28.12.2017

Elisa ja Spotify yhteistyöhön: kymmenet miljoonat kappaleet Elisan palveluvalikoimaan

Elisa ja Spotify ovat aloittaneet yhteistyön, jonka myötä Spotify-palvelun saa kätevästi operaattorilaskulle. Spotify on musiikin suoratoistopalvelu, jonka kautta pääsee edullisella kuukausimaksulla käsiksi kymmeniin miljooniin kappaleisiin. Esimerkiksi Harman Kardon -suoratoistokaiuttimiin yhdistettynä Spotify on kattava korvike kodin nurkassa lojuvalle mankalle.

Spotify Premium -musiikkipalvelu on tilattavissa Elisalta 28. joulukuuta alkaen. Edullisella kuukausimaksulla, 9,99 eurolla, pääsee kuuntelemaan kymmenien miljoonien kappaleiden valikoimaa täysin rajoituksetta. Palvelun laskutus toteutuu kätevästi operaattorilaskulla: yhdessä asiakkaan muiden Elisa-palveluiden kanssa tai ainoana palveluna.

– Elisalta on toivottu musiikkipalvelua laajalti ja pitkään. Olemme iloisia, että Spotify liittyi tarjoamiemme palvelujen valikoimaan. Elisan palvelukirjo on Elisa Viihteen ja Elisa Kirjan osalta ollut laaja, ja nyt pystymme tarjoamaan asiakkaillemme myös puhdasta musiikkisisältöä jokaiseen makuun, kertoo Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Ei vain päivän kuumimpia hittejä

Spotifyn kappalevalikoima on huikean laaja, ja palvelusta löytyy suosituimpien hittien lisäksi suuri määrä vanhempaakin sisältöä. Kotimaisia kappaleita Spotifystä löytyy runsaasti, ja joukossa on runsaasti myös menneiden vuosikymmenten suosikkilauluja. Myös klassista musiikkia sekä jazzia löytyy useaan tarpeeseen.

Spotify on helppokäyttöinen palvelu, ja se on käytettävissä kätevästi niin puhelimesta, tabletilta kuin tietokoneeltakin. Musiikkikirjasto kulkee puhelimessa kätevästi mukana kaupungilla ja matkoilla. Kotona Spotifystä on myös stereoiden ja vanhan mankan korvaajaksi, kun palvelun kytkee suoratoistokaiuttimeen.

– Elisalta on saatavilla muun muassa laadukkaita Harman Kardon -suoratoistokaiuttimia, jotka on helppo kytkeä Spotify-palveluun. Tällöin voit valita haluamasi kappaleen, levyn tai soittolistan kännykästäsi, ja ääni kuuluu edelleen kaiuttimista. Kännykkäsi toimii ikään kuin kaukosäätimenä, ja voit hetkessä valita minkä tahansa kappaleen miljoonien joukosta, Virkki sanoo.

28. joulukuuta alkaen: Voit nyt tilata Spotify Premium -musiikkipalvelun Elisalta. Saat 30 päivän ilmaisen kokeilujakson, jonka jälkeen kuukausimaksu on 9,99 euroa. Spotify Premium tuo ulottuvillesi 30 miljoonaa kappaletta, ja palvelu laskutetaan vaivattomasti Elisan operaattorilaskulla joko ainoana palveluna tai muiden Elisa-palveluiden ohella.

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300. www.elisa.fi


28.12.2017

Ericsson: Yli puolet uskoo älylaitteiden lukevan eleitä oikein kolmessa vuodessa

Jo muutaman vuoden päästä markkinoilla on laitteita, jotka tuntuivat vielä jokin aika sitten tieteiselokuvien todellisuudelta, näin ennustaa seitsemättä kertaa julkaistu Ericsson ConsumerLabin ”The 10 Hot Consumer Trends” -raportti vuodelle 2018. Muutaman vuoden kuluessa meillä on laitteita, jotka tulkitsevat tarkasti ja nopeasti ihmisten ruumiinkieltä ja äänensävyä tai voivat taas kääntää vieraan kielen reaaliaikaisesti suoraan käyttäjän kuulokkeisiin.

Raportti luo kuvan tulevaisuudesta, missä teknologia käyttäytyy entistä inhimillisemmin. Ruumiinkieli, ilmeet ja äänensävy tukevat ääntä ja kosketusta parantaakseen älylaitteiden käyttäjäkokemusta. Käyttäjien on siis helpompi pysyä nopeasti kehittyvän teknologian perässä ja käyttöönoton kynnys on entistä matalampi.

Tässä ovat vuoden 2018 kuumimmat teknologiatrendit:

Kehosi on käyttöliittymä: Yli puolet ihmisistä, jotka käyttävät puheohjautuvia assistentteja uskoo, että tulevaisuudessa ruumiinkieli, äänensävy ja monipuolisempi ilmaisu ohjaavat älylaitteiden käyttöä entistä enemmän. Kaksi kolmasosaa uskovat tämän toteutuvan jo kolmessa vuodessa.  

  1. Tuettu kuuloaisti: 63 prosenttia kuluttajista haluaisi laitteen, joka kääntää vieraan kielen reaaliajassa kuulokkeisiin. 52 prosenttia haluaisi vaimentaa perheenjäsenten kuorsauksen.
  2. Aina lasten kengissä: 30 prosenttia vastaajista sanoo, että teknologian jatkuva kehittyminen vaikeuttaa oman teknisen osaamisen ylläpitämistä. Siitä huolimatta, teknologia tuntuu tekevän meistä eksperttejä entistä nopeammin. 46 prosenttia sanoo internetin auttavan heitä oppimaan uusia kykyjä nopeammin kuin koskaan.
  3. Sosiaalinen viestiminen: Sosiaalinen media on nykyään entistä moniäänisempi. Puolet kuluttajista uskoo tekoälyn auttavan somessa jaettujen faktojen tarkistamisessa.
  4. Älykkäät mainokset: Mainokset saattavat muuttua liian älykkäiksi tulevaisuudessa. Yli puolet virtuaalitodellisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) käyttäjistä uskoo mainosten muuttuvan niin todenmukaisiksi, että niitä on mahdoton erottaa varsinaisesta sisällöstä.
  5. Hämmästyttävän inhimillinen viestintä: 50 prosenttia vastaajista uskoo suhtautuvansa varauksella liian inhimillisiin koneisiin. 40 prosenttia sanoo samaa, jos älylaite reagoi heidän tunnetilaansa.
  6. Vapaa-ajan yhteiskunta: 32 prosenttia opiskelijoista ja työskentelevistä ei usko, että he tarvitsevat työpaikkaa elääkseen mielekästä elämää. 40 prosenttia kertoo haluavansa robotin, joka tekisi töitä ja ansaitsisi palkkaa heidän puolestaan.
  7. Valokuvasi on linnasi: Kuvittele, jos pystyisit kävelemään älypuhelimellasi ottaman valokuvan sisään ja muistella tapahtunutta tapahtuman keskellä. Kolme neljästä uskoo tämän olevan mahdollista viidessä vuodessa.
  8. Katuja taivaalla: 39 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kaupungit tulevat tarvitsemaan liikennejärjestelmiä lennokeille ja lentäville ajoneuvoille. Lähes yhtä moni on huolissaan taivaalta putoilevista lennokeista.
  9. Ladattu tulevaisuus: Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan paljon helposti liikuteltavaa energiaa. Yli 80 prosenttia uskoo, että viiden vuoden päästä pitkäkestoiset akut ja paristot ratkaisevat laitteiden lataamiseen liittyvät huolet kerralla.

“Kun aiemmin ihmisten piti opetella käyttämään laitteita, tulevaisuudessa laitteet opettelevat käyttämään ihmistä palvellakseen paremmin tarpeitamme. Teknologiasta tulee yhä saumattomampi osa elämäämme”, sanoo Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Olli Sirkka.

10 Hot Consumer Trends for 2018 -raportin tulokset perustuvat Ericssonin ConsumerLab -tutkimusyksikön maailmanlaajuiseen työhön viimeisen 22 vuoden ajalta. Tutkimuksen kysely suoritettiin internetissä ja kohdennettiin netin aktiivikäyttäjille kymmenessä vaikutusvaltaisessa kaupungissa ympäri maailman. Kysely suoritettiin lokakuussa 2017. Tutkimus kuvastaa ainoastaan 30 miljoonan ihmisen mieltymyksiä, mutta kertoo teknologian varhaisista käyttöönottajista, joka on erityisen tärkeää tietoa tulevaisuuden trendien kartoittamiseksi.

Lue koko raportti täältä.

