Elisa Viihteen alkuperäissarjat kiinnostavat kansainvälisesti – Nyrkki (Shadow Lines) valittu MIPTV:n draamatapahtumaan ainoana suomalaisena

Elisa Viihteen tuotannossa oleva alkuperäissarja Nyrkki (Shadow Lines) on valittu ainoana suomalaissarjana mukaan tv-alan merkittävän MIPTV-konferenssin draamatapahtumaan (MIPDrama Buyers Summit) Cannesiin 7.4.2019. 

Elisa Viihteen 1950-luvulle, kylmän sodan aikaan sijoittuva vakoojatrilleri Nyrkki (Shadow Lines) on valittu ainoana suomalaissarjana mukaan MIPDrama Buyers Summit -tapahtumaan, joka järjestetään osana tv-alan merkittävää MIPTV-konferenssia 7.4.2019. Vuosittain Cannesissa järjestettävässä draamapäivässä esitellään kansainvälisille ostajille vuoden kiinnostavimpia sarjatuotantoja. Ostajat äänestävät tapahtumassa maailman kiinnostavimman tulevan sarjatuotannon ja myöntävät sille ns. Coup de Coeur -kunniamainnan. Tapahtumaan valittiin tänä vuonna 10 sarjaa.

– Oli ihana kuulla, että Nyrkin materiaali on vakuuttanut kansainvälisen raadin. Meillä oli jo kuvauksissa olo, että nyt syntyy jotain erilaista ja toimivaa. Palaset loksahtivat kohdilleen. Nyrkkiä on ollut ilo kuvata ja uskon, että se ilo ja tekijöiden ammattitaito on tarttunut myös materiaaliin, kommentoi Nyrkki-sarjan pääohjaaja AJ Annila.

– Elisa Viihteen alkuperäissarjat ovat herättäneet myös kansainvälistä kiinnostusta. Viime syksynä julkaistu Bullets ja parhaillaan tuotannossa oleva Kaikki synnit on palkittu kansainvälisesti. On upeaa olla mukana kehittämässä suomalaista draamatuotantoa kansainväliselle tasolle, Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela iloitsee.

Ammattilaisraati valitsee sarjat MIP:n draamatapahtumaan muun muassa käsikirjoituksen ja tuotannon laadun, omaperäisyyden sekä maailmanlaajuisen kiinnostavuuden perusteella.

Muutkin Elisa Viihteen alkuperäissarjat kiinnostavat kansainvälisesti

Viime vuonna Elisa Viihteen alkuperäissarjoista MIPTV:n draamatapahtumassa esillä olivat Bullets ja Ivalo, ja Bullets valittiin vuoden kiinnostavimmaksi tulevaksi sarjatuotannoksi Coup de coeur -kunniamaininnalla.

Myös Elisa Viihteen toinen tuotannossa oleva alkuperäissarja Kaikki synnit palkittiin tammikuussa 2019 Pohjoismaiden tärkeimmillä elokuvajuhlilla Göteborgin tv-draamakilpailussa parhaasta käsikirjoituksesta ensimmäisenä Suomessa (Tiedote 31.1.). Sarja tulee katsottavaksi Elisa Viihteen Aitioon huhtikuussa 2019.

NYRKKI

Nyrkki on 10-osainen vakoojatrilleri kylmän sodan polttopisteestä, jossa yhden naisen kohtalo ratkaisee Suomen tulevaisuuden. Kymmenosaisen Nyrkki-sarjan ohjaavat elokuvaohjaaja AJ Annila (Ikitie)ja Alli Haapasalo (Syysprinssi) ja senovat käsikirjoittaneet Katri ja Kirsti Manninen. Sarjaa kuvataan paraikaa Etelä-Suomessa, ja katsottavaksi se tulee Elisa Viihteen Aitio-ohjelmakirjastoon syksyllä 2019. Sarjan tuottavat Zodiak Finlandin Teea Hyytiä ja Sari Lempiäinen. Elisa toteuttaa sarjan yhteistyössä Business Finlandin ja Suomen Elokuvasäätiön kanssa, ja sen kansainvälisestä levityksestä vastaa ranskalainen APC ‒ About Premium Content.

Nyrkin päärooleissa esiintyvät Emmi Parviainen, Olavi Uusivirta, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola ja Katja Küttner.

Elisa Viihde on julkaissut vuodesta 2014 alkaen 13 alkuperäissarjaa, joita ovat muun muassa Ivalo, Bullets, Sipoon herttua, Jättekiva, Kolmistaan, Downshiftaajat ja Konttori. Tulevista sarjoista on julkistettu rikosdraama Kaikki synnit, vakoojatrilleri Nyrkki sekä komediat Maanantai ja Ei haukku haavaa tee.

Ohjaus
AJ Annila ja Alli Haapasalo

Tuottajat
Teea Hyytiä ja Sari Lempiäinen 

Käsikirjoitus
Katri ja Kirsti Manninen 

Pääroolit
Helena Korhonen – Emmi Parviainen
Julius Boije – Olavi Uusivirta
Yrjö Ylitalo – Hannu-Pekka Björkman
Olavi Suominen – Sampo Sarkola
Aune Lyytinen – Katja Küttner

Muut merkittävät roolit
John McCadden – Samuli Vauramo
Tabe Slioor – Jessica Grabowsky
Lisa Salmén – Jonna Järnefelt
Ivan Sergejev – Ivan Mathias Petersson
Irina Sergejev – Nika Savolainen
Urho Kekkonen – Janne Reinikainen
Donald Walker – Rafael Edholm
Hertta Kuusinen – Elina Knihtilä
Maria Salmi – Krista Kosonen

Genre
Agenttitrilleri

Tuotantoyhtiö
Zodiak Finland 

Tuotanto 
Zodiak Finland ja Elisa Viihde 

Lue lisää:
MIPTV-tapahtumasta

Aitio on Elisa Viihteen oma ohjelmakirjasto, josta kuka tahansa voi katsoa elokuvia ja sarjoja kiinteällä kuukausimaksulla rajoituksetta. Vuonna 2013 lanseerattu ohjelmakirjasto tarjoaa laajimman valikoiman kotimaisia elokuvia ja klassikkosarjoja sekä useita Elisa Viihteen alkuperäissarjoja. 

Elisa Viihde on Suomen suosituin viihdepalvelu. Elisa Viihde on kaikki, mitä viihtymiseen tarvitset – alkuperäissarjoja, eniten kotimaisia elokuvia, kansainvälisiä uutuuselokuvia, kattava tv-ohjelmatarjonta ja urheilua, jota et muualta näe. Palvelussa on monipuolinen valikoima tilausvideopalveluita, videovuokraamo sekä maksu-TV-paketteja. Elisan viihdepalveluista nauttii yli 300 000 kotitaloutta. www.elisa.fi/viihde 

Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro.  Tarjoamme myös digitaalisia palveluita kansainvälisille markkinoille. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Tarjoamme ympäristöystävällisiä palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden toiminnan digitalisoimiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Markkinajohtajana Elisa on edelläkävijä uusien verkkoteknologioiden ja -innovaatioiden, kuten 5G:n, kehittämisessä. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Telenorin kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa on julkisesti noteerattu Nasdaq Helsinki Suuret Yhtiöt -listalla, osakkeenomistajia on noin 185 000. Liikevaihto vuonna 2018 oli 1,83 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 800. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj