Päivitystöitä DNA:n kaapeliverkossa Huittisissa elokuun alusta

DNA käynnistää kaapeliverkon päivitystyöt Huittisissa maanantaina 3. elokuuta. Asennustyöt toteuttaa huittislainen Sähköliike E. J. Lehto. Päivityksellä kehitetään alueen kaapeliverkkoa, lisätään sen kapasiteettia ja varaudutaan tulevaisuuden palveluihin. Ensimmäisinä kohteina ovat Mommolan ja Torkin alueet. DNA toimittaa ennakkotiedon töiden aloituksesta kullakin alueella muun muassa tekstiviestillä suoraan asiakkaille.

Työt etenevät alue kerrallaan, ja niiden vaikutusaika on alueen laajuudesta riippuen viikosta muutamaan viikkoon. Asennukset alkavat Mommolan ja Torkin alueilta, joissa töiden arvioitu kesto on kaikkiaan noin neljä viikkoa. Koko päivitystyön on suunniteltu valmistuvan vuoden 2020 loppuun mennessä.

Lyhyitä palvelukatkoksia arkisin päiväsaikaan

Työt tehdään arkisin klo 8-16 välisenä aikana, ja niistä aiheutuu päivitystyön kohteena olevalla alueella lyhyitä palvelukatkoksia kaapeliverkon televisio- ja laajakaistapalveluihin päiväsaikaan. Kiinteistökohtaisesti työstä aiheutuu muutamia palvelukatkoksia, riippuen kiinteistön sijainnista verkkoon nähden. Katkokset pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä ja niiden määrä minimoidaan verkon rakennetta hyödyntäen.

DNA huomioi erilaiset televisiossa näytettävät isot urheilu- ja muut vastaavat tapahtumat töiden aikataulutuksessa.

”Otamme huomioon myös sen, että moni tekee etätöitä kotona ja tarvitsee nettiä tavallista enemmän. Hetkellisiltä katkoksilta ei kuitenkaan voida välttyä, mutta tällöin kannattaa hyödyntää matkapuhelimen liittymää ja jakaa sen laajakaistaa myös muille laitteille”, neuvoo DNA:n liityntäverkoista ja laitetiloista vastaava johtaja Mikko Kannisto.

Työt tehdään kerros- ja rivitalokiinteistön laitetiloissa ja kiinteistön ulkopuolisissa verkon osissa, eivätkä ne edellytä huoneistoissa käyntiä. Pientalojen asennukset tehdään katualueella.

Huittislainen Sähköliike E. J. Lehto huolehtii asennukset

DNA on sopinut Huittisten kaapeliverkon päivitystöiden toteutuksesta paikallisen Sähköliike E. J. Lehdon kanssa. Lehdon asentajat toteuttavat laitemuutokset kentällä ja varmistavat yhteistyössä DNA:n asiantuntijoiden kanssa laadukkaan signaalin jokaiseen kytkettyyn huoneistoon.

”Olemme iloisia voidessamme toteuttaa verkon päivitystyön paikallisen urakoitsijan kanssa. Sähköliike E. J. Lehto on joustava ja aidosti asiakaslähtöinen kumppani, millä on suuri merkitys meille, koska haluamme verkon päivitystyön sujuvan mutkattomasti ja mahdollisimman jouhevasti myös asiakkaittemme kannalta. Tämä on merkittävä osa ammattitaitoa”, Kannisto painottaa.

Tietoa netissä ja suoraan asiakkaille

Tarkemmat aluekohtaiset tiedot kaapeliverkon päivitystyön etenemisestä viikkotasolla löytyvät osoitteesta www.dna.fi/huoltotiedotteet. Tieto kunkin alueen töiden valmistumisesta toimitetaan kiinteistöjen postilaatikkoihin tai ilmoitustaululle. Alueiden töistä toimitetaan ennakko- ja päättymistieto mahdollisuuksien mukaan myös tekstiviestillä työn kohteena olevan alueen DNA:n tv-, laajakaista- ja puheliittymäasiakkaille.

  • Ennakkotietoa verkon huolloista: www.dna.fi/huoltotiedotteet
  • Tietoa vikatilanteista: www.dna.fi/hairiotiedotteet
  • Jos huolto- tai häiriötiedotteista ei mahdollisessa vikatilanteessa löydy ratkaisua, DNA:n asiakaspalvelu auttaa numerossa 044 144 044 arkisin klo 8-18 ja lauantaisin klo 9-16.30. Muina aikoina palvelee DNA:n vikailmoitusnumero 0800 300 500 (24 h/vrk).

Suuret nettinopeudet ja uuden ajan televisiopalvelut

Kaapeliverkon kiinteistöihin tarjolla oleva DNA Valokuitu Plus -verkko mahdollistaa Huittisissa gigaluokan laajakaistanopeudet ilman muutostöitä taloyhtiön sisäverkossa. Tulevaisuudessa DNA Valokuitu Plus -verkko mahdollistaa yhteydet jopa kymmeneen gigaan asti.

DNA TV mahdollistaa monipuoliset tavat katsoa tv:tä – teräväpiirtona tv-ruudulta tai kätevästi tabletilla, puhelimella tai läppärillä missä tahansa. Android-käyttöjärjestelmään pohjautuva DNA TV Hubi yhdistää tutun television, vuokraamon ja netti-tv-sovellukset yhdeksi helpoksi kokonaisuudeksi.

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.