 

Ericsson on maailman johtava viestintäteknologioiden ja -palvelujen tarjoaja, jonka pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. Yli 111 000 ammattilaistamme tarjoavat ja toimittavat asiakkaillemme yli 180 maassa innovatiivisia ratkaisuja ja palveluita. Yhdessä rakennamme verkottuneempaa tulevaisuutta, jossa yksilöt ja yritykset voivat saavuttaa täyden potentiaalinsa. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 24,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria (222,6 miljardia Ruotsin kruunua). Ericsson on listattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä ja New Yorkin NASDAQissa.

 


22.12.2017

Digita ja MTV: Nettimainonnan yhdistäminen tv-mainontaan isolle ruudulle toimii hyvin

 

Digita ja MTV laajensivat syksyllä 2017 pilottiaan, jossa yhdistetään perinteinen mainonta ja online-mainonta hybridi-tv-ympäristössä. MTV:n kaikilla 17 mainosalueella toteutettu testi on kansainvälisestikin merkittävä askel kohti niin sanottua Adressable-TV:tä, kohdennettua tv-mainontaa.

Kesäkuun 2017 alussa tehdyn kaksiviikkoisen testin ja nyt laajennetun kaupallisen pilotin aikana MTV näyttää lineaarisen television mainostauoilla perinteisen mainonnan lisäksi online-videomainoksia.

”Tämä katkomainonnan uusi ominaisuus on osa kehitystä matkalla kohdennettuun tv-mainontaan, jossa mainontaa jaellaan lineaaritelevisioon katsojan kulutustottumusten mukaisesti. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että saat nähtäväksi itsellesi relevantimpaa mainontaa”, kertoo MTV:n COO Risto Koivula.

”Liian usein digitaalinen ja lineaarinen tv-mainonta koetaan kovin erilaisina mainonnan muotoina, vaikka kuluttajalle katselukokemus on samankaltainen: hyvää sisältöä halutaan katsella ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta. Myös mainonnan pitäisi pystyä elämään tässä hetkessä. Nyt saadut kokemukset rohkaisevat meitä jatkamaan nettimainonnan yhdistämistä televisioympäristöön. Laajensimmekin kokeilua lokakuun alussa kattamaan kaikki 17 mainosaluettamme”, jatkaa Koivula.

Digita on tehnyt pitkään yhteistyötä TV-yhtiöiden kanssa televisiomainonnan kehittämisessä. Hybridi-tv:n yleistyminen kotitalouksissa avaa aivan uusia mahdollisuuksia myös mainosrahoitteiselle televisiolle. Digitan tavoite on tuoda nämä suomalaisten mainostajien ulottuville, josta nyt käyttöönotettu mainoskonsepti on yksi esimerkki.

”Teknisesti perinteisen mainonnan ja online-mainonnan sovittaminen yhteen toimii erinomaisesti. Tavoitteena on tehdä online-mainosnäytöt katsojakokemusta häiritsemättä. Digitan hybridi-tv:n jo nyt tarjoamat uudet mainonnan ratkaisut mahdollistavat lineaarisen tv:n ja online-mainonnan yhdistämisen ennennäkemättömällä tavalla, joka tekee tv-mainonnasta yhä kilpailukykyisemmän mainosympäristön”, kertoo Digitan COO Markus Ala-Hautala.

Nyt tehty kokeilu on jatkoa Digitan parin viimevuoden aikana markkinoille tuomiin TV-mainonnan lisäpalveluihin, joita ovat mm. vuorovaikutteinen TV-mainonta.

 

MTV Oy on Suomen suurin kaupallinen televisioyhtiö joka uutisoi, viihdyttää ja luo elämyksiä suomalaisille 24 tuntia vuorokaudessa. MTV:n juuret ulottuvat tv-toiminnan alkuvuosikymmeniin 1950-luvun Suomessa ja nykyisin sen koko kansan tuntemia maksuttomia tv-kanavia ovat MTV3, Sub ja AVA sekä verkossa maksuton MTV Katsomo-verkkopalvelu. Yhtiön kaikki maksulliset sisällöt on keskitetty uuteen C More -tuoteperheeseen, jonka ydin on kattava urheilutarjonta ja kotimaiset ja ulkomaiset sarjat sekä elokuvat koko perheelle. C More sisällöt ovat katsottavissa helmikuusta alkaen suoratoistona ja maksu-TV kanavilla.

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan Data Center -palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.


21.12.2017

DNA:n matkaviestinverkon dataliikenteen määrä jälleen uuteen ennätykseen

 

DNA:n asiakkaat käyttävät liittymää kohden eniten mobiilidataa maailmassa, toteaa uusimman dataliikennettä koskevan raporttinsa tänään julkaissut tietoliikennealan analyysi- ja konsulttiyritys Tefficient.

DNA:n liittymäkohtainen dataliikenteen määrä vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla oli keskimäärin 14,7 gigatavua (GB) per liittymä ja kuukausi. Datan käyttö DNA:n liittymillä on edelleen nousukiidossa, sillä vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä määrä on noussut 16,5 gigatavuun. Tilaston toisella sijalla on itävaltalainen 3 (Drei), jonka vastaavat luvut vuoden 2017 ensimmäiseltä puoliskolta ovat 14,3 gigatavua per liittymä ja kuukausi.

Analyysissään Tefficient nostaa DNA:n liittymien datarajattomuuden merkittäväksi datamäärien kasvun perusteeksi.

”Useimmat asiakkaamme pitävät sujuvaa tiedonsiirtoa matkapuhelinliittymänsä välttämättömänä ja itsestäänselvänä ominaisuutena. Olemme tietenkin huomioineet tämän palveluidemme suunnittelussa, toteaa DNA:n kuluttajaliiketoiminnasta handset-liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan.

DNA:n kuluttajaliittymissä datan hinta ei riipu määrästä vaan enimmäisnopeudesta, ja merkittävä osa asiakkaista on valinnut liittymänsä enimmäisnopeudet 4G-tasolle.

”Asiakkaamme ovat siirtyneet 3G-liittymistä nopeampiin 4G-liittymiin, ja lähes 100 prosenttia uusista puhelimistakin on 4G-puhelimia. Siirtyminen 4G-verkon palveluihin on asiakkaille helppoa ja luontevaa, koska 4G-verkkomme kattaa yli 99 prosenttia suomalaisista, ja 4G-liittymillä he saavat puhelimestaankin täyden hyödyn, Kamtsan jatkaa.

Myös yritysasiakkaille DNA:lla on tarjolla useampia datarajattomia liittymävaihtoehtoja.

DNA:n 4G-enimmäisnopeudet ja asiakkaiden liittymissä toteutuvat 4G-nopeudet ovat kuluvana vuonna nousseet datan käyttömäärien kasvusta huolimatta. Marraskuun lukemilla mitattuna DNA:n mobiililiittymien keskimääräinen datanopeus oli kasvanut vuodessa yli 10 prosenttia: Vuoden 2017 marraskuussa mobiililiittymien keskimääräinen datanopeus oli reilut 10 prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 marraskuussa. Nopeuksien kasvu käytön kasvusta huolimattakin johtuu DNA:n vuonna 2017 4G-verkkoonsa tekemistä merkittävistä kapasiteetti-investoinneista.

Tefficient on kansainvälinen tietoliikennealan analyysi-, vertailu- ja konsulttiyritys, jonka tuore raportti julkaistaan täällä: http://tefficient.com/spotting-the-operators-capable-of-monetising-the-d...

 

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2016 oli 859 miljoonaa euroa ja liiketulos 91 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,8 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, @DNA_Business ja @DNA_Palvelu sekä Facebookissa.


20.12.2017

Tietoliikenneasiantuntijoiden ulosmarssilla ei merkittävää vaikutusta viankorjauksiin

Elisan toimihenkilöt ovat ilmoittaneet, että kuluttaja-asiakkaiden asiakaspalvelussa työskentelevät tietoliikenneasiantuntijat järjestävät huomenna ulosmarssin. Ulosmarssin piirissä ovat huomenna työvuorossa olevat 17 tietoliikenneasiantuntijaa.

Ulosmarssi saattaa vaikuttaa hidastavasti pieneen määrään yksittäisten kuluttaja-asiakkaidemme viankorjausaikoja. Laajemmat verkon häiriöt korjataan normaalitilanteessakin muiden asiantuntijaryhmien toimesta.

Kiistan taustalla on jo vuosia jatkunut asiakaspalvelun kehittäminen, jossa tavoitteena on sujuvoittaa asiakkaiden asioiden hoitamista ja varmistaa, että henkilöstöä on työssä asiakastarpeen mukaisesti. Viankorjauksen tiettyjä töitä hoitavien tietoliikenneasiantuntijoiden työskentelyä on tämän vuoksi tuotu osaksi asiakaspalvelutiimejä, ja viankorjauksen toimintamalleja on kehitetty useaan otteeseen viime vuoden aikana henkilöstön kanssa neuvotellen.

