Mobiilivarmenteella lähes 150 000 uutta käyttäjää vuodessa

Kun käytämme sähköisiä palveluita, meidän tulee todistaa, kuka olemme. Helpoimmin se hoituu puhelimen SIM-korttiin liitetyllä Mobiilivarmenteella, joka on varma ja luotettava tapa tunnistautua verkossa. Vuodessa Mobiilivarmenteen käyttäjiä on rekisteröitynyt lisää lähes 150 000.

Mobiilivarmenne on DNA:n, Elisan ja Telian yhteinen ponnistus digitaalisen yhteiskunnan kulmakiven, turvallisen ja kätevän sähköisen tunnistamisen, mahdollistamiseksi. Mobiilivarmenne on sähköinen henkilöllisyystodistus SIM-kortilla. Se on mukana siellä, missä puhelinkin, ja sen käyttämiseen tarvitsee muistaa vain yksi, itse valittu tunnusluku.

”Sähköisten palvelujen yleistymisessä keskeinen rooli on tavalla, jolla niihin voi tunnistautua. Käyttäjälle on tärkeää, että tunnistautuminen on helppoa, mutta sen on oltava myös luotettavaa. Mobiilivarmenne on osoittanut toimivuutensa molemmissa suhteissa. Tämä kannattaa muistaa, kun valtio lähtee nyt selvittämään kansalaisten vahvan sähköisen tunnistamisen mallia”, sanoo FiCom ry:n toimitusjohtaja Elina Ussa.

 Mobiilivarmenteen osuus myös tunnistustapahtumissa lisääntyy

Suomessa on huippuedellytykset kehittää turvallista ja sujuvaa sähköistä asiointia: meillä on kattavat ja nopeat verkot, olemme mobiilidatan käytössä maailman ykkösiä ja taustalla ovat toimivat ja hyvät perusrekisterit.

Viranomaisasiointiin tarkoitettuun Suomi.fi-verkkopalveluun tunnistaudutaan kuukaudessa noin 7,5 miljoonaa kertaa. Suurin osa suomalaisista käyttää edelleen tunnistautumiseen pankkien perinteisiä salasanalistoja. Mobiilivarmenteen osuus Suomi.fi-tunnistautumisista on noin neljä prosenttia. Mobiilivarmenteen käyttö lisääntyy kuitenkin jatkuvasti: Mobiilivarmenteella palveluun tunnistautumisten määrä on kasvanut vuodessa lähes 200 prosenttia.

Mobiilivarmenne toimii yli 20 000 palvelussa. Sitä voi käyttää esimerkiksi asiointiin Kelassa tai verottajalla, sillä voi tunnistautua kansalaisaloitteen allekirjoittajaksi, tilata passin, käydä katsomassa terveystietojaan tai ilmoittautua vaikkapa kaupungin liikuntatunneille. Mobiilivarmenteen voi tilata osoitteesta mobiilivarmenne.fi tai omalta matkapuhelinoperaattorilta.

Sari Laine-Lassila on FiComin viestintäpäällikkö.

Seuraa Saria Twitterissä: https://twitter.com/SLaineLassila