Elisa laajentaa ja vahvistaa yhteyksiään jälleen eri puolilla Pohjois-Karjalaa

1.01.2019, 11:53
 

Elisa on vahvistanut 4G-verkon saatavuutta ja kapasiteettia eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Lisäksi maakunnassa on parannettu kiinteän verkon saatavuutta ja kapasiteettia. Asiakkaille verkon parannukset näkyvät aina laadukkaina yhteyksinä, niin kotona kuin liikkeessä.

Loppuvuoden 2018 aikana Elisa on laajentanut 4G-verkkoaan ja parantanut kapasiteettia muun muassa Joensuussa ja Kiteellä. Elisa on myös parantanut kiinteän verkon saatavuutta laajentamalla kuituverkkoa muun muassa Joensuussa ja Kontiolahdella sekä lisäämällä kaapelimodeemiverkon kapasiteettia Outokummussa. Kiinteän verkon parannukset mahdollistavat jopa gigan nopeudet kodin verkossa ja takaavat yhteydet, jotka eivät hidastele edes ruuhka-aikoina.

- Suomalaiset käyttävät nettiä koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän tehtävämme on varmistaa, että netin käyttö on miellyttävä kokemus missä tahansa Elisan verkon alueella ja millä tahansa teknologialla -  niin kotona, töissä kun vapaa-ajalla. Nyt tehtyjen laajennusten ansiosta Pohjois-Karjalan alueen asiakkaillamme on käytössään maailman parhaat verkot myös tulevaisuudessa, Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen kertoo.

Elisa on 5G:n edelläkävijä - avannut jo useita 5G-verkkoja Suomessa

Elisa avasi maailman ensimmäisen 5G-verkon kesäkuussa 2018 Tampereelle ja sittemmin verkkoja on avattu myös Helsinkiin, Jyväskylään ja Turkuun. Verkot tulivat kaupalliseen käyttöön vuoden 2019 alusta ja pian markkinoille odotetaan ensimmäisiä 5G-päätelaitteita, joiden avulla verkkojen hyödyt konkretisoituvat kuluttajille. Elisa on lisäksi varustanut 4G-verkkoaan 5G-valmiuksilla Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Seinäjoella. 5G-valmiuksien ansiosta verkko voidaan myöhemmin päivittää varsinaiseksi 5G-verkoksi helpommin.

– Muutos on todella suuri, sillä 5G kymmenkertaistaa verkon nopeuden ja minimoi viiveen.  Erilaiset virtuaalitodellisuussovellukset yleistyvät ja esimerkiksi liikenteen, viihteen ja terveydenhuollon palvelut muuttuvat merkittävästi, Punkkinen kertoo.

Elisan verkon saatavuustiedot löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus. Lisätietoa Elisan 4G-verkosta: https://elisa.fi/vertaaverkkoja/ ja 5G:n edistymisestä osoitteessa www.elisa.fi/5g

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja digitaalisten palveluiden yritys, jonka päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro. Palvelemme yli 2,8 miljoonaa asiakasta, joilla on yli 6,2 miljoonaa liittymää. Tarjoamme ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Markkinajohtajana olemme edelläkävijä myös uusien verkkoteknologioiden ja -innovaatioiden, kuten 5G:n, kehittämisessä. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeenomistajia on noin 190 000. Liikevaihto vuonna 2017 oli 1,79 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 700 13 maassa. www.elisa.fi, Facebookissa (@elisasuomi) ja Twitterissä (@ElisaOyj).