Tämä kiista liittyy siihen, miten tasapainotetaan joustavan työn toiveet ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin vastaaminen. Tietoliikenneasiantuntijoilla on ollut erillinen, työaikoihin ja paikkoihin paikallinen sopimus, jonka työnantaja on irtisanonut, ja uusista pelisäännöistä on neuvoteltu useaan otteeseen.

Neuvotteluja oli tarkoitus jatkaa yhdessä sovitusti perjantaina. Toimihenkilöt ilmoittivat kuitenkin yllättäen, että eivät halua jatkaa neuvotteluja. Voimassa olevan työehtosopimuksen aikana tämä ulosmarssi on laiton.

Elisalaiseen työhön kuuluu sekä asiakassuuntautuneisuus että joustot. Uudessakin toimintamallissa näitä joustoja on tarjolla. Asiakaspalvelussa on esimerkiksi nykyisinkin mahdollisuus kolmen tunnin liukumiin, ja asiakaspalvelun henkilöstö hyödyntää näitä liukumia sekä itse tarvitsemiinsa joustoihin että asiakkaan loppuun saakka palvelemiseen. Etätyötä voi asiakaspalvelutehtävissä tehdä puolet työajasta.

 

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300. www.elisa.fi

 


20.12.2017

Postin yli 30 miljoonan euron tavaraterminaali valmistuu Vantaalle kesällä 2018

Postin uusi jätti-investointi, yli 30 miljoonaa euroa maksava tavaraterminaali, valmistuu Vantaan Viinikkalaan kesällä 2018. Rakennustyöt ovat sujuneet aikataulussaan, ja tänään keskiviikkona terminaalissa vietettiin harjannostajaisia.

Terminaali on osa Postin strategiaa, jossa Posti tavoittelee kasvua logistiikkapalveluissa, verkkokaupassa ja elintarvikelogistiikassa. Terminaalin kautta kulkee jatkossa rahtia noin 5 700 lavaa joka arkipäivä.

– Terminaalin sijainti on ihanteellinen optimaalisten materiaalivirtojen kannalta. Saamme maahan tuleville tavaroille nopean läpivirtauksen ja kuljetuksen kattavasti koko Suomeen. Yhteensä terminaalissa käy vuorokauden aikana noin 200 ajoneuvoyhdistelmää. Terminaalin läheisyydessä on Postin suurin logistiikkakeskus ja palveluvarasto. Näin voimme palvella nopeasti myös verkkokauppiaita. Terminaali vastaa kasvavien rahtivolyymien tarpeisiin, sanoo Postin Kuljetuspalveluiden johtaja Jaakko Kaidesoja.

Tavarat tulevat terminaaliin pääsääntöisesti kansainvälisestä liikenteestä, esimerkiksi Vuosaaren, Hangon ja Naantalin satamista. Uusi terminaali siirtää raskasta liikennettä kauemmaksi kaupungista. Terminaali korvaa Postin nykyiset terminaalit Helsingin Veturitiellä, Vantaan Virkatiellä ja Tuusulan Huurrekujalla. Postilla on yli 20 terminaalia eri puolilla Suomea.

Terminaali on 400 metriä pitkä ja noin 50 metriä leveä. Muoto on materiaalivirtojen läpimenon kautta optimaalinen: terminaalin toiselta sivulta tavarat puretaan ajoneuvoista ja toisella puolella lastataan alueellisesti jaoteltuihin yhdistelmäajoneuvoihin.

Terminaali on toiminnassa lähes aina. Vain lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan terminaali on kiinni. Aukioloaika on optimoitu tavaravirran mukaisesti. Terminaalissa työskentelee noin 300 henkilöä, kolmessa vuorossa.

Sisään tulevia ja poistuvia ajoneuvoja ohjataan digitaalisella ohjausjärjestelmällä. Näin purettava ja lastattava ajoneuvo ohjataan aina optimaaliseen sijaintiin terminaalissa.

Turvallisuus on ehdoton edellytys terminaalin toiminnassa

Terminaalin suunnittelussa on huomioitu asiakkaiden vaatimukset turvatasosta, turvallisesta liikkumisesta alueella ja työturvallisuudesta.

Liikkuminen alueella on hallittua ja digitaaliohjattua. Ihmiset, henkilöautot ja raskas liikenne eivät lainkaan kohtaa piha-alueella. Autot tunnistetaan ja niiden liikkumista ohjataan digitaalisen tunnistamien avulla.

Terminaaliin saapuvat ja sieltä lähtevät ajoneuvot tunnistetaan portilla automaattisesti rekisteröintitunnusjärjestelmällä.

– Haluamme varmistaa, että terminaalialueellamme liikkuvat vain ne ajoneuvot, joissa on Postin kuljetusverkostoon tulevaa tai lähtevää tavaraa. 

Rakentamisessa ja materiaaleissa on huomioitu kestävä kehitys

Terminaalin rakentamisessa on huomioitu laajasti myös ympäristönäkökulmat.

Tontilta perustustyön yhteydessä kaivettu savimassa on hyödynnetty. Neljän eduskuntatalon verran savea on käytetty muun muassa maisemointiin ja pohjavesialueen suojaukseen. Savella on maisemoitu terminaalin tontin vieressä olevaan Vantaan kaupungin omistamaan metsäkaistaleeseen erityinen myöhemmin käyttöönotettava lentokoneiden katselupaikka. Savea on käytetty myös Tikkurilantien Päijänne-tunnelin suojauksessa.   

Terminaalin ympärille tuleva asfaltti on tuotettu uudella menetelmällä. Asfalttimassan valmistus tehdään perinteistä asfalttia matalammassa lämpötilassa. Tämä vähentää hiilidioksidipäästöjä 15–25 prosenttia perinteiseen menetelmään verrattuna, sekä pienentää eri oksidien pääsyä ympäristöön. Hulevedet käsitellään omissa hidastusaltaissa, omalla tontilla.

Vaalea kattopinnoite puolestaan vähentää kesällä jäähdytystarvetta. Kattorakenteisissa on varauduttu mahdollisesti myöhemmin käyttöönotettavien aurinkokennojen vaatimiin asennustarpeisiin.

Terminaalin valaistus hoidetaan liiketunnistimilla varustetuilla led-valoilla. Sisätilojen lämmitys on säteilylämmitys, kattopaneelit reagoivat nopeasti lämpötilojen vaihteluun, eivätkä aiheuta sisätiloissa pölyn kiertämistä kuten ilmakiertolämmitys.

– Kolmen nykyisen terminaalin toiminnan yhdistäminen vähentää myös liikenteestä aiheutuvia päästöjä, korostaa Kaidesoja.

Tietoja terminaalista:

  • Sijainti Vantaan Viinikkalassa K3 Logistics -alueella Suokalliontiellä Kehä III:n ja Helsinki-Vantaan lentokentän välissä.
  • Valmistuu kesällä 2018.
  • Terminaalin pituus 400 metriä, leveys 56 metriä. Yhteensä noin 26 000 neliömetriä, eli yli kolme jalkapallokenttää.
  • 155 kappaletta purku- ja lastausaukkoa. Katettu kuormaushalli, jossa sivulastauslaiturit neljälle ajoneuvoyhdistelmälle. Lastaus ja purku sään suojassa.
  • Tarjoaa töitä noin 300 työntekijälle.
  • Käyttötarkoitus erityisesti maahan tulevien tavaroiden, verkkokaupan ja elintarvikelogistiikan tavaravirroille. Terminaalirakentamisessa on varauduttu pakkasvaraston ja viileäterminaalin käyttöönottoon myöhemmässä vaiheessa.
  • Postin omistaman tontin koko 8,55 hehtaaria (85 457 m2).
  • Vuorokaudessa terminaalin kautta kulkee noin 200 rekallista, eli 5 700 lavaa.
  • Rakentaja YIT.
  • Terminaalin katolle tulee kaksi isoa Postin logoa.

 

Posti on palveluyritys, joka toimittaa markkinoiden älykkäimmät ja asiakaslähtöisimmät postin ja logistiikan ratkaisut. Posti kasvaa uusille palvelualueille ja on entistä merkityksellisempi asiakkaidensa arjessa. Meillä on toimintaa 11 maassa, liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 500. Liiketoimintamme kattavat myös logistiikkapalveluja tarjoavan Itella Venäjän ja sähköiseen liiketoimintaan keskittyvän OpusCapitan. www.posti.com. 


20.12.2017

Nelosen maksukanavien näkyminen Telian kaapeli-tv:ssä, TV-sovelluksessa ja TV-digiboksilla voi keskeytyä toistaiseksi

Nelonen on irtisanonut maksukanaviensa jakelusopimukset Telian kanssa, eikä uutta sopimusta ole saatu solmittua. Kanavien näkyminen Telian kaapeli-tv:ssä, TV-sovelluksessa sekä TV-boksilla uhkaa keskeytyä 31.12.2017, mikäli uutta jakelusopimusta ei saada tehtyä.

