Televisiot lähetyskanavittain ja katselutavoittain

Viimeksi päivitetty 25.11.2019: Kaapeli- ja IPTV-liittymät Suomessa (Liikenne- ja viestintävirasto), televisiotaloudet liittymätyypeittäin (Tilastokeskus), kaapeli-tv-liittymät Pohjoismaissa ja Baltian maissa (Telecommunication markets in the Nordic and Baltic countries)

Televisiotaloudet liittymätyypeittäin Suomessa

HD-kanavien vastaanotto suomalaisissa tv-talouksissa

Televisiolähetysten vastaanotto, tv- ja video -palvelujen tilaukset

Pohjoismaat ja Baltian maat

EU


Eri mittaustapojen eroja Suomen osalta

  • Finnpanel kysyy tiedot kuluttajilta, FiCom operaattoreilta.  Viestintävirastolla on sekä operaattorikysely (varsinainen tilasto) että Kuluttajatutkimuksen kuluttajakysely. Tilastokeskuksen tiedot perustuvat kuluttajakyselyihin.
  • Operaattorin vastaus on täsmällinen, mutta sisältää myös esimerkiksi kerrostaloasukkaat, joilla asunnossaan on kaapeliliittymä, mutta joilla ei ole televisiota (vaikka yhtiövastikkeessaan maksavatkin oman osuutensa liittymästä). Lukumäärään sisältyvät kotitalouksien lisäksi myös esimerkiksi hotellien, liikehuoneistojen ja laitosten kaapelitelevisioliittymät.
  • Kuluttajakyselyyn liittyy aina virhemahdollisuus, kun vastaaja ei tiedä, mikä teknologia on käytössä.

Televisiotaloudet liittymätyypeittäin Suomessa

Tv-talouksien liittymätyypit

Tiedot taulukkomuodossa liitetiedostona

Tiedot perustuvat kyselytutkimuksiin. Liittymätyypeissä on päällekkäisyyksiä, kotitalouksissa voi olla enemmän kuin yksi televisiolähetysten vastaanottotapa.

*) sisältää IPTV:n

**) sisältää satelliittiyhteisantenni- ja yksityisvastaanottojärjestelmän

Vuodesta 2016 mukana vain taloudet, jotka maksavat satelliittikanavista

Vuodesta 2011 alkaen antennitalouksien osuus on ollut kaapeli-tv-talouksia pienempi.

Lähde: Joukkoviestintätilaston taulukkopalvelu, Tilastokeskus


Kaapelitelevisio- ja IPTV-asiakkaat Suomessa

Liikenne- ja viestintävirasto kysyy kaapeli- ja iptv:n luvut erikseen, jolloin sekä kaapelitelevisioverkon että iptv:n käyttäjä tulee mukaan molempiin lukuihin.

Kaapeli- ja IPTV-verkon liittymät Suomessa

Tiedot taulukkomuodossa liitetiedostona

Kaapeli-tv-verkon liittymien määrä vuoden 2019 alkupuoliskolla kasvoi 2,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Iptv-liittymien määrä kasvoi samana aikana 15,1 prosenttia.

Kaapeli-tv-verkon liittymät sisältävät kaikki kaapeli-tv-asiakkaat operaattorinäkökulmasta katsottuna; toisin sanoen mukana on myös kotitalouksia, joilla ei ole televisiota ollenkaan, mutta valmius vastaanottaa kaapeli-tv-lähetyksiä.

FiCom

FiComin kyselyssä kaapelitelevisioverkon liittymien ja iptv-liittymien määrä kysytään yhteissummana.

Kaapeli ja iptv-verkkoon kytketyt liittymät Suomessa FiComin tv-kyselyn mukaan

Tiedot taulukkomuodossa liitetiedostona

Kaapeli- ja iptv-verkon liittymien määrä kasvoi 3,4 prosenttia vuonna 2018 edelliseen vuoteen verrattuna.

*) kyselyyn uusi raportoijia 2014 ja 2018, luvut eivät täysin vertailukelpoisia

Tiedot vuodesta 1975 alkaen taulukkomuodossa liitetiedostona


HD-kanavien vastaanotto suomalaisissa tv-talouksissa

Lähde: Finnpanel


Televisiolähetysten vastaanotto, tv- ja video -palvelujen tilaukset

Liikenne- ja viestintäviraston kuluttajatutkimuksessa kysyttiin 2016 – 2018 suomalaisilta kuluttajilta heidän vastaanottotapaansa televisiolähetyksille. Vuoden 2019 kuluttajatutkimuksessa vastaanottotapaa ei kysytty.

Televisiolähetysten vastaanottotapa suomalaisissa kotitalouksissa, prosenttia vastaajista

Kuluttajakyselyssä tiedusteltiin myös maksuttomien ja maksuttomien tv- ja video -palveluiden katselusta ja tilaamisesta kotitalouksiin.

TV-ohjelmien/videoiden katsominen maksuttomista internet-palveluista, prosenttia vastaajista

Maksullisten tv- tai videopalveluiden tilaaminen, prosenttia vastaajista

Suosituimmat viisi maksullista internetin tv- tai videopalvelua, prosenttia maksullisen palvelun tilaajista

Liikenne- ja viestintäviraston vuosittain tekemässä viestintäpalveluiden kuluttajatutkimuksessa on yleensä noin 3000 vastaajaa.

Lähde: Kuluttajatutkimus, Liikenne- ja viestintävirasto


Pohjoismaat ja Baltian maat

Kaapeli-tv-liittymät Pohjoismaissa ja Baltian maissa, henkilöä kohti

Kaapeli-tv-liittymiä henkilöä kohti laskettuna oli eniten Suomessa, 0,31 liittymää. Vähiten niitä oli Latviassa 0,11 liittymää henkilöä kohti. Islannissa kaapeli-tv-liittymiä ei ollut lainkaan.

Lähde: Telecommunication markets in the Nordic and Baltic countries

Tilastotaulukot

Tilastoista koottu pdf-esitys


EU

EU-maiden kaapeli- ja satelliitti-tv-liittymät kotitalouksissa, heinäkuu 2017

Tiedot taulukkomuodossa liitetiedostona vuodesta 2015 alkaen

Heinäkuussa 2017 EU-maiden kotitalouksilla keskimäärin oli kaapeli-tv 22,8 prosentilla ja satelliitti-tv 26,4 prosentilla kotitalouksista. Kaapeli-tv-liittymien määrä oli laskenut 1,3 prosenttiyksiköllä ja satelliitti-tv-liittymien 0,9 prosenttiyksiköllä edellisvuoteen verrattuna.

Tiedot IPTV-liittymistä löytyvät kohdasta IPTV

Lähde: EU Digital Single Market

 

Kategoria: