV:lle tekemänsä ilmoitus vastaanotettu tai missä vaiheessa asioiden käsittely TSV:n toimistossa on. Erittäin yksityiskohtainen ja laaja henkilötietojen tietoturvaloukkauksen ilmoituslomakkeen tietosisältö ylittää menettelytapana tietosuoja-asetuksen vaatimukset, mutta ilmoituslomakkeesta ei sen lähettämisen jälkeen saa lainkaan yhteenvetoa, vaan sen joutuu kopioimaan esimerkiksi kuvankaappauksin. Tilanteessa, jossa TSV:n toimisto on ilmoittanut vastaanottaneensa useamman tietoturvaloukkausilmoituksen ja todennut palaavansa tarvittaessa aiheeseen, rekisterinpitäjälle jää epäselväksi, onko asia käsitelty vai onko se vielä jonossa. FiComin jäsenet toivoisivat TSV:n toimistolta selkeämpää informaatiota siitä, miten kunkin asian käsittely jatkuu vai jatkuuko se ylipäätään. Mikäli jokin asia on edennyt seuraamuskollegion käsiteltäväksi, rekisterinpitäjälle tulee toimittaa tästä tieto sekä arvio siitä, milloin asiassa annetaan ratkaisu. Tällä hetkellä on epäselvää, mikä TSV:n toimiston prosessi näiltä osin on, ja millä tavalla rekisterinpitäjää informoidaan käsittelyn etenemisestä.

Tietosuojavaltuutetun toimiston valvonnassa ei ole huomioitu suhdetta julkisuuslakiin eikä TSV:n sivuilla ohjeisteta, miten loukkausilmoituksessa tulisi ilmoittaa liikesalaisuudet tai muu salassa pidettävä tieto mahdollisten tietopyyntöjen varalta. Esimerkiksi Ruotsin Datainspektionenin sivuilla on selkeä ilmoitus tietojen julkisuudesta, minkä lisäksi viranomainen tekee tietopyynnön yhteydessä erillisen luottamuksellisuusarvion.

Olisi toivottavaa, että Euroopan tietosuojaneuvoston ohjeisiin tai päätöksiin viitattaessa TSV:n sivuilla olisi linkki kyseisiin dokumentteihin tai ne olisivat löydettävissä alasivulta ”Euroopan tietosuojaneuvoston ohjeet”. Osa tällä sivulla julkaistuista ohjeista on saatavilla vain englanniksi: mikäli Euroopan tietosuojaneuvosto ei käännä ohjeitaan suomeksi, mutta TSV viittaa niihin omilla sivuillaan, tulisi TSV:n käännättää ohjeet suomeksi.

Tämä aihe liittyy

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

1.10.2019

FiComin lausunto valtioneuvoston jatkokirjelmään verkossa tapahtuvan terroristisen sisällön levittämisen estämistä koskevasta komission asetusehdotuksesta

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on pyytänyt FiComilta lausuntoa valtioneuvoston jatkokirjelmään komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi verkossa tapahtuvan terroristisen verkkosisällön levittämisen estämisestä. FiCom kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa:

FiComin keskeiset viestit

  • Euroopan parlamentin muutosehdotukset ovat kannatettavia.
  • Sääntelyn soveltamisen kannalta keskeinen ”säilytyspalvelun tarjoaja” on määriteltävä selkeästi.
  • Toimivaltaisia viranomaisia tulee nimetä jäsenvaltiota kohti vain yksi.
  • Sisällön lainmukaisuuden arviointia ei tule siirtää viranomaisilta palveluntarjoajille – yritys ei ole tuomioistuin.
  • Seuraamusmaksu on määrättävä ainoastaan systemaattisista ja jatkuvista rikkomuksista.
  • Proaktiivisten toimenpiteiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen.

FiCom on pitänyt Suomen kantaa asetusehdotukseen kannatettavana, ja Euroopan parlamentin muutosehdotukset veisivät asetusehdotusta ehdottomasti oikeaan suuntaan. Kuten jatkokirjelmässäkin on todettu, neuvoston yleisnäkemys edellyttää lukuisia tarkennuksia asetuksen keskeisiä määritelmiä, toimivaltaa ja eri toimijoiden rooleja koskeviin sanamuotoihin.

Neuvoston yleisnäkemyksen mukaisessa muotoilussa säilytyspalvelun tarjoajan määritelmä kattaa sellaisetkin säilytys- ja pilvipalveluyritykset, jotka tarjoavat vain teknistä infrastruktuuria eivätkä pysty valvomaan asiakkaidensa sisältöä. Euroopan parlamentin muutosehdotuksessa ns. pilvi-infrastruktuurin tarjoajat, pilvipalvelun tarjoajat sekä sähköisen viestinnän palvelut eivät kuuluisi asetuksen soveltamisalaan. Muutosehdotus on kannatettava, koska tällöin poistopyynnöt kohdentuvat toimijoille, joilla on todellinen mahdollisuus niiden toteuttamiseen. Niin kuin Suomen kannassakin on aikaisemmin todettu, säilytyspalvelun tarjoajan käsite on syytä määritellä mahdollisimman selkeästi.