Telian tavoitteena on tarjota tv-asiakkaille jatkossakin mahdollisimman laaja valikoima vapaasti vastaanotettavia kanavia, maksukanavia ja viihdepalveluita.

”Pahoittelemme asiakkaillemme nyt syntynyttä tilannetta ja toivomme, että kiistaan löydetään ratkaisu niin että kaikkien kanavien jakelu voi jatkua ennallaan”, Telian tv-liiketoiminnasta vastaava johtaja Henrik Laine toteaa.

Kerromme lisätietoa kanavien tilanteesta verkkosivuillamme neuvotteluiden edetessä.

*Muutos koskee seuraavia kanavapaketteja ja kanavia:

Kanavapaketit

  • Ruutu+ Viihde
  • Ruutu+ Viihde & Urheilu
  • Ruutu+ Viihde & Urheilu & C More Total (C More Total -jatkuu tässä paketissa)
  • Ruutu+ Viihde & Urheilu & C More Sport (C More Sport -jatkuu tässä paketissa)
  • Ruutu+ Viihde & Urheilu & Viasat Kulta (Viasat Kulta jatkuu tässä paketissa)
  • Ruutu+ Viihde & Urheilu & Viasat Urheilu (Viasat Urheilu jatkuu tässä paketissa)
  • Surf (kanavat: Ruutu+ Leffat & Sarjat, Ruutu+ Lapset, Ruutu+ Dokkarit)
  • Lastenpaketti (kanava: Ruutu+ Lapset)
  • MIX M (kanavat: Ruutu+ Leffat & Sarjat, Ruutu+ Lapset, Ruutu+ Dokkarit)
  • MIX S (kanava: Ruutu+ Leffat & Sarjat)
  • Ruutu+ Urheilu Yrityspaketit

Kanavat

  • Ruutu+ Leffat & Sarjat (SD & HD)
  • Ruutu+ Dokkarit (SD & HD)
  • Ruutu+ Lapset (SD & HD)
  • Kaikki Ruutu+ Urheilu 1 - 9 (SD & HD)

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.

 


20.12.2017

Telia rakentaa Liigaa varten täysin uuden kuituverkon 14 jäähallilta Helsinkiin

Telia on luvannut mullistaa jääkiekon katselukokemuksen ensi kaudesta lähtien. Jotta lupaus saadaan täytettyä, SM-Liigan tekninen tuotanto rakennetaan täysin uudelleen.

Telia on valinnut SM-Liigan tekniseksi tuotantoyhtiöksi Streamteam Nordic Oy:n. Yritys on tehnyt Liigan teknistä tuotantoa jo 10 vuotta.

”Sopimuksemme mukaan vanhasta tuotantokalustosta ei jää jäljelle kaapeliakaan. Käytännössä kaikki laitteet vaihdetaan uusiin kameroista lähtien”, kertoo Olli-Pekka Takanen, SM-Liigan mediaoikeuksista Telialla vastaava Head of Hockey.

Tällä hetkellä Liigaa tehdään perinteisesti paikan päällä ajamalla jäähallin viereen ulkotuotantoyhtiön kalusto. Telian ja Streamteam Nordicin ratkaisussa kaikki tehdään etätuotantona Helsingistä käsin erillisten, vain Liigaa varten rakennettujen kaapeleiden kautta. Kaapelit vedetään jokaisen 14 Liiga-paikkakunnan jäähallilta etätuotantokeskukseen.

”4K-etätuotantokeskus tulee muuttamaan suomalaisen television tekemisen aivan uudelle tasolle”, sanoo Streamteam Nordic Oy:n toimitusjohtaja Juha Koskela.

4K-valmius alusta saakka

Etätuotanto mahdollistaa Telialle entistä tehokkaamman ja nopeamman tuotannon, kun laitteita ei tarvitse siirrellä tai resursseja jakaa eri paikkakunnille. Uusitun kokonaisuuden ansiosta samassa paikassa voidaan tuottaa jopa seitsemän rinnakkaista peliä.

”Katsojalle uusi tekeminen ja kalusto näkyy kuvanlaadussa, grafiikoissa ja nopeasti tuotetuissa videoklipeissä. Meillä on myös uusien laitteiden avulla 4K-kuvanlaatuun vaadittava kyvykkyys,” kertoo Takanen.

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.


19.12.2017

Telia ja Nokia veivät lapset virtuaalivierailulle Joulupukin luo 5G-verkossa

Lapsiryhmä pääkaupunkiseudulta pääsi vierailulle Joulupukin pajaan – virtuaalisesti. Telian ja Nokian kokeilu oli ensimmäisiä kertoja, kun reaaliaikainen virtuaalitodellisuuskokemus hyödynsi 5G-verkkoa pidemmällä etäisyydellä.

Espoolainen lapsiryhmä pääsi viime viikolla vierailemaan virtuaalisesti Joulupukin pajalla, kun pajalta otettiin yhteys Nokian Espoon kampuksella toimivaan 5G-verkkoon. Joulupukki vastaili lasten kysymyksiin, ja paikalle kutsutut lapset pääsivät virtuaalisesti keskelle Joulupukin pajan joulukiireitä. Kokeilu on hyvä esimerkki 5G-teknologian mahdollisuuksista uudenlaisten palveluiden ja elämysten mahdollistajana. 

Telian ja Nokian kokeilu oli ensimmäisiä, jossa toteutettiin 5G-verkkoa hyödyntävä reaaliaikainen 360 3D – virtuaalitodellisuuselämys. Joulupukin pajan tunnelmat kuvattiin Nokia OZO Live –lähetystekniikan avulla, ja Espoossa elämys siirrettiin 5G-verkossa virtuaalilaseilla koettavaksi.

”5G:n ja virtuaalitodellisuuden ansiosta lapset pääsivät tapaamaan Pukkia Lapissa hänen kiireisimpinä päivinään kotikulmiltaan Etelä-Suomesta. Tämän kaltaiset käytännön esimerkit rakentavat näkemystämme 5G:n hyödyistä. Lasten kommentit osoittivat, että nyt testattu virtuaalisen läsnäolon kokemus on heille täysin luonteva tapa kommunikoida ja kokea maailma. Lasten mukaan hauskinta oli että Pukki oli oppinut puhumaan uusia kieliä kuten 5G:tä ja virtuaalitodellisuutta”, toteaa Telian Suomen 5G-ohjelman vetäjä Janne Koistinen.

”Telian kanssa toteuttamamme reaaliaikainen virtuaalitodellisuuselämys on jälleen uusi osoitus todellisesta käyttökokemuksesta, joita 5G mahdollistaa huikeilla parannuksillaan verkon nopeuteen, kapasiteettiin ja viiveeseen. On hienoa, että pystyimme uusimman teknologian avulla tuomaan Joulupukin virtuaalisesti lasten iloksi näin joulun alla”, sanoi Nokian asiakkuusjohtaja Susanna Patja.

5G on seuraava teknologinen vallankumous

Telia ja Nokia toteuttivat kesäkuussa yhden ensimmäisistä 4G-verkon reaaliaikaisista virtuaalitodellisuuslähetyksistä Euroopassa Telia 5G-areenalla Helsingissä Veikkausliigan HJK–JJK –ottelussa. Heinäkuussa yhtiöt esittelivät ensimmäisenä Suomessa 5G-teknologiaa 3,5 GHz:n taajuudella yhteistoiminnassa 4G:n kanssa.

5G:n odotetaan parantavan mobiiliverkon yhteysnopeuksia jopa 20-kertaiseksi ja niiden kapasiteettia jopa satakertaiseksi nykyisestä. Vallankumoukselliseksi tekniikan tekee kyky palvella valtavaa määrää verkkoon kytkettyjä laitteita sekä mahdollisuus rakentaa reaaliaikaisia, erittäin luotettavia yhteyksiä vaativia palveluita. 5G mahdollistaa esimerkiksi itsestään ajavat autot, uudenlaisia etäoppimisen ja –terveydenhuollon palveluita sekä kriittisiä teollisia prosesseja.

Näin kokeilu toteutettiin (Youtube): https://youtu.be/_5G6sc9bfdE
360 3D-VR-tallenne (Youtube): https://youtu.be/HENOdzfHLkM

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.


19.12.2017

Tieto mukaan 5G Finland -verkostoon kehittämään palveluita seuraavan sukupolven mobiiliverkkoon

Tieto liittyy mukaan 5G Finland -verkostoon, jonka tavoitteena on luoda ja pilotoida 5G-maailmaan hyödyllisiä sovelluksia ja palveluita. Ekosysteemin muita kumppaneita ovat Tekes, Nokia sekä start-up-yhteisö Maria 01.

