Telian 5G-verkko laajeni Oulussa

Telia rakentaa vauhdikkaasti 5G-verkkoa Suomen seitsemään suurimpaan kaupunkiin. Oulun teollinen pilottiverkko laajeni loppuvuoden aikana yleiseen käyttöön eri puolilla kaupunkia. 

Telia kertoi lokakuussa kiihdyttävänsä 5G-verkon rakentamisohjelmaa samalla kun yhtiö käynnisti 5G-laitteiden ja -liittymien myynnin. Oulu oli yksi Suomen ensimmäisiä 5G-kaupunkeja, kun Telia avasi testitaajuuksilla toimivan verkon Oritkari-Nuottasaaren alueelle jo yli vuosi sitten. Nyt verkon rakentaminen on edennyt hyvää vauhtia, ja Telian 5G-verkko palvelee Oulusssa keskustan lisäksi mm. Linnanmaan ja Peltolan alueella.

”Haluamme tarjota 5G:stä kiinnostuneille asiakkaille nopeasti mahdollisuuden käyttää tulevaisuuden verkkoa nyt, kun 5G lähtee toden teolla liikkeelle”, sanoo Telia Finlandin 5G-ohjelman johtaja Janne Koistinen.

5G tarjoaa huippunopean ja viiveettömän langattoman nettiyhteyden. Uusi verkko tarjoaa myös alustan viihteen, virtuaalitodellisuuden, esineiden internetin ja uudenlaisten teollisten ratkaisujen kehitykselle. Telian 5G-verkossa tehtiin loppuvuodesta 2 Gbit/s:n Euroopan nopeusennätys testitaajuuksilla.

Seitsemästä suurimmasta kaupungista laajaan 5G-peittoon vuonna 2020

Vuoden 2019 lopussa Telian 5G-verkko oli käytössä jo seitsemässä Suomen suurimmassa kaupungissa. Verkon rakentaminen jatkuu vuoden 2020 alussa näillä alueilla, ja sen jälkeen rakentamisohjelma laajenee nopeasti uusiin kaupunkeihin. 

5G-verkon käyttö edellyttää 5G-laitetta ja siihen sopivaa liittymää. Telia toi lokakuussa 2019 myyntiin ensimmäiset 5G-puhelimet ja -reitittimet. ”Tuomme viimeisimmät 5G-laitteet myyntiin sitä mukaa kun markkinat kehittyvät. Kannattaa muistaa, että uudet 5G-laitteet ovat valmistajiensa kärkilaitteita, jotka takaavat parhaan käyttökokemuksen myös huippunopeassa 4G-verkossamme”, Janne Koistinen sanoo. 

Telia tarjoaa 5G-puhelimiin 1 000 ja 450 Mbit/s maksiminopeuksiin yltäviä liittymiä ja mobiililaajakaistakäyttäjille 1 000 Mbit/s 5G-liittymää. Lisätietoja 5G-laitteista ja liittymistä: www.telia.fi/5G.

 Pilottiasiakkaiden kautta täysmittaiseen kaupalliseen 5G-palveluun

Telia ja Nokia ovat kehittäneet pitkäjänteisesti 5G:tä pilottien, esimerkkien ja ensimmäisten yritystoteutusten kautta. Kaupallisen 5G-verkon Telia avasi vuoden 2019 alussa. Verkon palvelut tulivat ensimmäisenä valikoitujen yritysasiakkaiden käyttöön. Pilottihankkeita tehtiin Oulun lisäksi mm. Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja ABB:n Pitäjänmäen taajuusmuuttajatehtaalla. 

Telian verkon kuuluvuuskartta: https://www.telia.fi/asiakastuki/verkko/verkko/verkkokartta
(Uudet 5G-verkon tukiasemat päivittyvät karttaan muutaman päivän viiveellä)

 

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 4000 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2018 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 9 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.