Euroopan parlamentti esittää useammassa kohdassa muutoksia, joiden mukaan toimivaltaisen viranomaisen tulee olla yksi nimetty oikeusviranomainen tai toiminnallisesti itsenäinen hallintoviranomainen. Myös FiComin mielestä toimivaltaisia viranomaisia tulee nimetä jäsenvaltiota kohti rajoitettu määrä, mieluiten vain yksi. Lisäksi FiCom kannattaa parlamentin ehdottamaa poistamismääräyksen antaneen toimivaltaisen viranomaisen tunnistamista sähköisen allekirjoituksen perusteella. Nämä toimet lisäävät järjestelmän luotettavuutta sekä tehokkuutta niin palveluntarjoajien kuin kansallisten lainvalvontaviranomaistenkin kannalta.

Parlamentti ehdottaa myös uusia konsultaatiomenettelyä ja yhteistyömallia sisältäviä muotoiluja poistomääräyksiä koskevaan kuulemismenettelyyn. Vaikka ulkomainen lainvalvontaviranomainen olisikin suoraan yhteydessä säilytyspalvelun tarjoajaan, on myös palveluntarjoajan sijaintivaltion viranomaisella oltava rooli velvoittavan poistomääräyksen asettamistilanteessa. Kyseisen jäsenvaltion viranomaisilla tulee olla myös mahdollisuus riitauttaa siellä toimivan palveluntarjoajan saama määräys. Mitään viranomaisille kuuluvaa työtä ei tule siirtää palveluntarjoajien vastuulle.

Asetuksessa velvoitetaan jäsenvaltioita säätämään säilytyspalvelun tarjoajiin kohdistuvia tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia, mikäli nämä eivät toteuta asetuksesta aiheutuvia velvoitteitaan. Tällaisten taloudellisten seuraamusten määrä on enintään neljä prosenttia säilytyspalvelun tarjoajan edellisen vuoden kokonaisliikevaihdosta. Ottaen huomioon palveluntarjoajille asetusehdotuksesta aiheutuvat huomattavat kustannukset, hallinnollisen taakan sekä oikeudelliseen asemaan liittyvät epävarmuustekijät FiCom pitää neuvoston yleisnäkemyksessä esitettyjä taloudellisia ja hallinnollisia seuraamuksia kohtuuttomina. Seuraamusmaksun tulisikin olla mahdollinen parlamentin muutosehdotuksen mukaisesti ainoastaan systemaattisista ja jatkuvista rikkomuksista.

Parlamentinkin versiossa palveluntarjoajien on poistettava terroristinen sisältö tai estettävä pääsy siihen mahdollisimman pian, kuitenkin tunnin kuluessa poistamismääräyksen vastaanottamisesta. Vastaamiselle asetettu aikaraja on tiukka ja epärealistinen. Parlamentti ehdottaa kuitenkin myös, että toimivaltaisen viranomaisen on otettava yhteyttä säilytyspalvelun tarjoajaan ja annettava tietoa menettelyistä ja sovellettavista määräajoista vähintään 12 tuntia ennen poistamismääräyksen antamista, jos palveluntarjoaja ei ole aikaisemmin saanut kyseiseltä viranomaiselta poistamismääräystä. Tämä on kannatettava huojennus.

Lähtökohtaisesti terroristisen sisällön levittämisen estäminen tulee varmistaa kehittämällä jo olemassa olevia vapaaehtoisuuteen perustuvia toimenpiteitä, joten FiCom pitää kannatettavana Euroopan parlamentin ehdotusta siitä, että proaktiiviset toimenpiteet eivät olisi pakollisia vaan vapaaehtoisuuteen perustuvia. Tätä tukee myös parlamentin ehdotus poistaa asetuksesta kokonaan niin sanottuja ilmoituksia koskevat määräykset (artikla 5). Palveluntarjoajat ovat osoittaneet halukkuutensa noudattaa sähkökauppadirektiivissä tarkoitettuja määräyksiä, joten ennakoiville lisätoimenpiteille ei ole tarvetta. Tämän sijaan säilytyspalvelun tarjoajien tulee voida vapaasti, liiketoimintamalliensa erityispiirteet huomioiden, toteuttaa asianmukaisiksi katsomiaan toimenpiteitä terroristisen verkkosisällön estämiseksi. Tällaiset toimenpiteet voitaisiin toteuttaa yhteistyössä toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Pakolliset ennakoivat toimenpiteet tarkoittaisivat käytännössä yleisen valvontavelvollisuuden määräämistä. Tällaisten vaatimusten poisto sovittaa ehdotettavan sääntelyn paremmin yhteen myös digitaalisten yhtenäismarkkinoiden kehityksen kulmakiven, sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin, kanssa.

Neuvoston yleisnäkemyksen mukaan asetusta sovelletaan kuuden kuukauden kuluttua sen voimaantulosta, mikä on riittämätön aika asetuksen velvoitteiden täyttämiselle. Säilytyspalvelujen tarjoajille tulee antaa riittävä aika toteuttaa asetuksesta aiheutuvat velvoitteet sekä järjestelmät, joten parlamentin ehdotus siirtymäajan pidentämiseksi 12 kuukauteen asetuksen julkaisemisesta on erittäin kannatettava.

Tämä aihe liittyy

Asko Metsola on FiComin lakimies.

Seuraa Askoa Twitterissä: https://twitter.com/AskoMetsola

Pages