Mobiiliverkot kasvavat ja kehittyvät vauhdilla. Suomessa mobiilidataa siirrettiin keskimäärin 16 gigatavua kuukaudessa henkilöä kohti vuonna 2016. Tulevaisuudessa määrä vain kasvaa sekä Suomessa että globaalisti, ja 5G:n myötä mobiiliteknologia mullistaa yritysten tuotantoprosesseja, palveluita ja koko yhteiskunnan infrastruktuuria. Kehitys merkitsee myös uudenlaista panostusta turvallisuuteen, tehokkuuteen ja uusiin ratkaisuihin.

5G Finland -verkoston tavoitteena on luoda ja pilotoida loppukäyttäjille hyödyllisiä sovelluksia ja palveluita, joita uudistuva 5G-teknologia mahdollistaa. Telia käynnisti verkoston avoimella kutsulla marraskuussa 2017. Tieto ja Telia lähtevät selvittämään yhdessä miten esimerkiksi virtuaalitodellisuuden ratkaisuja ja palveluja tuodaan osaksi 5G-maailmaa.

­­– Verkostot ja ekosysteemit tuovat yhteen eri osaajia, jolloin voimme hyödyntää monialaista osaamista yhteisen hyvän eteen. Olemme iloisia, kun hyvä yhteistyömme Telian kanssa jatkuu 5G-teknologian kehittämiseksi, kertoo asiakkuusjohtaja Jouni Malinen Tiedolta.

­– Tieto on erinomainen kumppani 5G Finland –verkostoon. Yhtiö on tehnyt edistyksellisiä IoT:tä ja uutta mobiilitekniikkaa hyödyntäviä pilotteja, ja pääsemme verkoston puitteissa varmasti edistämään 5G:tä konkreettisilla ja kiinnostavilla hankkeilla, sanoo 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen Telialta.

Tiedolla on kattava kokemus uusien verkkoteknologioiden hyödyntämisestä uuden sukupolven tietoverkkoarkkitehtuureissa. Tieto on toteuttanut radioverkkoja eri toimialojen tarpeisiin jo yli 20 vuoden ajan, ja yhtiö on jo mukana sekä radio- että verkkoteknologioiden toteuttamisessa 5G:hen. 5G Finland -verkoston kautta yhtiö laajentaa nyt myös 5G-ratkaisujen kehittämiseen.

5G Finland vie Suomen 5G-aikaan

5G Finland on edelläkävijöiden avoin verkosto, jonka tavoitteena on varmistaa Suomen menestys neljännen teollisen vallankumouksen käynnistyessä täydellä voimalla. 5G ja esineiden internet mullistavat yritysten tuotantoprosesseja, palveluita ja koko yhteiskunnan infrastruktuuria. 5G Finland-verkostoon kutsutaan teollisia toimijoilta, julkishallintoa sekä startup- ja tutkimusyhteisöjä varmistamaan, että Suomi saa täyden hyödyn 5G:stä. 5G Finlandin ensimmäisiä kumppaneita ovat Nokia ja Tekes sekä startup-yhteisö Maria 01.

Lisätietoja: www.telia.fi/5GFinland

 

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja ekosysteemien mahdollisuudet. www.tieto.fi

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.


19.12.2017

Uusi Elisa Reissunetti palvelee edullisesti kaukomailla

Elisa tuo myyntiin kuluttaja-asiakkaille uuden edullisen datapaketin kaukomaille matkaaville. Nyt suomalaisten suosikkilomakohteisiin, kuten Arabiemiraatteihin, Thaimaahan tai Yhdysvaltoihin matkaava voi tilata helposti tekstiviestitse yhden gigatavun suuruisen paketin, joka riittää mainiosti netin peruskäyttöön matkapuhelimella viikoksi.

Suomalaiset ovat mobiilidatan käytössä huippuluokkaa maailmassa ja jatkuva netin käyttö on meille arkea. Erityisesti EU-alueen ulkopuolelle matkustaessaan moni on kuitenkin yhä varovainen matkapuhelimen käytössä korkeiden kustannusten pelossa. Elisan uusi datapaketti tuo nyt huolettomuutta datan käyttöön kaukomailla.

- Elisa Reissunetti toimii suomalaisten suosimissa lomakohteissa, kuten Arabiemiirikunnissa, Thaimaassa ja Yhdysvalloissa. Datan käytön kustannus laskee Reissunetin myötä osassa maita jopa 90 prosenttia normaalihinnasta, kertoo liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisalta.

Elisa Reissunetti sisältää yhden gigatavun datasiirtoa 19,90 euron hintaan. Reissunetti on erittäin helppo ottaa käyttöön: asiakas saa kohdemaahan saavuttuaan tekstiviestin, johon vastaamalla hän voi tilata Reissunetin matkapuhelimeensa. Tilaus on voimassa seitsemän vuorokautta tai kunnes yhden gigatavun käyttömäärä täyttyy.  

- Yksi gigatavu riittää mainiosti netin peruskäyttöön, kuten nettisurffailuun, some-kanavien päivittämiseen ja sähköpostien lukemiseen viikon matkalla. Myös erilaiset pelit ja kartat toimivat hyvin tällä tiedonsiirtomäärällä, Virkki sanoo.

- Datapaketin rajaa ei voi huomaamattaan käyttää loppuun, sillä lähetämme tekstiviestitse tiedon, kun paketista on käytetty 80, 95 ja 100 prosenttia. Kun paketti on käytetty, tiedonsiirto veloitetaan normaalin roaming-hinnaston mukaisesti. Asiakas voi halutessaan tilata mutkattomasti myös uuden paketin, neuvoo Virkki.

Elisa Reissunetti:

Reissunetti sisältää 1Gt (1024 Mt) datasiirtoa, hintaan 19,90 euroa.

Toimii seuraavissa maissa: Arabiemiirikunnat, Australia, Etelä-Korea, Hongkong, Kiina, Singapore, Sveitsi, Thaimaa, Yhdysvallat ja Venäjä.

Reissunetti on voimassa seitsemän vuorokautta tilauksesta tai kunnes yhden gigatavun käyttömäärä täyttyy.

Tilaus tehdään lähettämällä ilmainen tekstiviesti TILAA REISSUNETTI numeroon 18258. Tilauksen voi uusia.

Lue lisää osoitteesta www.elisa.fi/reissunetti.

 

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300. www.elisa.fi


18.12.2017

Postin pakettitoimitukset viime viikolla ylsivät taas uuteen ennätykseen

Posti toimitti viime viikolla asiakkailleen 1,2 miljoonaa pakettia, mikä ylitti aiemman ennätyksen Postin kuljettamien pakettien viikkovolyymissa. Aiempi ennätys tehtiin marraskuun lopussa. Pakettimäärät ovat kasvaneet selvästi viime vuodesta.

- Verkkokaupassa on meneillään vuoden ylivoimaisesti vilkkain sesonki, ja olemme erittäin iloisia siitä, että olemme voineet olla mahdollistamassa verkkokaupan onnistumisen asiakkaillemme. Näin suuren pakettimäärän logistiikka ei onnistuisi ilman tehokkaita lajittelukeskuksia, tarkasti aikataulutettuja kuljetuksia ja laajaa palveluverkostoa, korostaa Pakettipalveluista vastaava johtaja Toni Laaksonen Postista.

Postin lajittelukeskukset ovat toimineet ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa ja miljoonan paketin raja on ylittynyt viikoittain. Myös tästä viikosta odotetaan reilun miljoonan paketin viikkoa. Se tarkoittaa, että Posti toimittaa arkipäivisin noin 200 000 pakettia päivässä. Myös viikonloppuisin on kuljetettu lähetyksiä.

Postin palvelupisteiden määrä kasvanut 40 prosenttia vuodesta 2011

Verkkokaupan kasvun myötä Posti on avannut kaiken aikaa uusia palvelupisteitä. Postin palvelupisteiden määrä on kasvanut noin 40 prosenttia viime kuuden vuoden aikana. Tällä hetkellä palvelupisteitä on yli 1 500, joista yli 500 on pakettiautomaatteja ja yli sata väliaikaisia noutopisteitä.

- Ensi vuonna tavoitteemme on avata 1 000 uutta pakettiautomaattia, koska kuluttajat haluavat käyttää pakettitoimituksiensa vastaanottamiseen nimenomaan automaatteja. Pyrimme varmistamaan uusilla automaateilla sujuvat ja nopeat toimitukset.

Pakettien lisäksi Posti jakaa kuukausittain yli miljoona kirjelähetystä Kiinasta. Nämä lähetykset sisältävät kiinalaisten verkkokauppojen ostoksia. Nämä lähetykset eroavat normaaleista paketeista siten, että suurimassa osassa niistä ei ole lähetysten seurantaa ja toimitusajat Suomeen ovat jopa yli kuukauden. Kuljetusketjusta Eurooppaan vastaa Kiinan Posti tai muu lähettäjä. Osa näistä Kiinasta ostetuista verkkokauppalähetyksistä odottaa edelleen kuljetusta lähtömaassaan. Posti toimittaa lähetykset vastaanottajille muutamassa päivässä saatuaan ne verkkoonsa ja vastuulleen.

Kotimaisten verkkokauppojen paketit ehtivät vielä perille jouluksi. Kotimaassa pakettiautomaateista, Postin verkkopalvelusta ja mobiilisovelluksesta viimeistään keskiviikkona 20.12. lähetetyt paketit ehtivät jouluaatoksi perille. Postista lähetetyt joulupaketit ehtivät perille, kun ne lähetetään tiistaina 19.12.

Posti palvelee pakettitoimituksissa aivan jouluaattoon saakka. Kaikkien Postin palvelupisteiden sijainnit ja aukioloajat www.posti.fi/postit.

Posti on palveluyritys, joka toimittaa markkinoiden älykkäimmät ja asiakaslähtöisimmät postin ja logistiikan ratkaisut. Posti kasvaa uusille palvelualueille ja on entistä merkityksellisempi asiakkaidensa arjessa. Meillä on toimintaa 11 maassa, liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 500. Liiketoimintamme kattavat myös logistiikkapalveluja tarjoavan Itella Venäjän ja sähköiseen liiketoimintaan keskittyvän OpusCapitan. www.posti.com. 


18.12.2017

Telia ostaa IT-palveluyritys Inmics Oy:n ja vahvistaa asemaansa täyden palvelun ICT-talona

Telia ostaa suomalaisen IT-palveluyritys Inmics Oy:n. Vuonna 1989 perustettu Inmics suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää kokonaisvaltaisia IT-ratkaisuja suomalaisten pk-yritysten tarpeisiin. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat ICT-ylläpito- ja ulkoistuspalvelut, konesali- ja pilvipalvelut sekä laitemyynti. 

Kaupan perustana on 75 MEUR yritysarvo. Inmicsin liikevaihto oli kesäkuussa päättyneellä tilikaudella 2016–2017 43 MEUR. Yrityksen palveluksessa on noin 190 työntekijää.

Inmics jatkaa yrityskaupan jälkeen toimintaansa Telian itsenäisenä tytäryhtiönä ja aloittaa strategisen yhteistyön Telian toisen tytäryhtiön Nebulan kanssa. Yhdessä Inmics ja Nebula tarjoavat koko maan kattavan täyden palvelun ICT-valikoiman pienille ja keskisuurille yrityksille.

”Toivotan Inmicsin mukaan Telian B2B-perheeseen. Yhtiön erinomainen osaaminen, loistavalla tasolla oleva asiakastyytyväisyys ja kokonaisvaltaiset IT-ratkaisut täydentävät yritystarjoamaamme ja vahvistavat asemaamme johtavana valtakunnallisena ICT-palveluiden tarjoajana”, sanoo toimitusjohtaja Stein-Erik Vellan, Telia Finland

Inmicsin on omistanut Autereen perhe. Kaupan loppuun saattamisen yhteydessä nykyinen pääomistaja ja toimitusjohtaja Jukka Autere siirtyy eläkkeelle. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetään nykyinen myyntijohtaja Tomi Autere.

”Kaupalla ei ole vaikutusta Inmicsin henkilöstön asemaan. Tulevaisuus ison kansainvälisen yrityksen osana avaa uusia mahdollisuuksia sekä yhtiön henkilöstölle että palveluiden ja liiketoiminnan kasvulle”, sanoo toimitusjohtaja Jukka Autere.

Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Tavoitteena on kaupan loppuun saattaminen vuoden 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.


15.12.2017

Paketteja voi noutaa läpi viikonlopun

Useimmat postin palvelupisteet ovat avoinna tänä viikonloppuna. Posti toimittaa paketteja noudettaviksi myös lauantaina, ja suosituimpia pakettiautomaatteja täytetään lauantain lisäksi sunnuntaina. Tekstiviestisaapumisilmoitukset lähetetään vastaanottajille heti, kun paketti on noudettavissa.

Postin omat myymälät palvelevat aattoon asti pidennetyin aukioloajoin: arki-iltaisin klo 20 saakka, lauantaina klo 10-16 ja sunnuntaina 12-16. Ne ovat avoinna vielä lauantain 23.12. klo 10-16.

Osa väliaikaisista pop up -noutopisteistä palvelee myös viikonloppuna, niiden sijainnit ja aukioloajat löytyvät Postin verkkosivuilta.

Postien ja pakettiautomaattien sijainnit ja aukioloajat: www.posti.fi/postit.

Joulukortteja ja paketteja lajitellaan myös viikonloppuna

Postin lajittelukeskukset toimivat täydellä teholla. Tällä viikolla paketteja käsitellään yli miljoona kappaletta. Myös ensi viikosta odotetaan reilun miljoonan paketin viikkoa.

Jouluvalmistelut ovat käynnissä monessa kodissa, ja joululahjoja lähetetään vilkkaasti Postin kautta. Kotimaan paketit voi lähettää edullisimmin pakettiautomaateilta tai maksamalla postimaksun etukäteen verkossa tai Posti-mobiilisovelluksella vielä keskiviikkona 20.12. Posteista kotimaan paketit tulee lähettää jouluksi viimeistään tiistaina 19.12. Pakettien viimeinen lähetyspäivä Ruotsiin ja Baltiaan on maanantai 18.12.

Joulutervehdyksiä voi lähettää kotimaan ikimerkillä vielä 20.12. Miljoonat joulukortit ovat jo Postin lajittelussa ja matkalla vastaanottajille. Oikea osoite on tärkeä, jottei osoiteselvitys hidasta joulutervehdyksen kulkua.

Lisätietoa joulukorttien ja pakettien lähetysajoista: www.posti.fi/joulu.

Posti on palveluyritys, joka toimittaa markkinoiden älykkäimmät ja asiakaslähtöisimmät postin ja logistiikan ratkaisut. Posti kasvaa uusille palvelualueille ja on entistä merkityksellisempi asiakkaidensa arjessa. Meillä on toimintaa 11 maassa, liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 500. Liiketoimintamme kattavat myös logistiikkapalveluja tarjoavan Itella Venäjän ja sähköiseen liiketoimintaan keskittyvän OpusCapitan. www.posti.com. 


14.12.2017

Elisa tuo myyntiin huippunopean gigabitin kaapeliliittymän

Elisa tuo tänään kuluttajien saataville uuden 1 Gbit/s nopeuden myös kaapelitelevisioverkossaan. Huippunopea yhteys on saatavilla lähes 300 000 kotitalouteen.

– Huippunopeat yhteydet hyödyttävät etenkin internetin tehokäyttäjiä sekä kotitalouksia ja perheitä, joissa useampi käyttäjä katsoo samanaikaisesti esimerkiksi TV:tä ja videoita netin välityksellä. Gigan yhteydellä videoiden katselu onnistuu entistä laadukkaammin. Lisäksi nopeat yhteydet tuovat sujuvuutta digitaalisten palvelujen, kuten erilaisten sisältöjen ja suurikokoisten tiedostojen jakamiseen, Elisan liiketoimintajohtaja Matias Castrén kertoo.

Huippunopean laajakaistan saatavuutta tullaan laajentamaan edelleen ja saatavuus laajenee asteittain koko Elisan kaapelitelevisioverkkoon. Elisan kaapelitelevisioverkko kattaa suuren osan Suomea ja Elisan kaapelimodeemipalveluiden saatavuus on vastikään laajentunut Lounais-Suomen alueelle Lietoon ja Paimioon.

– Kehitys erilaisten verkkotekniikoiden ja yhteyksien saralla on tällä hetkellä todella nopeaa. Haluamme varmistaa, että meillä on tarjota asiakkaillemme nopeat ja laadukkaat yhteydet erilaisiin päätelaitteisiin ja käyttötilanteisiin, Castrén toteaa.


Näin voit tarkistaa uusien kaapeliyhteyksien saatavuuden

Voit tarkistaa saatavuuden verkkokaupassa tai soittamalla ilmaiseen myyntipalvelunumeroomme 0800 94200.

 

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300. www.elisa.fi


14.12.2017

Helmikuussa uudentyyppinen Elisa Viihteen alkuperäissarja: päärooleissa Seksikäs-Suklaa ja Dosdela

Elisa Viihde julkaisee helmikuussa uuden alkuperäissarjan Supisuomalaiset. Neliosaisen minisarjan päärooleissa esiintyvät huippusuositut artistit ja tubettajat: Luyeye “Seksikäs-Suklaa” Konssi ja Hanad “Dosdela” Hassan. Sivurooleissa nähdään muun muassa Makwan Amirkhani, Musta Barbaari, Juha Mieto, Prinssi Jusuf sekä tubettajat Arttu Lindeman, Jaakko Parkkali ja Karoliina Tuominen.

Uudentyyppinen minisarja koostuu neljästä 15-minuuttisesta jaksosta, jotka tulevat katsottavaksi 1. helmikuuta vain Elisa Viihteessä. Sarja yhdistelee mielenkiintoisella tavalla faktaa ja fiktiota: jokainen jakso sisältää sekä käsikirjoitetun komediaosuuden että keskustelu- tai realityosuuden, jossa kaikenlaista voi sattua. Supisuomalaiset on ensimmäinen Elisa Viihteen alkuperäissarja, jonka päätähdet ovat tubettajia. Järjestyksessään Supisuomalaiset on Elisa Viihteen yhdeksäs alkuperäissarja: aiemmin ilmestyneitä alkuperäissarjoja ovat muun muassa Downshiftaajat, Ismo, Konttori, Pää edellä sekä tänään 14.12. julkaistava Kolmistaan.

Sarjassa Seksikäs-Suklaan ja Dosdelan esittämä kaksikko joutuu Kelan työllistämiskurssille leväperäisen levytuottajan tehtyä heille oharit. Kurssi heittää heidät suomalaisuuden ytimeen tanssilavoille, jääkiekkokaukaloihin ja tapaamaan monenlaisia suomalaisia. Sarjan muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Makwan Amirkhani, Musta Barbaari, Juha Mieto, Prinssi Jusuf sekä tubettajat Arttu Lindeman, Jaakko Parkkali ja Karoliina Tuominen.

– Elisa Viihteen asiakkaat rakastavat kotimaisia sarjoja ja komedioita. Kehitämme jatkuvasti ohjelmatarjontaamme asiakkaidemme mieltymysten mukaisesti. On hienoa päästä tukemaan myös kokeilevampaa tekemistä, ja tarjota samalla uusille tekijöille mahdollisuus tavoittaa uusia katsojia. Uudentyyppisen sisällön eksperimentoinnit ovat luonnollista jatkoa Elisa Viihteen useiden vuosien merkittäville panostuksille kotimaisiin elokuviin ja alkuperäissarjoihin, sanoo Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.

Sarjan tuottaja Julius Repo iloitsee uudesta yhteistyöstä ja Elisa Viihteen tarjoamasta mahdollisuudesta löytää uusia yleisöjä suosittujen artistien ja tubettajien sisällöille.

– Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Elisa Viihteen kanssa. Kaikki on ollut saumatonta alusta asti, sillä rakensimme heti alussa Elisa Viihteen kanssa yhteisen vision tuotannolle ja saimme paljon tukea sen toteuttamisessa. Mielestämme Elisa Viihde on paras esityspaikka Supisuomalaiset-sarjalle ja se tuo varmasti uusia katsojia ja faneja viihdeartisteillemme, Repo kertoo.

Seksikäs-Suklaa on innoissaan päästessään jakamaan kokemuksiaan kohtaamistaan yhteiskunnan paineista. Vaikka sarja on komedia, kohdataan sarjassa tilanteita, jotka voivat oikeassakin elämässä hämmentää niihin törmääviä.

– Huumorin takana on aina totuus ja must oli kiva muistella Hanadin kanssa, minkälaista oli ennen. Meillä oli aina tapana heittää läppää toisille esimerkiks, että mitäköhän käy, kun meet uuden tyttöystävän luo näytille ja sen isä kysyy, missäpäs poika olet töissä? Kaikki tällaiset yhteiskunnan paineet stressas. Niistä väännettiin läppää, mitä aina nähtiin, Seksikäs-Suklaa kertoo.

– Monet ystävät kokevat näitä yhteiskuntapaineita. Suomessa on aina muutenkin ollut jotenkin häpeä, jos ei mee hyvin. Vaikka joskus sun pitää tietää, miltä tuntuu syödä raakaa sipulia ja ketsuppia, kun jääkaappi on tyhjä kun veljen lompakko, Seksikäs-Suklaa jatkaa.

 

SARJAN TIEDOT


Ohjaaja
Elena Sulin

Kuvaaja
Hannes Repo

Tuottaja
Julius Repo

Äänittäjä
Juhana Vihervaara

Päärooleissa
Hanad “Dosdela” Hassan ja Luyeye “Seksikäs-Suklaa” Konssi

Muissa rooleissa
Makwan Amirkhani, Josijas ”Prinssi Jusuf” Belayneh, Arttu Lindeman, Juha Mieto, James ”Musta Barbaari” Nikander, Jaakko Parkkali ja Karoliina Tuominen

Käsikirjoittajat
Hanad Hassan, Luyeye Konssi, Hannes Repo ja Elena Sulin

Genre
Komedia

Tuotantoyhtiö
Bonzu Media Productions Oy

Tuotanto
Elisa Viihde

Kuva
Bonzu Media


Synopsis

Hanad "Dosdela" Hassan ja Luyeye "Seksikäs-Suklaa" Konssi haaveilevat maineesta ja mammonasta Itä-Helsingissä. Unelma on toteutua, kun tuottaja lupaa heille levytyssopimuksen. Suklaa ja Dosdela juhlivat sopparia koko yön ystäviensä Prinssi Jusufin ja Mustan Barbaarin kanssa.

Raaka aamu koittaa Kontulassa, kun pojat heräävät leväperäisen tuottajan soittoon. Levytyssopimus on peruttu, eikä jäljelle jää muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa yhteys Isotätiin. Soitto Kelaan vahvistaa pahimman pelon, kun Isotäti uhkaa maksukarenssilla. Fygyä saadakseen on parivaljakon osallistuttava uudelle työllistämiskurssille, joka tutustuttaa koulutettavat suomalaiseen kulttuuriin.

Kelan koulutus vie Seksikäs-Suklaan ja Dosdelan matkalle ympäri Suomea oppimaan julkisuudesta, taklattavaksi jääkiekkokaukaloon, paikallisille tanssilavoille ja lopulta perinteisen yrttijuoman kiidättäminä takaisin lähiöön. Mutta suomalaistuvatko sankarit? Ja kuinka käy ystävyyden?


Aitio on Elisa Viihteen oma ohjelmakirjasto, josta kuka tahansa voi katsoa elokuvia ja sarjoja kiinteällä kuukausimaksulla rajoituksetta. Vuonna 2013 lanseerattu ohjelmakirjasto tarjoaa laajimman valikoiman kotimaisia elokuvia sekä klassikkosarjoja.

Elisa Viihde on Suomen suosituin viihdepalvelu. Elisa Viihde on kaikki, mitä viihtymiseen tarvitset – alkuperäissarjoja, eniten kotimaisia elokuvia, kansainvälisiä uutuuselokuvia, kattava tv-ohjelmatarjonta ja urheilua, jota et muualta näe. Palvelussa on monipuolinen valikoima tilausvideopalveluita, videovuokraamo sekä maksu-TV-paketteja. Elisan viihdepalveluista nauttii yli 300 000 kotitaloutta. www.elisa.fi/viihde

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300. www.elisa.fi


14.12.2017

Elisa sai kansainvälisesti tunnustetun ISO/IEC 27001 -tietoturvasertifikaatin

Elisan kapasiteettipalveluille ja turvallisuusvalvonnalle on myönnetty kansainvälisesti arvostettu ISO/IEC 27001 -standardin mukainen tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän sertifiointi. 

Inspecta Oy:n suorittamassa auditoinnissa arvioitiin Elisan turvallisuusvalvonnan toiminnot sekä Elisan Tuotannon IT- liiketoimintayksikön kapasiteettipalvelut sisältäen konesalitilat, konesaliverkot, tallennus- ja varmistuspalvelut, virtualisointipalvelut sekä asiakaskohtaiset palvelinalustat. Elisan kapasiteettipalvelut ja turvallisuusvalvomon tietoturvallisuusjärjestelmä todettiin täyttävän ISO/IEC 27001:2013 standardin vaatimukset ja sertifikaatti myönnettiin 20.11.2017.

Auditoinnissa erityistä kiitosta saivat tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän määrätietoinen kehittäminen, johdon sitoutuminen, henkilöstön tietoturva- ja tietosuojakoulutus, tietoturvallisuuden huomiointi työsuhteen elinkaaren hallinnassa, häiriö- ja kriisiviestinnän menettelyt ja vastuut, riskienhallinta sekä hyvin jäsennelty turvallisuusvalvonnan toimintamalli ja -prosessi.

– Tavoitteenamme oli yksi sertifioitu turvallisuuden hallintajärjestelmä ja saavutimme tavoitteemme. Nyt saatu sertifikaatti täydentää kesällä 2017 Elisan IT-liiketoimintayksikölle myönnettyä tietoturvasertifikaattia, koska Elisan yritysasiakkaiden palveluita ylläpidetään nyt sertifioidussa Elisan Tuotannon toiminnoissa. Tietosuoja ja tiedon luottamuksellisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä vaatimuksia Elisalle, sanoo Elisan IT-alustasta ja -käyttöpalveluista vastaava johtaja Markku Tuomala

Nyt saadun sertifikaatin voimassaoloaika on kolme vuotta, jonka jälkeen tehdään uusi ulkoinen auditointi sertifiointiin akkreditoidun kumppanin kanssa.

– Turvallisuuden hallinnasta huolehtiminen on jatkuva prosessi. Tarkastelemme ja kehitämme toimintatapojamme jatkuvasti. Saatu sertifiointi on tunnustus siitä, että olemme määritelleet tietoturvaan liittyvät prosessit alan parhaiden käytäntöjen mukaisesti ja meille on kunnia-asia myös noudattaa niitä säntillisesti, Tuomala jatkaa.

Elisalle on aiemmin myönnetty IT-liiketoimintayksikön ISO/IEC 27001, IT-palveluiden johtamisen ja hallinnan laatua kuvaava ISO/IEC 20000-1:2011 -laatusertifikaatti sekä Elisan Varmenne- ja Mobiilitunnistuspalvelun ja Elisa Dialogin tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän ISO/IEC 27001:2013 sertifikaatti.

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Suomessa Elisa on alansa markkinajohtaja. Yhteistyö Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeen-omistajia on noin 200 000. Liikevaihto vuonna 2016 oli 1,64 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 4 300. www.elisa.fi


13.12.2017

Telia: Neuvottelut toimintojen uudelleenjärjestelyistä päättyneet

Telia Finlandin lokakuussa käynnistyneet yhteistoimintaneuvottelut toimintojen järjestelemisestä yksinkertaisemmiksi ja tehokkaammiksi on saatu päätökseen. Muutokset johtavat noin 65 tehtävän päättymiseen. Uudelleenorganisoinnin myötä tarjottavien ja avattavien uusien tehtävien takia Telia arvioi kuitenkin, että lopullinen päättyvien tehtävien määrä jää pienemmäksi.

Muutoksilla tavoitellaan entistä selkeämmin johdettavaa ja tehokkaampaa toimintamallia mm. tuotehallinnassa ja kehityksessä, markkinoinnissa sekä asiakaspalveluyksikön tukitoiminnoissa. Myös yritysliiketoiminnasta vastaavaa yksikköä organisoidaan uudelleen. Uudistuksissa on kyse ennen kaikkea tehtävien siirroista ja uusien yksiköiden rakentamisesta.

Toimintojen uudelleenjärjestely on osa yhtiön uudistumista. Selkeämpi ja yksinkertaisempi toimintamalli mahdollistaa asiakkaiden paremmat palvelun ja tuo kustannussäästöjä, joita saadaan mm. päällekkäisiä toimintoja karsimalla.

Muutosten myötä Telian Hämeenlinnassa ja Kuopiossa sijaitsevat toimistotehtävät lakkaavat. Suurimmalle osalle tehtävien haltijoista tarjotaan tehtävää toiselta paikkakunnalta. Telian myyntipisteet jatkavat näissä kaupungeissa, samoin kuin tytäryhtiö Data-Info Kuopiossa.

Muutokset merkitsevät noin 65 tehtävän päättymistä. Telia arvioi, että lopullinen vähenevien tehtävien määrä tulee olemaan pienempi, koska uusien toimintojen rakentamisen myötä useille työntekijöille tarjotaan uutta tehtävää tai mahdollisuutta hakea uusiin muutoksen myötä avattaviin tehtäviin, jotka täytetään ensisijaisesti sisäisillä rekrytoinneilla.

Neuvottelujen käynnistyessä arvioitiin enimmillään 110 tehtävän päättyvän. Neuvottelujen kuluessa Telia onkin löytänyt monia ratkaisuja, joilla on saatu vähennettyä päättyvien tehtävien määrää.

Neuvottelujen piirissä oli noin 700 tehtävää. Telialla oli vuoden 2016 lopussa 3 300 työntekijää Suomessa.

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.


13.12.2017

Varmista joulupaketin sujuva matka – tarkista vastaanottajan matkapuhelinnumero

Paketteja on tämän joulusesongin aikana liikkeellä enemmän kuin koskaan aiemmin. Viime viikolla Posti kuljetti lähes 1,2 miljoonaa pakettia, ja tahti vain kiihtyy joulua kohti.

Jotta joulun tärkeät paketit saadaan sujuvasti perille, lähettäjän kannattaa aina varmistaa, että paketista varmasti löytyvät vastaanottajan ja lähettäjän matkapuhelinnumerot sekä ajantasaiset osoitetiedot.

Pelkästään Vantaan logistiikkakeskuksen selvityspisteeseen tulee kuukausittain 5000–7000 sellaista pakettia, joissa vastaanottajan tiedot on merkitty puutteellisesti, tai ne puuttuvat jopa kokonaan. Osa paketeista joudutaan palauttamaan takaisin lähettäjälle, ja usein tuo palautus on myös maksullinen.

– Paketin saapumisilmoitus lähetetään yleensä tekstiviestillä, siksi matkapuhelinnumero on tärkeä tieto. Kun pakettia lähettää, mutta puhelinnumeroa näpytellessä sormi lipsahtaakin väärän numeron kohdalle, saapumisilmoitus ja paketti eivät mene oikealle vastaanottajalle, muistuttaa Kati Nevalainen Postista.

Pakettiautomaatilla lähettäessä mukaan kannattaa tulostaa kuitti, josta voi vielä tarkistaa, tuliko puhelinnumero varmasti oikein. Kuitista näkyy myös seurantatunnus, jonka avulla lähettäjä voi seurata paketin kulkua. Seuraaminen onnistuu helposti myös Postin mobiilisovelluksella.

Jos paketin vastaanottajalla ei ole matkapuhelinnumeroa, saapumisilmoitus lähetetään paperisena postitse. Etenkin silloin vastaanottajan ajantasainen ja täydellinen osoite on tärkeä tieto.

Nevalainen korostaa, että noin 97 % paketeista on perillä jo seuraavana päivänä tilauksesta. Postissa on myös jo hyvissä ajoin varauduttu joulun ajan vilkastuvaan pakettiliikenteeseen. Pakettien käsittelyyn ja kuljettamiseen on palkattu iso määrä jouluapulaisia, ja pakettien noutamista varten on perustettu myös yli 100 väliaikaista pop up -noutopistettä eri puolille Suomea. Pakettien noutopisteitä on kaikkiaan yli 1 400 ympäri Suomen.

Paketit sujuvasti perille – Postitontun pakkausohjeet

  • Varmista vastaanottajan oikea matkapuhelinnumero.
  • Tarkista, että lähetystiedot ovat tiukasti kiinni: lähettäjän ja vastaanottajan nimi, osoite ja matkapuhelinnumero.
  • Sujuvimmin kulkee siisti, tasainen ja oikean kokoinen paketti.
  • Jos käytät kierrätyspakkausta, muista poistaa kokonaan vanhat lähetystiedot.
  • Lähetätkö särkyvää tavaraa? Pakkaa pehmustein. Paketin sisälle voi sujauttaa esimerkiksi vaahto-, styroksi- tai kuplamuovia.
  • Sulje paketti huolellisesti. Käytä riittävästi teippiä, narua tai muuta kiinnitysmateriaalia – katso kuitenkin, ettei osoitekortti peity.

Muista pakettien viimeiset lähetyspäivät jouluna

Paketit ehtivät vastaanottajilleen ennen joulua, kun ne lähettää Postin mobiilisovelluksesta, verkosta (posti.fi/lahettaminen) tai pakettiautomaatista viimeistään 20.12. Posteista lähetettäessä viimeinen lähetyspäivä on 19.12. On hyvä antaa vastaanottajalle myös riittävästi aikaa paketin noutamiselle.

Tarkista joulun tärkeät päivämäärät osoitteesta posti.fi/joulu.

Posti on palveluyritys, joka toimittaa markkinoiden älykkäimmät ja asiakaslähtöisimmät postin ja logistiikan ratkaisut. Posti kasvaa uusille palvelualueille ja on entistä merkityksellisempi asiakkaidensa arjessa. Meillä on toimintaa 11 maassa, liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 500. Liiketoimintamme kattavat myös logistiikkapalveluja tarjoavan Itella Venäjän ja sähköiseen liiketoimintaan keskittyvän OpusCapitan. www.posti.com. 


13.12.2017

Marko Lahtinen FiComin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 1.1.2018

FiComin hallitus on nimittänyt järjestön lakiasioiden päällikön Marko Lahtisen FiComin va. toimitusjohtajaksi vuoden 2018 alusta. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnissä, sillä tehtävää aiemmin hoitanut Petri Aaltonen siirtyy valtakunnallisen ympäristö- ja kierrätyspalveluita tarjoavan Paperinkeräys Oy:n johtoon 1.1.2018.

Marko Lahtinen hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä väliaikaisesti oman toimensa ohella siihen asti, kunnes uusi toimitusjohtaja nimitetään.


Pages